Onko noloa olla kiinnostunut asioista? Miten typerä kysymys,
haluan uskoa. Jätän kuitenkin huomioimatta niin sanoessani nörttiyden, faniuden
ja kaiken harrastamisen ihmisten keskuudessa. Lukija voi nähdä miksi sana nolo
voi tulla esiin jokaisen kolmen kohdalla. Kiinnostuminen yleensä myös kuuluu
niihin. Hyvin yksinkertaista. Mikä on tehnyt mielenkiinnosta, joka luultavasti
auttoi meidät tähän päivään kaikkine keksintöineen ja aatteineen, jotain miksi lapset
piikittelevät toisiaan mentaaliseen väkivaltaan asti näin esimerkkinä. Kenties
on tuttu myös asenne, ettet voi avoimesti olla liian innostunut koska se koetaan
ainakin oudoksi jos ei muuta. Psykologiaa on tutkittava tarkemminkin jos haluaa
vastauksia. Rajaamista tarvitaan. Kokemukset ovat lähteenäni, voin kertoa, että
kiinnostus on aiheuttanut minunkin suuntaani vinoja katseita. En halua mainita
missä, en tässä ja olin kiinnostunut silloin itse instituution toiminnasta
yhtälailla kuin harrastuksistani. Kumpaakin oudoksuttiin. Arvioin että syynä
katseisiin oli hyvin yksinkertainen selitys: koska ei kiinnosta.
Manga, sarjakuva, jossa hahmot ovat
epäinhimillisen näköisiä ja muutenkin muoteista suoraa valettuja. Pelkkiä
tissijä ja peppuja näkyy joka sarjassa. (Niin, eihän tällaista ilmiötä
kirjallisuudesta tai supersankareiden keskeltä löydy. Mihin voimme huutaa, että
jokainen teos on oma kokonaisuutensa, eri tekijän kynästä, omasta genrestä, eri
kohdeyleisölle.) Niin, mutta sitten niitä kirjoja vielä luetaan väärinpäin.
Miksi olet kiinnostunut jostain tällaisesta, miksi tuo ei
vain mene muualle harrastuksineen, miksi joku muu ei voi pitää kanssani
samoista asioista. Ihmisen tervekin itsekeskeisyys, se on hiljainen. Ei sitä
halua muille kertoa, tulet vainoharhaiseksi koska kuvittelet olevasi
narsistinen. Silti, siellä se on. Erottamassa meidät siitä viereisestä
henkilöstä. Samalla pidämme hänestä, sillä olisi tylsää jos maailmassa kaikki
olisivat samanlaisia. Tämä on kaukana rakettitieteestä, eikö vain? Tarvitaan hieman
keittiöpsykologiaa, hieman itsetietoisuutta ja asettumista muiden asemaan.
Lapsi pelkää erottomista, vielä ei ole itsevarmuutta, vielä ei ole tietoa siitä
millä tavalla maailmassa pärjää, millä tavalla ei tarvitse jäädä yksin. Kaikki
tämä, on meidän mielenkiintomme tiellä, ainakin vähän, joskus enemmän. Kuljen
yksinkertaistuksin nyt, tämä on yksipuoli, koskaan ihmistä ei voi täysin
analysoida.
Videopelit? Virtuaalitodellisuus? Ei
niitä voi syödä, miten naurettavaa… (Paitsi, että 3D-tulostin on keksitty ja
tekniikka kenties vie meidät massojemme keskeltä avarampaan paikkaan pilvien
taa.) Ihminen lakkaa elämästä omaa elämäänsä, unohtavat todellisuuden. (Mikä on
todellisuus huomenna? Miten paljon keskiajan ihmiset olisivat pelänneet
maailmaamme tänä päivänä? Miten yksikertaista sanon taas.)
Vanhempamme pärjäsivät maailmassa tuntemiemme keinojen takia,
heidän esimerkkinsä on meillä takana. Onko olemassa uusia keinoja, tietenkin
on. Kun nuo keinot irtoavat tarpeeksi entisestä varmuus katoaa täysin, epäluulo
kasvaa. Yhteiskuntamme sitoo ihmisiä yhteen, tarkoituksemme on auttaa niitä,
jotka eivät onnistu tai, joita kohtaa huono-onni. Tuo toinen on mielenkiintonsa
takia menossa suuntaan joka saattaa heittää hänet minun harteilleni. Sellaisen
aiheen tähden, harrastuksen vuoksi ja mielenkiinnon takia, joka ei voisi
vähempää kiinnostaa, jolla ei ole minulle arvoa (ymmärrän tietenkin että muille
sillä on mutta silti). Hypoteesini on säälimätön. Uusi ei ikänä tule olemaan
suosittua, ei todella. Riippuen ihmisestä, uusi voi olla asia joka keksittiin
satoja vuosia sitten tai jokin meemi joka keksittiin eilen. Epäluulo merkitsee
ihmishengissä edelleenkin, missä päin maailmaa sitten ollaan. Siitä emme
koskaan pääse eroon, meidän ei kannata päästä siitä eroon. Meidän kannattaisi
kuitenkin muuttaa se työkaluksi, ei tunteidemme talutushihnaksi.
Ihmiset juoksee pitkin metsiä
haarniskassa ja huitovat ilmaa puumiekoilla tai muuten vain omaksuvat rooleja,
joilla ei tee yhtään mitään ja joilla ei makseta vuokraa. (Meillä on joka tilanteeseen
omat kasvot, työntekijä, kaupassakävijä ja opiskelija. Miksi vapaalle
siirtyessämme emme voi olla jotain täysin muuta? Jotain jännittävää? Jotain
erilaista kuin tilintarkastajia tai siivoojia, ministereitä tai putkimiehiä?)
En halua pyydellä aneeksi omia yksikertaisia ajatuksiani, en
halua pyydellä anteeksi mistä pidän, kuka haluaa, en halua selitellä kun olen
jostain muiden luomasta asiasta niin kiitollinen tai nautin siitä. Kuka haluaa?
Et voi menestyä jos et käytä aikaasi innovaatioon, yrittämiseen, kovaan työhön, jonka tulos on näkymättömissä ja ole hyvänen aika kiitollinen kun voit tulla
kotiin rättiväsyneenä työstä. Sinulla on juuri ja juuri aikaa nukkua, jotta
voit toistaa saman huomenna. Todellisuus ja rationaalisuus sinut ruokkii. No,
mitä ikinä työstä ajattelette tai näistä väitteistä, ihmisellä on aivot, jotka
mahdollistavat tajunnan, tietoisuuden. Millä sinä pidät tietoisuudestasi
huolta?
Elokuvien asemaa kukaan ei varmaan
enää viitsi kyseenalaistaa olematta tietoisesti tekopyhä. (Voin olla väärässä.)
Ei silti tarvitse huutaa ja seota tuehan tähden, ainakaan meidän suomalaisten. (Small-talkin
taitoon kuuluu sadan filmitähden tunteminen. Olet outo jos et tiedä.)
Haluaisin esittää pienen ajatusharjoitteen, kaikella
ystävyydellä. Täydennä seuraaviin kahteen väitteeseen sulkujen kommentit.
Jokainen nörtti varmasti osaa, sinä normaali ihminen, haastan sinut yrittämään.
Kirjoitat fanfiktiota? No… anteeksi
mutta näin yhden kaverini toisella puolella baaria.
Hänellä ei ole elämää, kai
matemaattisuus vie muilta ominaisuuksilta aivoissa tilaa. Kaikkihan ne ovat
sosiaalisestirajoittuneita.
Vai onko sittenkin niin, että nämä ovat kaikki vain
kiinnostuksen kohteita, sen enempää sormella osoittamatta ja pisteitä keräämättä?
Sosiaalisenmedian käyttäjä nauraa kommenteilleni, ne ovat jotain mitä jokainen
lukee jossain muodossa päivästä toiseen keskustelupalstoilla. Kiistelyä
puhtaista makuasioista, maustettuna ennakkoluulon terävällä
epäoikeudenmukaisuudella, se tekee vain vihaiseksi tai kyllästyttää
loputtomiin. Todistelu on taitonsa, siitä on tullut välttämätöntä, jokainen
huomaa joskus yrittävänsä todistella kantaansa. Minä teen sitä tässä, juuri
nyt, menestyksestä en voi paljoa itse sanoa.
Tulevaisuudesta haluaisin tietää, mikä meitä silloin
kiinnostaa ja miksi. Mitä me tulevaisuudessa joudumme todistelemaan? Mikä on
mahdollista tulevaisuudessa? Mikä on normaalia? Nörtteys saattaa kuolla
kokonaan siinä merkityksessä missä se nyt on, tai sitten löytyy vain
yksinkertaisesti uusi kiinnostuksen kohde, uusi ulottuvuus, josta emme voi olla
varmoja ja joka kenties pelottaa.
Laimeaa eikö?
1 kommentti:
Tämä on kyllä erittäin totta. Tuomitseminen näkyy mielestäni myös nörttiyhteisön sisällä. Samanlaista suhtautumista/lyttäämistä olen nörttien keskuudessa havainnut esimerkiksi Twilightiin, Eragoniin sekä muuhun "vääränlaiseen" kirjallisuuteen liittyen. Mikä tekee toisen fanittamisesta noloa tai kyseenalaista, vaikkei siitä itse pidäkkään? Itse tunnustan syyllistyneeni Twilightin antifanittamiseen, koska se ei vastaa käsitystäni vamppyyreista ja mielestäni muuttaa liikaa niihin alkuperäisesti liitevää tietoa. Se kuitenkin on vain minun mielipiteeni ja sitten taas fanfiktio sarjoista joissa hahmojen suhteita ja maailmaa on saatettu muuttaa erittäin radikaalisti ei kuitenkaan herätä minussa samanlaista vastareaktiota. On kuitenkin hyvä myös tiedostaa että jokaisella on oma mielipiteensä, eikä se tee omastaan vähemmän arvokasta.
Mielipiteiden haastaminen ja mielipiteistä keskustelu on mielestäni myös tärkeä osa fanikulttuuria. Fanituksen kohteisiin ihmiset yleensä liittävät paljon tunteita, joka johtaa siihen että niistä keskustelu johtaa tunnepohjaiseen keskusteluun ja omien mieliteidensä esitämiseen ja niiden puolusteluun. Ehkä sama näkyy myös joidenkin suhtautumiseen nörtteihin ja nörttiyteen kuten nostit esille. "Minun lapsuudessani leikittiin oikeita leikkejä ja mentiin oikeasti ulos eikä juostu missään virtuaalimetsässä" Ja monia tämän tyylisiä lauseita kuulee paljon. Aivan kuten nykypäivänä lapsuus olisi vääränlainen tai jopa "epä-aito" koska ympärillämme on niin paljon teknologiaa. Lapsuuteen liittyy paljon tunnekokemuksia ja se usein koetaan erityisenä ja ehkä jopa "taianomaisena" aikana. Keskustelu nykypäivän lapsuudesta on paikka paikoin omien kokemuksiensa korostamista, vieden pohjaa nykyisten lasten lapsuus kokemukselta.
"Lapsista tulee asehulluja hirviöitä, kun pelaavat kaiket päivät asepelejä" Sekä muita pelien väkivaltaa paheksuvia kommentteja kuulee myös paljon. Kuitenkaan enää ei kuule samanlaisia kommentteja esimerkiksi sarjakuvista ja elokuvista joissa myös näkee paljon aseita ja väkivaltaa. Näissä nähdään lasten erottavan fiktio ja todellisuus mutta pelien kohdalla se tunnutaan kokevan joskus hyvinkin ongelmalliseksi. Ehkä tässäkin näkyy kommentien antajan ikä, koska esimerkiksi omien isovanhempieni lapsuuteen kuuluivat sarjakuvat ja elokuvat, kun taas pelit taas tulivat vasta äitini lapsuudessa osaksi heidän elämäänsä.
Lähetä kommentti