The Sims-pelisarjan rajattomuudesta ja pelaajista

Kuva: Miia Nurmilaakso

Maria kirjoitti maaliskuun alussa The Sims-pelisarjasta ja siihen liittyvästä eskapismista. Marian tekstistä käy hyvin selville, millainen on Sims-pelin perusidea, joten en paneudu siihen tässä tekstissäni erityisen syvällisesti. Nopeana kertauksena pelisarjan idea on, että pelaaja saa luoda oman maailmansa simeineen ja määrittää itse mitä seuraavaksi tapahtuu. Digitaaliseksi nukkekodiksikin kutsutun pelin hahmojen eli simien kohtalo ja heidän maailmansa tapahtumat ovat siis pelaajan itsensä käsissä eikä rajoja ole. Uskon, että juuri vapauden tunne, itsensä toteuttaminen ja loputtomat mahdollisuudet ovat olleet avain pelin menestykseen. Ei ole tiettyä tapaa, miten peliä tulisi pelata. Kaikilla pelaajilla on oma tapansa asettua kohtalon herran rooliin ja päästää mielikuvituksensa valloilleen. Toisaalta voidaanko pelin rajattomuus nähdä myös negatiiviseksi asiaksi? Millainen on pelisarjan faniyhteisö ja pelaajakunta? Nämä ovat kysymyksiä, joita pyrin pohtimaan nyt omien kokemusteni pohjalta.

The Sims on yksi maailman suosituimmista pelisarjoista, joten ei siis ole ihme, että sillä on laaja faniyhteisö, jossa pelaajat ympäri maailman jakavat ja asettavat ladattaviksi omia luomuksiaan aina simien vaatteista tapetteihin. Myös eräänlaiset koodit, joilla pelaamista voi helpottaa ovat faniyhteisöjen vakiokalustoa. Faniyhteisössä näkyvät selkeästi pelin loputtomat mahdollisuudet ja pelaajien jakaantuminen omiksi ryhmittymikseen sen mukaan, mistä he nauttivat pelatessaan. Toiset esimerkiksi rakastavat kaikkea sisustamiseen ja rakentamiseen liittyvää pelissä, joten he kuluttavat useita tunteja suunnitellakseen luksustaloja. Toiset puolestaan keskittyvät simien välisiin suhteisiin ja saavat suurta nautintoa onnistuessaan luomaan suuren sukupuun simeilleen.

En ole toiminut erityisen aktiivisena jäsenenä näissä yhteisöissä, mutta olen ollut aistivinani, että faniyhteisön henki on kannustava ja inspiroiva.  On mahdollista, että juuri pelin vapaamuotoisuus on osittain syynä yhteisön hyvään henkeen, sillä kun ei ole olemassa ”oikeaa” tapaa pelata ovat riidat pelaajien välillä turhia. Tietenkään törmäyksiltä ei täysin vältytä, mutta ehkä yleiskuva on positiivisempi ja avoimempi. Mitä mieltä muut pelisarjan fanit täällä ovat? Lisäksi pelin fanituotanto ei rajoitu vain pelin sisällön tuottamiseen, vaan lisäksi myös fanifiktio, fanitaide ja fanivideot ovat vahva osa sitä.

Erityisen mielenkiintoista on se, että pelaajat eivät välttämättä luo ainoastaan Sims-pelisarjaan liittyvää fanituotantoa. On tavallista, että esimerkiksi fanivideoissa pelaaja on luonut simeiksi jonkin seuraamansa tv-sarjan tai elokuvan päähenkilöt. Näin hän on päässyt toteuttamaan toiveensa esim. päähenkilöiden suhteen etenemisestä, korjannut näyttelijässä ärsyttäneet kulmakarvat haluamikseen tai jatkanut tarinaa aivan vastakkaiseen suuntaan omassa pelissään. Lisäksi ei sovi unohtaa, että pelissä on mahdollista luoda aivan pelaajan omaan mielikuvitukseen perustuva elokuva tai tv-sarja hahmoineen. Simssin voidaankin katsoa toimivan eräänlaisena välineenä fanituotannon luomiselle ja fanien mielipiteen ilmaisulle.

Sims-keskustelussa nousee jatkuvasti esille kysymyksiä siitä, miksi pelaajista suuri osa on naispuolisia ja onko pelien ikärajaa tarpeellista muuttaa korkeammaksi. Olen usein pohtinut naisten suurta osuutta pelaajakunnassa ja lukenut useita uutisia, joissa heidän erityisen suurta kiinnostustaan peliin on selitetty sen nukkekotimaisuudella ja luovuudella. Miespuolisiakin pelaajia toki löytyy ja monet muita pelejä pelaavat ovat ainakin kokeilleet Simssiä joskus, mutta naisten suosio on aivan omaa luokkaansa. Oma näkemykseni on, että pelaajien sukupuolijakaumaan vaikuttaa myös se, että peliä on alettu luokitella ”tyttöjen peliksi”.  Tämä aiheuttaa sen, että miespuoliset pelaajat näkevät sen vain naisille tarkoitetuksi ja jollain tapaa haasteettomaksi, sillä siinä ei ole mitään tiettyä juonta tai loogista etenemistapaa. Pelisarjassa on ikään kuin sama ongelma kuin nuortenkirjallisuudessa, josta viimeksi kirjoitin. Maailman suosituimpiin simulaatiopeleihin kuuluva Sims potee siis ainakin hieman Twilight-syndroomaa, mutta pelien puolella: menestystä riittää, mutta arvostusta tosipelaajien keskuudessa ei välttämättä niinkään.

Olen törmännyt ajoittain myös näkemyksiin, joissa Simssiä pidetään ns. ”helposti lähestyttävänä” pelinä.  Tämän voidaan nähdä tarkoittavan esimerkiksi sitä, että vähemmän peleihin aikaa kuluttavien ihmisten kynnys pelata Simssiä on pienempi kuin mitä se on ”tosipelaajilla”.  Tavoitteellisuuden korvaavat pelissä hauskuus ja vapaus, minkä otaksuisin houkuttavan pelien kanssa satunnaisesti puuhailevia.

Toinen sukupuolen lisäksi kiinnostava yksityiskohta pelistä liittyy ikärajoihin ja pelaajien ikään. Pelisarjan ikärajat ovat Suomessa 12-vuoden tienoilla, mutta esimerkiksi Venäjällä Sims 4:n ikäraja on K18. Venäjän korkea ikäraja tosin selittyy sillä, että maa ei hyväksy sitä, että pelissä pelaaja voi luoda homosuhteita similleen. Tästä tarkennuksesta huolimatta ikärajakysymys herättää itsessäni ristiriitaisia tuntemuksia. Ymmärrän sen, että pelissä on kuten tosielämässäkin lapsille sopimattomia asioita, mutta mielestäni K18 ikäraja on tälle pelisarjalle turhan korkea. Yksi pelin houkuttimista nuorille pelaajille lienee juuri siinä, että he pääsevät kokeilemaan ns. kiellettyjä asioita ja tekemään itsestään esim. vanhempia kuin ovat. Sitä paitsi kokeilu ja tietynlainen toisen elämään asettuminen ovat aina kiinnostavia riippumatta pelaajan iästä.

Kuten olen moneen otteeseen todennut, Sims on rajattomien mahdollisuuksien peli. Varsinkin pelaamiseni alkuaikoina huomasin tämän olevan myös negatiivinen asia. Joskus kaipasin sitä tunnetta, että pelissä saavuttaisi jotain, kuten esimerkiksi pääsisi jonkin tehtävän suorittamalla tutkimaan uutta aluetta. Pelisarjassa uudet alueet, simit, talot, esineet ja taidot tulevat esille silloin, kun pelaaja sattuu löytämään ne tai osumaan niiden tielle. Erittäin harvoin peliruudulle tulee ohjeita pelin etenemiseen tai asioiden tutkimiseen liittyen. Lisäksi oleellista on, että ohjeiden noudattamisella ei sinänsä ole mitään merkitystä. Esimerkiksi Sims 3:ssa peli saattaa neuvoa simiäsi menemään kaupungintalolle, mutta sen sijaan, että noudattaisit neuvoa, voit sytyttää talosi tuleen.  

Mainittakoon, että joissakin pelisarjan osissa tavoitteellisuutta on olemassa enemmän. Esimerkiksi Sims 3 Maailmanmatkaaja lisäosassa tämä tavoitteellisuus on vahvasti olemassa, mutta yllätyksekseni huomasin, että en lopulta innostunutkaan siitä yhtään. Tajusin, että vaikka tavoitteiden puute ajoittain pitkästyttää, on se lopulta juuri se asia, minkä takia palaan aina Simssin pariin. Se ei koskaan lopu.

Eskapismi ja The Sims-pelit: Oman elämän eläminen pelin kautta?

http://www.thunderboltgames.com/opinion/monotony-and-a-desperate-search-for-substance-in-the-sims

Linkittämäni teksti on Jonas Jürgensin kirjoittama teksti (26.8.2013) The Sims:istä otsikolla “Monotony and a desperate search for substance in The Sims”. Jürgen kertoo tekstissä The Sims 3:sta sekä siihen liittyvästä todellisuuden pakoilusta niin hyvässä kuin huonossakin mielessä.

Jürgen kertoo tekstissä pohtineen sitä, miksi ihmiset ovat pitäneet The Sims:iä niin kiehtovana sekä koukuttavana pelinä. Jürgen kuitenkin ymmärsi tämän, kun oli pelannut peliä jonkin aikaa.

The Sims on monille eskapismia, joka koukuttaa helposti pelaajan pelaamaan peliä pitkiäkin aikoja putkeen. En tiedä, kuinka moni teistä on pelannut The Sims-pelejä, mutta voin itse samaistua Jürgenin kokemuksiin pelin peluusta todella hyvin.

Aloin pelaamaan The Sims-peliä ensimmäistä kertaa vuonna 2000. Tämä oli siis ensimmäine The Sims-peli koskaan. Olin silloin 7-vuotias, enkä oikein ymmärtänyt, mistä pelissä on kyse, koska peli on todella erilainen, kuin muut pelit, mitä olin koskaan pelannut. Pointti on kuitenkin pelissä todella selkeä. Basically, tarkoitus Simssissä on vain elää sims-ukoilla sinun heille luomaa elämää, eli olla pelaajana jonkin sortin Jumala-roolissa. Peli ei lopu, vaikka sims-ukot kuolisivat, koska usein heillä on lapsia, jotka jatkavat sukupuuta eli pelistä tulee päättymätön. Toinen vaihtoehto on luoda vain uusi perhe.

Pelissä ei tunnu aina olevan oikein järkeä, koska kuten ihmisetkin, simssitkin kuolevat aikanaan (paitsi jos laittaa kuolemattomuus-moodin päälle). Kuitenkin siinä saatavien “palkintojen” (rewards) ansiosta pelikokemus on todella koukuttava. Kaikista asioista, mitä teet Simssissä, on jotain hyötyä. Esimerkiksi jos luet tuntitolkulla ruoka-aiheista kirjaa, opit kokkaamaan paremmin jne. Tällöin simssin elämästä tulee helpompaa. Näiden “palkintojen” avulla pelaamisesta tulee ylipäätään helpompaa monilla eri tasoilla, koska kun olet haalinut tarpeeksi niitä kasaan, sims-ukko harvoin kohtaa mitään erityisiä haasteita sims-elämässään. Tästä Jürgen puhui myös tekstissään. Mielestäni The Simssin peluu ei aina edes ole kovin miellyttävää, koska on niin paljon asioita, joita pitää huomioida alati, mutta nämä ponnistelujen jälkeiset palkinnot tuottavat tarpeeksi mielihyvää pelin jatkamiseksi.

Kuitenkin mielestäni The Sims-pelin suurin nautinto tulee juuri sen luomasta eskapismista. Omalla kohdallani puhun siitä, kun pelaaja luo OMAN ITSENSÄ peliin ja pelaa ns. “omaa elämää” Simssissä. Hahmosta voi uusimmissa Simssissä luoda suhteellisen identtisen näköisen hahmon itsesi kanssa, tai ehkä jopa täydelisemmän version sinusta. Itse olen tehnyt tätä todella monesti. Parasta on luoda oikean elämäsi asiat kopioituna simssiin: identtinen asuntosi sekä oikean elämän ystäväsi peliin.

Pelasin The Sims 3:sta paljon ollessani alakuloinen viime vuonna. Tunsin, että pelissä pystyn elämään täydemmin ja tekemään asioita, mitä oikeassa elämässä ei kyennyt. Simssissä pystyi hankkimaan täydellisen kumppanin sekä kehittämään omia taitojaan aivan niin täydellisiksi kuin suinkin halusi. Loin itselleni täysin ihania piirteitä, jotta kaikki  muut simssit pitäisivät minusta. Hankin ihanan työpaikan taiteilijana ja kaikki oli sims-elämässäni oikeasti tosi hyvin. Sanoinkin usein kämppiksilleni, että “Ihanaa, kun ei tarvitse elää omaa elämää, kun on Sims”. Tämä oli enimmäkseen ehkä vitsi, mutta sain pelaamisesta kuitenkin paljon mielihyvää, että pelasin sitä monia tunteja putkeen. On se vain niin hauskaa elää itsenä pelimaailmassa.

Same feelings?
http://36.media.tumblr.com/fb802f0e7885b0bc0d2ac46ca04ce445/tumblr_na48ccg7Ft1shfh2eo1_500.jpg

Ehkä tavallaan pelaaminen oli hyväksi siinä mielessä, että mielen sai harhautettua oman elämän ongelmista helposti pelin avulla ja mieli oli suhteellinen iloinen. Mutta peli ei ikinä ratkaise mitään oikeita ongelmia oikeassa elämässä. Eli tilanne oli plus miinus nolla.

Ehkä juuri Simssin realistisuus sekä simssien, kotien, luonteenpiirteiden jne. helppo muokattavuus tekevät pelistä hyvän keinon paeta todellisuutta. Jos asiat menevät Simssissä jotenkin pieleen, ongelmat on helppo korjata verrattuna todelliseen elämään. Myös omat salaiset haaveet (“Olen aina halunnut vaaleanpunaisen ponin!”) on helppo toteuttaa The Simssissä. Itsehän ostin juuri simssissä hevosen ja rakensin itselleni tallin. Mahtavaa!

En nykyään pelaa lainkaan niin paljoa Simssiä, mitä ennen pelasin. Osittain sen vuoksi, että Simssistä puuttuu mielestäni semmoinen ultimaattinen päämäärä, mitä kaipaan peleissä, jotta mielenkiintoni pysyisi yllä. Osittain en myös jaksa pelata uusimpia simssejä enää, koska niistä on alkanut tulla jopa LIIAN REALISTISIA omaan makuuni. Kuka jaksaa oikeasti mennä käymään kaupassa ja ostamaan yksittäisiä ruoka-aineksia? The Sims 4 oli myös henkilökohtaisesti aika pettymys, koska pelaajalta rajoitettiin monia asioita mitä kolmosessa ei rajoitettu (esim. liikkuminen alueilta alueille ei ollut sulavaa). The Sims 4 porautui ehkä jopa liian syvälle, koska simeille saattaa siinä tulla pysyvämpiä olotiloja tiettyjen tapahtumien seurauksena (jos läheinen kuolee, simisi masentuu jne.). Ehkä se vietiin mielestäni vain liian pitkälle.

Koitin pohtia muita simulaatio-pelejä, joihin pystyisi samalla tavalla uppoutumaan kuin The Simssiin tässä samanlaisessa todellisuuden pakoilu-mielessä. Mieleeni ei tule mitään vastaavia pelejä. Hyviin peleihin uppoutuu väistämättäkin jollain tasolla ja ehkä hahmoihin kykenee samaistumaan. Mutta ei kai missään muissa peleissä voi oikeasti asettaa ihan itse itseään pelimaailmaan samalla tavalla kuin Simssissä.

Kuinka monet teistä ovat pelanneet Simssejä ja luoneet ehkä oman itsenne pelimaailmaan? Millaisia pelikokemuksia on tullut, kun olette pelanneet peliä hahmolla, joka kuvastaa teitä omaa itseänne?

Entä kuinka iso osa nörttiyttä on eskapismi (esim. tässä yhteydessä)? Omaan nörttiyteeni on kuulunut jokseenkin omaan maailmaan uppoutuminen sekä ehkä semmoinen "pää pilvissä"-olotila. Koen, että omalla kohdallani eskapismi eri yhteyksissä (nörttiyteen liittyen) on tuonut aina jonkunlaista lohtua tai jopa turvallisuuden tunnetta, varsinkin, jos ollut ihmisten ympäröimänä, jotka eivät ihan ymmärrä omaa nörtteyttäsi. Onko samoja kokemuksia?