What? OTAKU is evolving! - Nörtti-identiteettini kehittyminen lasten animeista scifiin

Nörttikulttuurin kurssi on saanut varmasti monet meistä miettimään omaa nörtti-identiteettiämme. Itse en nuorempana luokitellut itseäni nörtiksi, sillä minulla on nörtin käsitteestä melko kielteinen mielikuva. Esimerkiksi ajattelin, että nörtit ovat erityisen taitavia käyttämään tietokonetta, mutta sosiaalisilta taidoiltaan aivan surkeita ja muutenkin epäsiistejä ja jopa luotaantyöntäviä. Miten ihmeessä pidän nörtin mainettani nyt hyvänä asiana?

Olen ollut pienestä saakka hyvä koulussa, ja sain kuulla hikari-, hikke- ja hikipinko-huutoja aina tasaisin väliajoin, varsinkin yläasteella. Erityisesti 8. luokalla ollessani kävin läpi eräänlaista identiteettikriisiä. Olin jo ala-asteella ihastunut Pokémoniin: minulla oli kasapäin keräilykortteja, muutama GameBoy-peliversio, pehmoleluja, ääntelevä Pikachu-figuuri, pattereilla toimiva PokéDex sekä Pokémon-aiheisia marmorikuulia näin muutaman oheistuotteen mainitakseni. Pienessä kyläkoulussamme minua pidettiin outona, kun olin niin innostunut taskuhirviöistä - muut toki katsoivat sarjaa ja omistivat korttejakin, mutta olin kai heidän mielestään turhan innokas fani. Myös Digimon kuului suosikkeihini, ja kun Sub alkoi näyttää sarjaa Magic Knight Rayearth nimellä Taikasoturit, olin jo pikkuhiljaa tunnistamassa itsessäni sisäisen pikku otakun.

Aloin lukea Anime-lehteä heti ensimäisestä tammikuussa 2005 ilmestyneestä numerosta lähtien. Lehdessä olleen ohjeen mukaan väsäsin itselleni oitis kissankorvat. Saman vuoden syksyllä alkoi ilmestyä Time Stranger Kyoko, joka oli ensimmäinen suomeksi käännetty shoujo- eli tytöille suunnattu manga. Se olikin ensimmäinen omistamani manga, ja siitä lähtien olen lukenut kaikenlaista mangaa, ja erityinen suosikkini on Fullmetal Alchemist, jonka alkuperäistä animesovitusta Sub alkoi myöhemmin näyttää. Sitä ennen olin Anime-lehden vinkkien mukaan tutustunut Neon Genesis Evangelioniin, jota myöskin näytettiin Subilla ja mangasovitustakin alettiin julkaista suomeksi. Ei mennyt kuin vajaa vuosi, kun aloitin coneissa käymisen: ensimmäinen conini oli vuoden 2006 Nekocon Kuopiossa ja toinen oli samana vuonna järjestetty Animecon Helsingin Paasitornissa.

Tästä pääsemme takaisin kahdeksasluokkalaisen Terhin identiteettikriisiin. Murrosikäinen ja pian rippikouluun menossa, hyvä koulussa ja kavereitakin oli - sitten olivat ne isosilmäiset tytöt sarjakuvien sivuilla. Minun oli vaikea luovia pienehkössä yhteiskoulussa, jossa oli selkeä jako suosittuihin ja syrjittyihin oppilaisiin. Jäin monille mieleen sanavalmiudestani ja tuntiaktiivisuudestani jo 7. luokalla, joten en voinut olla osa harmaata massaa. Persoonallisuus pisti joillekin silmään, ja pientä koulukiusaamistakin tapahtui silloin tällöin.

Tuskailin aikani, mutta viimeistään ysiluokalla tulin sinuiksi itseni kanssa. Aloin myös käydä erään kaverini kanssa keskustassa mangakerhossa, ja jatkoin siellä käymistä lukion loppuun asti. Päätin olla ylpeä animeharrastuksestani, jota pystyi perustelemaan aikuisille päihteettömyyden nojalla (siinä vaiheessa kaikki Suomen animetapahtumat olivat ehdottoman päihteettömiä). Lisäksi mangakerhossa ja coneissa käydessäni koin kuuluvani joukkoon ja sain samanhenkisiä ystäviä. Myös rippikoulussa oli voimaannuttava kokemus ystävystyä erään silloisen mangakerholaisen kanssa. Iltaisin luimme mangaa ja pelasimme pariin otteeseen myös Duel Mastersia.

Lukioaikana animea tuli katsottua ja mangaa luettua, ja säännölliset coneissa käynnit toivat mukanaan innostukseen cosplayn maailmaan. Pukeuduin mielelläni suosikkihahmoikseni erityisesti Fullmetal Alchemistista ja Neon Genesis Evangelionista. Mangakerhosta tutuista kavereista kehkeytyi minulle edelleen tärkeitä sydänystäviä, joita tapaan säännöllisesti eri paikkakunnilla sijaitsevistä opiskelupaikoista huolimatta.

Mutta miten otakusta tuli nörtti? Päästyäni opiskelemaan yliopistoon syksyllä 2011 animen katsominen väheni ja mangaankaan ei ollut niin paljoa varaa. Innostuin BBC:n Uudesta Sherlockista, ja aloin käydä sarjan suomalaisen Facebook-faniryhmän miiteissä. Olin niin uppoutunut Sherlockin maailmaan, että Tumblrin dasboardini alkoi täyttyä animen ja mangan sijaan Sherlockin ja Watsonin seikkailuista, kuten myös Doctor Who-aiheisista päivityksistä. Sattuikin sopivasti, että keväällä 2012 Yle alkoi näyttää Doctor Who'n uutta versiota vuoden 2005 jaksoista alkaen. Olin tietenkin heti koukussa, sillä seikkailuntäyteiset ja jännittävät anime- ja mangasarjat olivat Tumblrin ohella kasvattaneet minua Tohtorin erikoiseen maailmaan. Keväällä 2013 kävin ensimmäisessä Doctor Who Finland -nimisen Facebook-ryhmän miitissä Tampere Kupliissa, ja miittailtua on tullut sekä Sherlockin että Doctor Who'n osalta melko säännöllisesti.

Otakusta kehittyi siis hiljalleen Sherlockin avittamana ja Doctor Who'n viimeistelemänä nörtti. Poikaystäväni löysin Doctor Who Finlandin kautta, ja hänen kauttaan löysin Fireflyn, joka lisäsi kiinnostustani scifiin entisestään. Fanituotteista olen ostanut eniten fanipaitoja, joita käytän ahkerasti (pyrin laittamaan jokaiselle luentokerrallekin jonkin paidan). Olen korostuneen sosiaalinen otaku ja nörtti, joka harrastaa cosplayta ja viihtyy coneissa. Käytän myös aikaa internetissä ja fanifiktiota on tullut sekä luettua että kirjoitettua. Videopelit ovat osa nörttimäisiä harrastuksiani, ja Steam-yhteisön myötä pelaamiseni määrä on kasvanut: yhteisöllistäkin pelaamista on, ja vaikka putkeen ei tule pelattua yhtä paljon kuin Pokémonia tai muita käsikonsolipelejä, on pelaamiseni Steamin myötä säännöllistynyt. Nyttemmin olen kavereiden kautta löytänyt osu!-nimisen rytmipelin, jota tulee hakattua myös paljon. osu!:a voi pelata vaikka yhden musiikkikappaleen päivässä, joten se ei vie yhtä paljon aikaa kuin Pokémonien kouluttaminen.

Faniuden ja nörttiyden ulottuvuus on elämässäni niin laaja, että joskus koen vaikeaksi sulkea niitä pois omasta identiteetistäni. On minulla toki muutakin elämää, mutta nörttiys toisaalta määrittelee minua: innostun helposti, hankin paljon tietoa minua kiinnostavista asioista ja suhtaudun tunnollisesti minulle tärkeisiin asioihin. Eroan kuitenkin merkittävästi ensimmäisellä luennolla mainitun McCain, Gentile & Campbellin (2015) kyselytutkimuksen tuloksista: en ole niinkään taipuvainen eskapismiin, sillä vaikutan esimerkiksi poliittisissa nuoriso- ja opiskelijajärjestöissä. Toki olen luova ja ajoittain masennukseen taipuvainen, mutta en pidä itseäni narsistina tai fantasiamaailmoihin uppoutuvana yksilönä. Mutta toisaalta politiikassa narsismista saattaisi olla hyötyäkin...? Tai sitten ei.

Kaiken kaikkiaan nörttikulttuurin kurssi on opettanut minulle paljon nörteistä ja faneista ylipäätään, mutta samalla myös minusta itsestäni. Olen saanut käyttööni uutta tietoa, jota olen soveltanut oman identiteettini tietoista käsittelyä. On ollut hauskaa käsitellä omaa kehitystä fanista ja otakusta nörtiksi ehkä hieman akateemisestikin.

Congratulations! Your OTAKU evolved into GEEK!

Mitenkäs te muut? Millainen on teidän kasvutarinanne. Olkaa valmiina, sillä tulen myös kommentoimaan vastaavia identiteettipohdintojanne, kunhan salimerkkini riittävät!

Lähteet:
http://myanimelist.net/
https://fi.wikipedia.org/
http://animelehti.fi
http://nekocon.fi
http://animecon.fi
http://www.wizards.com/default.asp?x=duelmasters,,en
http://store.steampowered.com
http://osu.ppy.sh

McCain, J., Gentile, B., & Campbell, W. K. (2015). A Psychological Exploration of Engagement in Geek Culture. PloS one, 10(11), e0142200.

Everything's shiny... or is it? - cosplay-asujen saama huomio ja sarjojen suosio

Olet katsonut Fireflyn kaikki 14 jaksoa ja Serenity-elokuvan ainakin kahteen kertaan. Olet tilannut Varustelekasta mekaanikkohaalarin, Etsystä sopivat kangasmerkit, kaulakorun ja jopa käsintehdyn aurinkovarjon. Kaivat kaapistasi kukkapaidan ja sopivat kengät, lainaat isäsi työkalupakista jakoavaimen ja kampaat hiuksiisi keskijakauksen. Olet valmiina cossaamaan Kaylee Frye -nimistä hahmoa seuraavassa Traconissa.

Pukusi tunnistetaan ehkä kolmesta viiteen otteeseen ja pakollisten omien kuvien lisäksi sinua kuvataan kerran. Samaan aikaan kymmenet Marvel-cossit saavat paljon kehuja ja pyyntöjä ottaa kuvia.

Okei, edellä kuvattu tilanne ei ole täysin tosi, mutta suurin piirtein tuon verran Kaylee-cossini sai huomiota viime syksyn Traconissa. En voi toisaalta valittaa, sillä Nörttitytöt-blogin edustajat kehuivat pukuani ja tahtoivat ottaa kuvankin:

Kuva: Ama Laine

Asuni ei ollut kovinkaan vaikea toteuttaa, mutta rakkaus hahmoa ja sarjaa kohtaan on suuri, ja toivottavasti se välittyy aina Kayleetä cossatessani. Nyt käytettyäni itseäni röyhkeästi esimerkkinä pureudun seuraavaan aiheeseen: saavatko cosplay-puvut ansaitsemansa huomion, vai meneekö edelle itse hahmon ja sarjan suosio? Voimme verrata vaikka kulttisarjojen, kuten Fireflyn tai Twin Peaksin hahmoja suositumpien sarjojen ja elokuvien, kuten Game of Thronesin ja Marvelin elokuvien hahmoihin: jakautuvatko pukujen saamat kuvauskerrat ja suosionosoitukset cosplay-kilpailuissa oikeudenmukaisesti? Saako Deadpool enemmän halauksia kuin agentti Cooper?

Vastaavaa ilmiötä voidaan havaita myös otakupiireissä: Attack on Titan -puvut saavat mahdollisesti enemmän kuvauskertoja kuin Fullmetal Alchemist -cossit. Jälkimmäinen on ollut Suomessakin varsin suosittu, mutta pukuja on ollut aina vähemmän kuin Naruto-, Bleach- tai nyttemmin Attack on Titan -cosseja. Jokin fandom kasvattaa cosplay-piireissä alaa esimerkiksi sarjan suosion, pukujen tekemisen helppouden tai vaikkapa molempien vuoksi. Edellä mainitut nk. poikien anime- ja mangasarjat ovat joidenkin mielestä jo ärsyttävästi näkysällä coneissa. "Ei kai taas jotain Naruto-cossaajia!" saattoi kuulua joskus viime vuosikymmenen lopun conikävijöiden suusta.

Myös fantasia-, scifi- ja sarjakuvanörttien cosseissa näkyy tämä pinnalla olevien sarjojen ja elokuvien vaikutus cosplay-pukuihin: parina viime vuonna Hobitti-elokuvien innoittamia cosseja oli kosolti, ja nyt Deadpool valtaa alaa cossaajien joukosta, varmaan jo seuraavassa Tampere Kupliissa.

Tracon X:n aikamatkustusteeman mukaista ja uuden Doctor Who-kauden innoittamaa pukeutumista - 12. Tohtori ja Missy. Kuva: Terhi Ala-Keturi

Jotkin sarjat ja pelit ovat ns. kestosuosikkeja, joita bongaa conista toiseen, kuten Final Fantasy, Star Wars, Star Trek ja Doctor Who. Uusia sarjoja ja elokuvia tulee ja menee, mutta kestosuosikit pysyvät, ja uusistakin fandomeista voi kehkeytyä kestosuosikkeja. Coneissa on myös hyvä haistella fandomien uusia tuulia ja etsiä uutta katsottavaa, luettavaa ja pelattavaa.

Samaisesta Traconista bongattu kestosuosikki: CLAMP:n klassikko Magic Knight Rayearthin päähenkilökolmikko Hikaru, Fuu ja Umi (Huom. nämä neidit tunnettiin Subilla myös Taikasotureina). Kuva: Terhi Ala-Keturi

Jo aiemmissakin blogimerkinnöissä on täällä todettu, että fanittaminen ja nörttiys ovat tunteisiin vetoavia aiheita. Tutut ja rakkaat hahmot on helppo bongata conikansan joukosta, ja heistä haluaa useammin kuvia kuin muista hahmoista. Tuntemattoman hahmon puvun on usein oltava joko huomiota herättävä tai erityisen monimutkainen ja sen näköinen, että sen toteuttamiseen on täytynyt kulua useita tunteja. Erityisesti cosplayta itse harrastavat osaavat arvostaa hyvin tehtyjä pukuja, vaikka eivät välttämättä hahmoa tunnistaisikaan. Toisaalta ei-niin-vihkiytyneet conikävijät saattavat olla ns. reilumpia sen suhteen, keitä he kuvaavat: jos ei tunnista juuri yhtään hahmoa, ei tule "tuominneeksi" pukuja niiden alkuperän suhteen. Tästä voisin mainita esimerkkinä oman isäni, joka oli usein kuvaamassa pukuja coneissa, joihin oli minut kyydinnyt.

Vuoden 2013 Traconista löytyi kenties hieman tuntemattomamman Guilty Gear -pelisarjan toinen päähenkilö, Ky Kiske. Pelisarjan fanina voin todeta, että poseeraus on kohdillaan. Kuva: Terhi Ala-Keturi

Kuten yllä olevasta kuvasta voi päätellä, ko. asua ei välttämättä pidä juurikaan kiinnostavana, ellei Guilty Gear -pelisarjaa taisteluposeerauksineen tunne. Asialle vihkiytyminen on eduksi, mutta fandomit vierastavat usein toisiaan. Myös me-ne -henkeä esiintyy nörttikulttuurin piirissä huomattavan paljon, mikä on kurssillamme tullut ainakin muutamaan otteeseen puheeksi. Jo edellä mainitut Naruto- ja Attack on Titan -cossit sekä esimerkiksi lukuisat Supernaturalin Castiel-cossit ja etenkin 10. ja 11. Tohtorit saattavat paljoudessaan nostaa joidenkin karvat pystyyn. Jos ei satu pitämään kyseisistä sarjoista, saattavat hyvin toteutetut ja hahmoonsa hyvin eläytyvät pukuilijat jäädä vaille ansaitsemaansa huomiota. Toisaalta aiemmin mainitsemieni kulttisarjojen hahmoiksi pukeutuvat saattavat jäädä paitsioon pelkästään siksi, ettei hahmoja yksinkertaisesti tunnisteta. Voisiko tästä kenties päätellä "täydellisen cosplay-kohteen" valitsemalla hahmon, josta ei ole ylitarjontaa ja jonka ihmiset kuitenkin tunnistavat?

On myös ollut puhetta siitä, kuuluuko cosplay kaikille ulkonäöstä tai fanittamisen ja/tai nörttiyden tasosta riippumatta. Tästä aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kirjan, mutta pitäytyäkseni tämän blogitekstin aiheessa pitänee varmaan mainita eräs seikka: en nimittäin ollut katsonut Serenity-elokuvaa enkä ole vielä lukenut kaikkia Firefly-sarjakuvia, ja olen silti pukeutunut Kayleeksi useissa coneissa. Olenko harjoittanut silkkaa keretismiä vai onko asia edes keskustelemisen arvoinen? Jyrkästi ajattelevat saattaisivat pitää minua huomionhakuisena wannabe-fanina, mutta toisaalta keneltä se on pois, jos ei ole ehtinyt päästä sarjan (ennenaikaiseen) loppuun, kun ensimmäisessäkin jaksossa on jo tällaista materiaalia?

Mielestäni cosplay kuuluu kaikille, jotka ovat innostuneita sarjoista ja hahmoista, joita cossaavat. Aina löytyy niitä, joiden mielestä esimerkiksi ylipainoinen ei voisi cossata hoikkaa hahmoa tai tietyn hahmon cossaaminen vaatii tietynlaiset kasvonpiirteet. Cosplay on tapa osoittaa innostusta hahmoja ja sarjoja kohtaan - se on ikään kuin osoitus siitä, että rakastaa hahmoa, joksi pukeutuu, ja että tahtoo näyttää sen muille. Jos joku vielä pitää puvusta ja tahtoo ottaa siitä kuvan, cosplayn ilo leviää laajemmalle. Ei myöskään pidä unohtaa sitä, että cosplay-pukujen tekeminen kehittää ja ylläpitää kädentaitoja sekä luovuutta. Cosplay-kilpailuissa voi kartuttaa esiintymistaitojaan ja cosplay-harrastuksen avulla voi löytää uusia ystäviä ja jopa verkostoitua.

On siis varmaankin turha ajatella, etteikö voisi cossata hahmoa sen takia, ettei kukaan tunnista - pioneerityötä tunnettavuuden saralla kannattaa tehdä. Eihän niitä ristiretkiksi voi sanoa, mutta toivottavasti jokainen tämän lukeva uskaltaa näyttää rakkautensa lempihahmojaan kohtaan, jos niin haluaa. Olisi myös kiva kuulla teidän muiden kurssilaisten mielipiteitä aiheesta: onko cossien huomio sidoksissa hahmojen suosioon?

All aboard,
Terhi

Medialähteet:

• Kaylee-cossistani otettu kuva löytyy täältä: http://geekgirls.fi/wp/blog/2015/09/07/tracon-2015-kuvina/
•  Loput kuvat olen ottanut itse vuoden 2013 ja 2015 Traconeissa
• Pätkä Fireflyn ensimmäisestä jaksosta, video otsikolla Kaylee makes love to a strawberry, lataajana agirlyman: https://www.youtube.com/watch?v=bYopf8KSy4o