Eskapismi ja The Sims-pelit: Oman elämän eläminen pelin kautta?

http://www.thunderboltgames.com/opinion/monotony-and-a-desperate-search-for-substance-in-the-sims

Linkittämäni teksti on Jonas Jürgensin kirjoittama teksti (26.8.2013) The Sims:istä otsikolla “Monotony and a desperate search for substance in The Sims”. Jürgen kertoo tekstissä The Sims 3:sta sekä siihen liittyvästä todellisuuden pakoilusta niin hyvässä kuin huonossakin mielessä.

Jürgen kertoo tekstissä pohtineen sitä, miksi ihmiset ovat pitäneet The Sims:iä niin kiehtovana sekä koukuttavana pelinä. Jürgen kuitenkin ymmärsi tämän, kun oli pelannut peliä jonkin aikaa.

The Sims on monille eskapismia, joka koukuttaa helposti pelaajan pelaamaan peliä pitkiäkin aikoja putkeen. En tiedä, kuinka moni teistä on pelannut The Sims-pelejä, mutta voin itse samaistua Jürgenin kokemuksiin pelin peluusta todella hyvin.

Aloin pelaamaan The Sims-peliä ensimmäistä kertaa vuonna 2000. Tämä oli siis ensimmäine The Sims-peli koskaan. Olin silloin 7-vuotias, enkä oikein ymmärtänyt, mistä pelissä on kyse, koska peli on todella erilainen, kuin muut pelit, mitä olin koskaan pelannut. Pointti on kuitenkin pelissä todella selkeä. Basically, tarkoitus Simssissä on vain elää sims-ukoilla sinun heille luomaa elämää, eli olla pelaajana jonkin sortin Jumala-roolissa. Peli ei lopu, vaikka sims-ukot kuolisivat, koska usein heillä on lapsia, jotka jatkavat sukupuuta eli pelistä tulee päättymätön. Toinen vaihtoehto on luoda vain uusi perhe.

Pelissä ei tunnu aina olevan oikein järkeä, koska kuten ihmisetkin, simssitkin kuolevat aikanaan (paitsi jos laittaa kuolemattomuus-moodin päälle). Kuitenkin siinä saatavien “palkintojen” (rewards) ansiosta pelikokemus on todella koukuttava. Kaikista asioista, mitä teet Simssissä, on jotain hyötyä. Esimerkiksi jos luet tuntitolkulla ruoka-aiheista kirjaa, opit kokkaamaan paremmin jne. Tällöin simssin elämästä tulee helpompaa. Näiden “palkintojen” avulla pelaamisesta tulee ylipäätään helpompaa monilla eri tasoilla, koska kun olet haalinut tarpeeksi niitä kasaan, sims-ukko harvoin kohtaa mitään erityisiä haasteita sims-elämässään. Tästä Jürgen puhui myös tekstissään. Mielestäni The Simssin peluu ei aina edes ole kovin miellyttävää, koska on niin paljon asioita, joita pitää huomioida alati, mutta nämä ponnistelujen jälkeiset palkinnot tuottavat tarpeeksi mielihyvää pelin jatkamiseksi.

Kuitenkin mielestäni The Sims-pelin suurin nautinto tulee juuri sen luomasta eskapismista. Omalla kohdallani puhun siitä, kun pelaaja luo OMAN ITSENSÄ peliin ja pelaa ns. “omaa elämää” Simssissä. Hahmosta voi uusimmissa Simssissä luoda suhteellisen identtisen näköisen hahmon itsesi kanssa, tai ehkä jopa täydelisemmän version sinusta. Itse olen tehnyt tätä todella monesti. Parasta on luoda oikean elämäsi asiat kopioituna simssiin: identtinen asuntosi sekä oikean elämän ystäväsi peliin.

Pelasin The Sims 3:sta paljon ollessani alakuloinen viime vuonna. Tunsin, että pelissä pystyn elämään täydemmin ja tekemään asioita, mitä oikeassa elämässä ei kyennyt. Simssissä pystyi hankkimaan täydellisen kumppanin sekä kehittämään omia taitojaan aivan niin täydellisiksi kuin suinkin halusi. Loin itselleni täysin ihania piirteitä, jotta kaikki  muut simssit pitäisivät minusta. Hankin ihanan työpaikan taiteilijana ja kaikki oli sims-elämässäni oikeasti tosi hyvin. Sanoinkin usein kämppiksilleni, että “Ihanaa, kun ei tarvitse elää omaa elämää, kun on Sims”. Tämä oli enimmäkseen ehkä vitsi, mutta sain pelaamisesta kuitenkin paljon mielihyvää, että pelasin sitä monia tunteja putkeen. On se vain niin hauskaa elää itsenä pelimaailmassa.

Same feelings?
http://36.media.tumblr.com/fb802f0e7885b0bc0d2ac46ca04ce445/tumblr_na48ccg7Ft1shfh2eo1_500.jpg

Ehkä tavallaan pelaaminen oli hyväksi siinä mielessä, että mielen sai harhautettua oman elämän ongelmista helposti pelin avulla ja mieli oli suhteellinen iloinen. Mutta peli ei ikinä ratkaise mitään oikeita ongelmia oikeassa elämässä. Eli tilanne oli plus miinus nolla.

Ehkä juuri Simssin realistisuus sekä simssien, kotien, luonteenpiirteiden jne. helppo muokattavuus tekevät pelistä hyvän keinon paeta todellisuutta. Jos asiat menevät Simssissä jotenkin pieleen, ongelmat on helppo korjata verrattuna todelliseen elämään. Myös omat salaiset haaveet (“Olen aina halunnut vaaleanpunaisen ponin!”) on helppo toteuttaa The Simssissä. Itsehän ostin juuri simssissä hevosen ja rakensin itselleni tallin. Mahtavaa!

En nykyään pelaa lainkaan niin paljoa Simssiä, mitä ennen pelasin. Osittain sen vuoksi, että Simssistä puuttuu mielestäni semmoinen ultimaattinen päämäärä, mitä kaipaan peleissä, jotta mielenkiintoni pysyisi yllä. Osittain en myös jaksa pelata uusimpia simssejä enää, koska niistä on alkanut tulla jopa LIIAN REALISTISIA omaan makuuni. Kuka jaksaa oikeasti mennä käymään kaupassa ja ostamaan yksittäisiä ruoka-aineksia? The Sims 4 oli myös henkilökohtaisesti aika pettymys, koska pelaajalta rajoitettiin monia asioita mitä kolmosessa ei rajoitettu (esim. liikkuminen alueilta alueille ei ollut sulavaa). The Sims 4 porautui ehkä jopa liian syvälle, koska simeille saattaa siinä tulla pysyvämpiä olotiloja tiettyjen tapahtumien seurauksena (jos läheinen kuolee, simisi masentuu jne.). Ehkä se vietiin mielestäni vain liian pitkälle.

Koitin pohtia muita simulaatio-pelejä, joihin pystyisi samalla tavalla uppoutumaan kuin The Simssiin tässä samanlaisessa todellisuuden pakoilu-mielessä. Mieleeni ei tule mitään vastaavia pelejä. Hyviin peleihin uppoutuu väistämättäkin jollain tasolla ja ehkä hahmoihin kykenee samaistumaan. Mutta ei kai missään muissa peleissä voi oikeasti asettaa ihan itse itseään pelimaailmaan samalla tavalla kuin Simssissä.

Kuinka monet teistä ovat pelanneet Simssejä ja luoneet ehkä oman itsenne pelimaailmaan? Millaisia pelikokemuksia on tullut, kun olette pelanneet peliä hahmolla, joka kuvastaa teitä omaa itseänne?

Entä kuinka iso osa nörttiyttä on eskapismi (esim. tässä yhteydessä)? Omaan nörttiyteeni on kuulunut jokseenkin omaan maailmaan uppoutuminen sekä ehkä semmoinen "pää pilvissä"-olotila. Koen, että omalla kohdallani eskapismi eri yhteyksissä (nörttiyteen liittyen) on tuonut aina jonkunlaista lohtua tai jopa turvallisuuden tunnetta, varsinkin, jos ollut ihmisten ympäröimänä, jotka eivät ihan ymmärrä omaa nörtteyttäsi. Onko samoja kokemuksia?