![]() |
| Kuva: Miia Nurmilaakso |
Maria kirjoitti maaliskuun alussa The Sims-pelisarjasta ja
siihen liittyvästä eskapismista. Marian tekstistä käy hyvin selville, millainen
on Sims-pelin perusidea, joten en paneudu siihen tässä tekstissäni erityisen
syvällisesti. Nopeana kertauksena pelisarjan idea on, että pelaaja saa luoda
oman maailmansa simeineen ja määrittää itse mitä seuraavaksi tapahtuu.
Digitaaliseksi nukkekodiksikin kutsutun pelin hahmojen eli simien kohtalo ja heidän
maailmansa tapahtumat ovat siis pelaajan itsensä käsissä eikä rajoja ole.
Uskon, että juuri vapauden tunne, itsensä toteuttaminen ja loputtomat
mahdollisuudet ovat olleet avain pelin menestykseen. Ei ole tiettyä tapaa,
miten peliä tulisi pelata. Kaikilla pelaajilla on oma tapansa asettua kohtalon
herran rooliin ja päästää mielikuvituksensa valloilleen. Toisaalta voidaanko
pelin rajattomuus nähdä myös negatiiviseksi asiaksi? Millainen on pelisarjan
faniyhteisö ja pelaajakunta? Nämä ovat kysymyksiä, joita pyrin pohtimaan nyt
omien kokemusteni pohjalta.
The Sims on yksi maailman suosituimmista pelisarjoista,
joten ei siis ole ihme, että sillä on laaja faniyhteisö, jossa pelaajat ympäri
maailman jakavat ja asettavat ladattaviksi omia luomuksiaan aina simien
vaatteista tapetteihin. Myös eräänlaiset koodit, joilla pelaamista voi
helpottaa ovat faniyhteisöjen vakiokalustoa. Faniyhteisössä näkyvät selkeästi
pelin loputtomat mahdollisuudet ja pelaajien jakaantuminen omiksi
ryhmittymikseen sen mukaan, mistä he nauttivat pelatessaan. Toiset esimerkiksi rakastavat
kaikkea sisustamiseen ja rakentamiseen liittyvää pelissä, joten he kuluttavat
useita tunteja suunnitellakseen luksustaloja. Toiset puolestaan keskittyvät
simien välisiin suhteisiin ja saavat suurta nautintoa onnistuessaan luomaan
suuren sukupuun simeilleen.
En ole toiminut erityisen aktiivisena jäsenenä näissä
yhteisöissä, mutta olen ollut aistivinani, että faniyhteisön henki on
kannustava ja inspiroiva. On
mahdollista, että juuri pelin vapaamuotoisuus on osittain syynä yhteisön hyvään
henkeen, sillä kun ei ole olemassa ”oikeaa” tapaa pelata ovat riidat pelaajien
välillä turhia. Tietenkään törmäyksiltä ei täysin vältytä, mutta ehkä yleiskuva
on positiivisempi ja avoimempi. Mitä mieltä muut pelisarjan fanit täällä ovat?
Lisäksi pelin fanituotanto ei rajoitu vain pelin sisällön tuottamiseen, vaan
lisäksi myös fanifiktio, fanitaide ja fanivideot ovat vahva osa sitä.
Erityisen mielenkiintoista on se, että pelaajat eivät
välttämättä luo ainoastaan Sims-pelisarjaan liittyvää fanituotantoa. On
tavallista, että esimerkiksi fanivideoissa pelaaja on luonut simeiksi jonkin
seuraamansa tv-sarjan tai elokuvan päähenkilöt. Näin hän on päässyt
toteuttamaan toiveensa esim. päähenkilöiden suhteen etenemisestä, korjannut
näyttelijässä ärsyttäneet kulmakarvat haluamikseen tai jatkanut tarinaa aivan
vastakkaiseen suuntaan omassa pelissään. Lisäksi ei sovi unohtaa, että pelissä
on mahdollista luoda aivan pelaajan omaan mielikuvitukseen perustuva elokuva
tai tv-sarja hahmoineen. Simssin voidaankin katsoa toimivan eräänlaisena välineenä
fanituotannon luomiselle ja fanien mielipiteen ilmaisulle.
Sims-keskustelussa nousee jatkuvasti esille kysymyksiä
siitä, miksi pelaajista suuri osa on naispuolisia ja onko pelien ikärajaa tarpeellista
muuttaa korkeammaksi. Olen usein pohtinut naisten suurta osuutta
pelaajakunnassa ja lukenut useita uutisia, joissa heidän erityisen suurta
kiinnostustaan peliin on selitetty sen nukkekotimaisuudella ja luovuudella. Miespuolisiakin
pelaajia toki löytyy ja monet muita pelejä pelaavat ovat ainakin kokeilleet Simssiä
joskus, mutta naisten suosio on aivan omaa luokkaansa. Oma näkemykseni on, että
pelaajien sukupuolijakaumaan vaikuttaa myös se, että peliä on alettu luokitella
”tyttöjen peliksi”. Tämä aiheuttaa sen,
että miespuoliset pelaajat näkevät sen vain naisille tarkoitetuksi ja jollain
tapaa haasteettomaksi, sillä siinä ei ole mitään tiettyä juonta tai loogista
etenemistapaa. Pelisarjassa on ikään kuin sama ongelma kuin
nuortenkirjallisuudessa, josta viimeksi kirjoitin. Maailman suosituimpiin
simulaatiopeleihin kuuluva Sims potee siis ainakin hieman Twilight-syndroomaa,
mutta pelien puolella: menestystä riittää, mutta arvostusta tosipelaajien
keskuudessa ei välttämättä niinkään.
Olen törmännyt ajoittain myös näkemyksiin, joissa Simssiä
pidetään ns. ”helposti lähestyttävänä” pelinä.
Tämän voidaan nähdä tarkoittavan esimerkiksi sitä, että vähemmän
peleihin aikaa kuluttavien ihmisten kynnys pelata Simssiä on pienempi kuin mitä
se on ”tosipelaajilla”. Tavoitteellisuuden korvaavat pelissä hauskuus
ja vapaus, minkä otaksuisin houkuttavan pelien kanssa satunnaisesti
puuhailevia.
Toinen sukupuolen lisäksi kiinnostava yksityiskohta pelistä
liittyy ikärajoihin ja pelaajien ikään. Pelisarjan ikärajat ovat Suomessa
12-vuoden tienoilla, mutta esimerkiksi Venäjällä Sims 4:n ikäraja on K18.
Venäjän korkea ikäraja tosin selittyy sillä, että maa ei hyväksy sitä, että
pelissä pelaaja voi luoda homosuhteita similleen. Tästä tarkennuksesta
huolimatta ikärajakysymys herättää itsessäni ristiriitaisia tuntemuksia.
Ymmärrän sen, että pelissä on kuten tosielämässäkin lapsille sopimattomia
asioita, mutta mielestäni K18 ikäraja on tälle pelisarjalle turhan korkea. Yksi
pelin houkuttimista nuorille pelaajille lienee juuri siinä, että he pääsevät
kokeilemaan ns. kiellettyjä asioita ja tekemään itsestään esim. vanhempia kuin
ovat. Sitä paitsi kokeilu ja tietynlainen toisen elämään asettuminen ovat aina
kiinnostavia riippumatta pelaajan iästä.
Kuten olen moneen otteeseen todennut, Sims on rajattomien
mahdollisuuksien peli. Varsinkin pelaamiseni alkuaikoina huomasin tämän olevan
myös negatiivinen asia. Joskus kaipasin sitä tunnetta, että pelissä saavuttaisi
jotain, kuten esimerkiksi pääsisi jonkin tehtävän suorittamalla tutkimaan uutta
aluetta. Pelisarjassa uudet alueet, simit, talot, esineet ja taidot tulevat
esille silloin, kun pelaaja sattuu löytämään ne tai osumaan niiden tielle.
Erittäin harvoin peliruudulle tulee ohjeita pelin etenemiseen tai asioiden tutkimiseen
liittyen. Lisäksi oleellista on, että ohjeiden noudattamisella ei sinänsä ole
mitään merkitystä. Esimerkiksi Sims 3:ssa peli saattaa neuvoa simiäsi menemään
kaupungintalolle, mutta sen sijaan, että noudattaisit neuvoa, voit sytyttää
talosi tuleen.
Mainittakoon, että joissakin pelisarjan osissa
tavoitteellisuutta on olemassa enemmän. Esimerkiksi Sims 3 Maailmanmatkaaja
lisäosassa tämä tavoitteellisuus on vahvasti olemassa, mutta yllätyksekseni
huomasin, että en lopulta innostunutkaan siitä yhtään. Tajusin, että vaikka
tavoitteiden puute ajoittain pitkästyttää, on se lopulta juuri se asia, minkä
takia palaan aina Simssin pariin. Se ei koskaan lopu.
