Nörttiys ja fanius: rajankäyntiä ja yhteen kietoutumista

Tässä kirjoituksessa käyn lävitse faniutta ja hahmotan piirteitä nörttiyden ja faniuden rajankäynnistä. Kyseessä on yleisluontoinen katsaus ja tiivistys kokonaisuudesta, jota olen kurssin aikana itselleni hahmottanut. En kirjoita postausta nörttinä enkä fanina, vaan pyrin vetämään yhteen suurempia linjoja ilmiöiden välillä.

Ammennan kautta kurssin on käydystä keskustelusta siitä, mitä on olla nörtti ja millaisia piirteitä nörttiyteen liitetään. Läpi kurssin kantavana teemana ovat puhututtaneet myös fanius ja erilaiset fandomit ja useaan otteeseen onkin tuotu esille hämärää ja elävää rajaa faniuden ja nörttiyden välillä.

Tämä raja on hämmentävä ja kaikkea muuta kuin selvä. Kiinnostus aiheeseen sai pontta omasta painiskelustani rajanvedon kanssa, sillä koen fanittavani monia asioita, jotka ovat osa nörttikulttuuria (mm. Doctor Who, fantasiakirjallisuus, Jessica Jones, sarjakuvat), mutten kuitenkaan kykene syystä tai toisesta sanomaan, olenko nörtti vai fani. Mikä ei sinänsä ole ihme, ottaen huomioon nörttiyden käsitteen määrittelemättömyyden, tietynlaisen stereotyyppisyyden ja sen, ettei kukaan luennoitsijoistakaan ole kyennyt sitä määrittelemään. 

Nörttiys ja fanius ovat molemmat ilmiöitä, joista kaikilla on jonkinlainen mielikuva ja jotka valtavirrasta katsottuna määrittyvät stereotypioidensa kautta, mutta joista kukaan ei tunnu todella osaavan yksiselitteisesti sanoa, mitä kaikkea niiden määritelmät pitävät sisällään.

Mikä sitten on fani?

Mielikuvia faneista on tyypillisesti kahdenlaisia. Stereotyyppisesti kyseessä on pakkomielteinen ihmisyksilö, joka on intohimoisen kiinnostunut jostain tietystä asiasta. Tai sitten kyse on yksilöstä osana isompaa, hysteeristä laumaa, joka yhtenä massana suhtautuu pakkomielteisellä intohimolla johonkin kohteeseen.

Nämä stereotypiat lienevät aikansa eläneitä, mutta molemmissa niissä on keskeisenä tekijänä intohimo, joka on kautta aikojen käsitetty olennaiseksi osaksi faniutta. Tanja Välisalo esitteli kurssin luennollaan faniuden määritelmiä yhdistäviä piirteitä, jotka ovat yhteenveto useammasta tutkimuksesta. Näitä piirteitä ovat affektiivisuus, yhteisöllisyys ja sosiaalisuus, faniksi identifioituminen sekä faniuden ilmentäminen toiminnan kautta ja ilmiön kytkeytyminen populaarikulttuuriin. Faniudesta tänne blogiin on kirjoittanut muun muassa Miia.

Faniuteen liittyy fanituotanto, joka on yksi tapa ilmentää faniutta toiminnan kautta. Ilmiönä fanituotanto on aivan yhtä vanha kuin faniuskin. Fanituotannossa on kyse erilaisista teksteistä, taiteesta, videoista, käsitöistä ja kaikesta muusta mahdollisesta sisällöstä, jota fanit tuottavat fanittamansa kohteen pohjalta. Tunnetuin näistä lienee fanifiktio eli fanien kirjoittamat fiktiiviset tarinat faniutensa kohteesta. Tämä sai alkunsa scifi-piireissä 1930-luvulla, jolloin kertomuksia julkaistiin fanilehdissä. Nykyään fanifiktio kukoistaa Internetin erilaisilla sivustoilla rikkaana. Fanituotannosta ovat kirjoittaneet MariaA, HannaT ja Sara. L.

Popkulttuuri ja laajentuminen sosiaalisen median eri alustoille

Perinteisesti fanius on liitetty vahvasti populaarikulttuuriin. Nykyään faniuden piirteet ovat tosin laajentuneet populaarikulttuurin ulkopuolelle. Fanius on tietotekniikan ja mediaympäristöjen kehittymisen myötä tullut yhä helpommin ylläpidettäväksi ja kokonaisvaltaisemmaksi.

Internetin synnyttyä fanittamisesta on tullut reaaliaikaisempaa, globaalimpaa ja verkostoitumisesta vaivattomampaa. Enää ei ole pitkiin aikoihin tarvinnut odottaa sitä yhtä lehteä, jossa viikoittain julkaistaan fanituotantoa, vaan kaikki on saatavilla verkossa kaiken aikaa, kunhan tietää reitin, jota etsiytyä aiheen äärelle. Nykyään faniudella on hyvin globaali luonne, kuten Hirsjärvi toi esiin omassa keynote-puheenvuorossaan ”Ihme tyyppejä – nörtit, Finn Weird ja Worldcon” Nörttikulttuurin nousu -konferenssissa 4.3.2016. Tämän globaalin luonteen kehittymiseen on vaikuttanut erityisesti tietotekniikan ja sosiaalisen median kehittyminen. Fanit maailman eri kolkista voivat olla yhteydessä toisiinsa vaivattomasti ja rakentaa yhteisöään fyysisestä olinpaikastaan huolimatta.

Hyvän esimerkin verkon ja mediaympäristön kehittymisestä tarjosivat Tanja Sihvonen ja Meniina Wik Vaasan yliopistosta, jotka puhuivat Nörttikulttuurin nousu -konferenssissa aiheella ”Uuden Sherlockin uudenlaiset Fanit?: Fanius osana digitaalisen mediatuotannon logiikkaa”. Sihvonen ja Wik toivat esille Uusi Sherlock –tv-sarjan fandomin, joka on rakentunut vahvasti erilaisten mediaympäristöjen varaan. Itse sarja hyödyntää vahvasti faniutensa maailmanlaajuista luonnetta ja verkossa eri alustoilla tapahtuvaa toimintaa tarjoamalla eri sosiaalisen median väylien kautta faneille mahdollisuuden tuntea osallisuutta sarjaan sekä sen tapahtumiin ja kehittymiseen.

Intensiteetti, tapa vai kohde?

Konferenssissa otettiin esille myös nörttiyden ja faniuden rajankäynti. Olennaisena  rajanvedon suhteen nähtiin kysymys siitä, mikä nostetaan faniutta tai nörttiyttä määrittäväksi tekijäksi. Onko kyse kohteesta, intensiteetistä vai tavasta, jolla faniutta tai nörttiyttä ilmennetään?

Tämäkään kolmijako ei tarjoa yksiselitteistä vastausta sille, mihin sijoittuu faniuden ja nörttiyden rajapinta, sillä molempien piiristä löytyy samoja kohteita ja yhteneväistä intensiteettiä. Myös tavoissa ilmentää faniutta tai nörttiyttä on samankaltaisuuksia.

Faniutta ja nörttiyttä yhdistää pakkomielteisyyttä lähentelevä suhtautuminen fanittamisen kohteeseen tai nörttiyden lajiin. Alun perin tämä obsessoitunut harrastuneisuus kohdistui nörttiydessä erityisesti tietotekniikkaan, mutta niin valta- kuin nörttikulttuurinkin muutosten myötä pakkomielteinen ja kiivas kiinnostuneisuus ja harrastaminen voi koskea lähes mitä tahansa. Määrittävää on se, kuinka  poikkeava ja rajattu kiinnostuksen kohde on, sillä poikkeavuuden diskurssi on olennainen osa nörttiyttä. Myös faniuden ja fanittamisen keskiössä on voimakas affektiivisuus. Fanittamisen kohteeseen sitoudutaan vahvasti tunnetasolla ja se herättää suurta intohimoa.

Faniuden ja nörttiyden ilmentämisessä yhteisinä piirteinä ovat esimerkiksi erilaisiin tapahtumiin, kuten coneihin, osallistuminen, erilaisten tekstien ja muiden sisältöjen tuottaminen sekä erilaiset lelut ja krääsät, jotka liittyvät olennaisesti fanittamisen kohteeseen tai nörttiyden lajiin.

Fanius osana nörttiyttä

Jotkin fanittamisen kohteet – kirjat, elokuvat, pelit ja sarjat – nähdään vahvana osana nörttikulttuuria. Esimerkiksi scifi liitetään läheisesti nörttiyteen. Tämä juontaa juurensa nörttiyden kasvupohjana toimineesta, scifiä koskevasta kirjallisuuskeskustelusta 1920—1930-luvulla Yhdysvalloissa. Kuten Hirsjärvikin luennoi kurssillamme 27.1.2016, on scifi-fandom eräällä tavalla kaikkien fandomeiden äiti. Scifin piiristä löytyy vannoutuneita fandomeita, kuten esimerkiksi brittiläisen Doctor Who -tv-sarjan ympärille rakentunut fandom.

Toinen vahva esimerkki ovat sarjakuvat, jotka ovat historian saatossa kehittyneet halvasta roskakulttuurista lastenkulttuurin kautta omaksi alakulttuurikseen ja sitä kautta osaksi nörttikulttuuria. Sarjakuvanörtti on oma nörttiyden lajinsa, johon liittyvät omat stereotypiansa. Ja vaikka Essi Varis luennollaan argumentoi ilmaisua ”sarjakuvafani” vastaan sen yleisluontoisuuteen vedoten ja perustellen sen viittaavan pikemmin yleisesti sarjakuvien fanittamiseen muotona ja mediumina, fanittavat monet kuitenkin joitakin tiettyjä sarjakuvia ja identifioituvat tätä kautta sarjakuvafaniksi.   

Tiukat rajanvedot ja kerrostumat osana identiteetin määrittelyä

Molempien kulttuurien sisällä on tiukkoja rajanvetoja. Sihvonen ja Wik puhuivat Nörttikulttuurin nousu -konferenssin puheenvuorossaan erilaisista kerrostumista, joita on faniudessa.

Niin faniudessa kuin nörttiydessäkin on eräänlaisia kerrostumia, jotka määrittävät fandomin sisällä sitä, mikä on oikean fanittamisen kohde ja mitä on olla oikea nörtti. Viiteryhmien sisällä voi olla hyvinkin tiukat, yhteisön itsensä määrittelemät rajat, jotka ylläpitävät mielikuvaa siitä, mikä on oikeanlaista faniutta tai nörttiyttä. Rajanvedoilla voidaan pyrkiä pitämään oma yhteisö tiiviinä ja suojelemaan omaa, tietyllä tavalla voimauttavaakin poikkeavuuden kokemusta.

Faniudessa ja nörttiydessä on siis yhdistäviä piirteitä myös syvällä merkitysten tasolla. Kuten Hirsjärvi totesi konferenssin keynote-puheenvuorossaan, on fandom yksi maailman merkityksellistämisen väline. Jotain, mihin kiinnittyä, jonka kautta katsoa maailmaa ja kokea se mielekkääksi. Samaa voi sanoa nörttiydestä, joka voi olla hyvinkin määrittävä osa identiteettiä ja yleisistä ennakkoluuloista poiketen hyvinkin yhteisöllinen ja sosiaalinen kulttuuri. Lisäksi mahdolliset tiukat rajat siitä, mitä oikea fanius tai oikea nörttiys on kussakin viiteryhmässä, ovat tapa jäsentää ympäröivää maailmaa ja määrittää itseään suhteessa siihen.

Tämä piirre nousi esille myös konferenssin paneelikeskustelussa, jossa nähtiin faniuden omien yhteisön rajojen tiukka vartiointi ja halu pitää oma fanittamisen kohde marginaalisena juurikin identiteetin rajojen määrittelyn osana.

Yhteenveto

Voitaneen todeta, että fanius ja nörttiys eivät ole toisensa poissulkevia vaan pikemminkin osittain päällekkäin sijoittuvia alakulttuurin ja identifioitumisen muotoja. Viimekädessä lienee kiinni ihmisestä itsestään, identifioituuko hän nörtiksi, faniksi vai nörtiksi, joka fanittaa tai ensisijaisesti faniksi, joka tunnistaa itsestään myös nörtin.

Kurssilla ja konferenssissa oppimani perusteella fani- ja nörttikulttuuri näyttäytyvät osittain yhteen kietoutuneina kulttuureina, jotka vaikuttavat toinen toisiinsa, imien vaikutteita toisiltaan. Yhdistävinä tekijöinä ovat intohimoiduus, tiukat rajanvedot omien viiteryhmien sisällä ja kulttuurien välillä jaetut kiinnostuksen kohteet. Näkisin, ettei kyseessä ole niinkään selväpiirteinen, terävä raja, vaan pikemminkin eräänlainen jaetuista piirteistä muodostuva alue, jolla fanius ja nörttiys vellovat toistensa lomitse seikoittuen ja keskenään
keskustellen.