Nörttiys ja naiseus: kuka päätti miehisyyden olevan tärkein piirre nörtissä?

Nörttiys vaikuttaa olevan hankalasti määriteltävä käsite ja ilmiö. Se lipsuu ja kiemurtelee karaten otteesta vähän väliä ja paeten määrittelyä. Valtavirrasta katsottuna se rakentuu pitkälti stereotypioille ja oman kulttuurinsa sisältä koettuna sitä määrittää intohimo ja leimaa leikkaavan tiukat rajanvedot.

Nörttiys on ensisijaisesti identifioitumiskysymys, kuten kurssin aikana on toistettu useaan otteeseen. Mikäli ihminen itse määrittelee itsensä nörtiksi, on hän tällöin nörtti. Yksinkertaista, eikö vain. Kuitenkin on olemassa ihmisiä, jotka identifioituvat nörteiksi, mutteivät siitä huolimatta koe täysin kuuluvansa nörttiyden piiriin. Erityisesti tällaista kokevat naisnörtit, jotka kohtaavat sukupuolensa tähden vähättelyä, syrjintää ja mitätöimistä.

Tässä postauksessa hahmotan nörttiyttä suhteessa naiseuteen ja viittaan erityisesti Victoria McNallyn kirjoitukseen siitä, kuinka vuonna 2016 naisnörttejä ei voi enää jättää huomiotta. Sitaatit kautta kirjoituksen ovat McNallyn oivasta tekstistä. Vedän jälleen suuria linjoja yksityiskohtien sijaan – tämä näyttää olevan ominainen tapani kirjoittaa – ja pyrin hahmottamaan lyhyesti ilmiön historiallistakin taustaa.

Sitkeä harha

”Geek is mainstream! Anybody can be a nerd if they work hard, believe in themselves, and have very specific ideas about what they want from a “Batman” movie!

Unless, of course, you’re not a man.”

Kuten yllä oleva lainaus Victoria McNallyn artikkelista oivasti toteaa, on yhä vallalla ajatus nörttiydestä miehien alueena.

Nörtin stereotyyppinä on pitkään ollut valkoinen nuori mies, jolla on välinpitämätön suhtautuminen hygieniaan ja tyyliin, kömpelöt sosiaaliset taidot sekä majoitus vanhempiensa luona. Nörttikulttuuri on tarjonnut alakulttuurin, jossa poikkeavuuden diskurssi on keskeinen ja nörttiys on edustanut ”vääränlaista” valkoisuutta ja maskuliinisuutta ympäristössä, jossa valtakulttuuri painottaa maskuliinisuudessa piirteitä, joita ei perinteisesti liitetä nörttiyteen. Tällaisia ovat esimerkiksi urheilullisuus, sosiaalinen karisma ja fyysinen vahvuus.

Vaikka tämä mielikuva on vain stereotypia ja niin luennoilla kuin konferenssissakin on toistavasti todisteltu sitä vanhanaikaisesti ja pyritty näyttämään, kuinka monivivahteista nörttiys voikaan olla, pitää mielikuva silti sitkeästi pintansa. Sillä joka ainoa kerta, kun luennolla tai konferenssissa aloitettiin keskustelu nörteistä ja nörttiydestä, lähestyttiin ilmiötä tämän stereotypian kautta. Aivan kuin nörtteyden eri puolia ja ilmentämismuotoja ei voisi pohdiskella tai esitellä nostamatta vähintään kerran esille tätä syvälle juurtunutta mielikuvaa niin sanotusta aidosta ja alkuperäisestä nörtistä.

Kuten huomaatte, lähdin itsekin liikkeelle tästä mielikuvasta ja sen perkaamisesta. Miksi tämä mielikuva sitten on niin sitkeästi nörtteyden ytimessä ja minne sen juuret oikeastaan ulottuvat?

Historia ja juuret scifissä

Nörttikulttuurin juuret löytyvät scifi-kirjallisuuden piiristä. Scifiä on pidetty miehisenä genrenä erityisesti sen painottaman logiikan ja ajattelun ylivoiman tähden. Erityisesti miesten genrenä scifi vakiintui pulp-kirjallisuuden kulta-aikana 1920—1950-luvuilla, jolloin scifi-kirjallisuus tarkoitti pitkälti miesten kirjoittamia mieshahmojen seikkailuja, joissa naishahmojen rajoittuneena roolina oli lähinnä poistaa mahdolliset homoseksuaaliset vivahteet miesten välisistä toverisuhteista. Pulpin kultakautena scifi näyttäytyi mielen ja älykkyyden genrenä, joka saastuisi, mikäli naisten ruumiillisuus pääsisi ujuttautumaan sen piiriin. Tästä kasvaneet säikeet kantavat nykypäivään saakka ja ovat edelleen nähtävissä nörttikulttuurin sisällä.

Alun perin nörttiys tarkoitti obsessoitunutta tietotekniikan harrastajaa. Tältä kantilta katsottuna onkin huvittavaa, että niin sanotun alkuperäisen nörtin mielikuvan ytimessä on mies, sillä naiset ovat olleet aktiivisesti läsnä tietotekniikan kehittämisessä historian saatossa. Usein he vain jäävät näkymättömiin. Naisten osuutta tietokoneiden kehittämisessä avasi Jonne Arjoranta omalla Internet- ja hakkerikulttuuria käsitelleellä luennollaan. Arjoranta toi esille muun muassa Ada Lovelacen, jonka nimen alta löytyy ensimmäinen algoritmi, sekä ensimmäisen digitaalisen tietokoneen, ENIAC:n, kuusi ensimmäistä operaattoria, jotka kaikki olivat naisia.

Naisten määrä tietotekniikan parissa kasvoi kasvamistaan, kunnes se 1970—1980-luvuilla romahti. Tällöin kotikoneet alkoivat olla kuluttajien saatavilla ja kuvaan astui mainonta. Mainoskuvastossa tietokone brändättiin miesten välineeksi, vakavaksi kapineeksi, jolla voi tehdä miehisiä asioita, kuten laskea veroja tai laatia taulukoita. Kuvissa naishahmot ovat usein taustalla, joko keittiössä tai kodinhoidollisissa puuhissa. Tietokoneet siis asetettiin mainonnan kautta osaksi ajankuvansa mukaista kulttuurin sukupuolitettua kuvastoa, jossa mies on toimija ja nainen taustalla.

Onneksi ajat muuttuvat ja kulttuuri kehittyy. Nörttiyskään ei enää määrity ensisijaisesti tietotekniikkaharrastuneisuuden kautta, vaan on ajansaatossa laajentunut kiihkeämielisen intohimoisesta tietotekniikan harrastajasta miltei mistä tahansa intohimoisesti kiinnostuneeksi harrastajaksi. Nykyään nörttiys käsitetään lähes elämäntapana. Tällä eittämättä on yhtymäkohtansa nörttikulttuurin valtavirtaistumiseen, mutta onko se syy vai seuraus, se on yhä epäselvää. Ja kuinka naisten tunnustautuminen nörteiksi liittyy tähän?

Naiseus ja valtavirtaistuminen: nörttiyden sukupuolisuus murroksessa 

”And while young men are still considered the primary audience for most science fiction and fantasy films, they aren’t the only ones lining up on opening weekend.”

Naisten tulo nörttiyteen on tapahtunut yhtä aikaa nörttikulttuurin valtavirtaistumisen kanssa ja onkin aiheellista kysyä, onko kyse syy—seuraus-suhteesta. Löysivätkö naiset nörttiyden ilot kulttuurin valtavirtaistumisen myötä vai valtavirtaistuiko nörttikulttuuri naisten julistautuessa sen kannattajiksi?

Varmaa on, että naiset muodostavat ison osan esimerkiksi uusimpien fantasia- ja supersankarielokuvien, kirjojen ja tv-sarjojen kuluttajista. Tästä huolimatta valtaosa tuotannosta kohdennetaan edelleen miehille. On kuin naisnörtit muuttuisivat näkymättömiksi ostaessaan leffalipun, DVD-boxin tai jonottaessaan fanittamansa kirjasarjan uusinta teosta.

Oman kirjoituksensa valtavirtaistumisen ja naisnörtteyden ongelmallisestakin suhteesta kirjoitti MiaS. Hän kirjoittaa oivasti: ”Ilmeisesti elokuvayhtiöiden keski-ikäiset heteromiehet eivät ole kuitenkaan aivan vielä päässeet 50-luvulta nykypäivään, joten he kuvittelevat, että ainoa elementti mikä voisi houkutella naisia katsomaan tällaista elokuvaa on romantiikka.” MiaS jatkaa:

”Tehdessään supersankarielokuvia elokuvatuottajat ovat onnistuneet loukkaamaan naisia kahdella tapaa. Ensinnäkin naissupersankareista ei voida tehdä elokuvia, koska naiset eivät lue sarjakuvia (huomaa sarkasmi) eivätkä siis tule omasta mielenkiinnostaan katsomaan kyseisiä elokuvia ja miehille naispäähenkilö on taas liian epäkiinnostava. Samaan aikaan elokuvatuottajat kuitenkin pilaavat ne elokuvat joita he oikeasti tuottavat, ajattelemalla, että naiset saadaan houkuteltua paikalle tunkemalla elokuvaan jokin lopputuloksen ja juonen kannalta irrelevantti romanttinen suhde.”

Tältä osin ilmiö linkittyy laajempaan kulttuuriseen diskurssiin naiseudesta ja valtasuhteista miehisyyden ja muiden sukupuolien välillä. Jostain syystä naisten innostusten ja kiinnostusten kohteet tulevat valitettavasti edelleen vähätellyiksi ja sivuutetuiksi binaaristen sukupuolistereotypioiden nojalla.

”women, as a whole, can’t really be geeks like men can be.”

Koska nörttiys on alun perin edustanut eräänlaista vääränlaista miehisyyttä, voi nörttiyden rajojen hämärtyminen ja muuttuminen nörttiyden valtavirtaistumisen ja naisten tulemisen myötä näyttäytyä uhkaavana kulttuurin sisältä käsin. Rajanvedot ovat kuitenkin aina yritys hahmottaa ja jäsentää itseään ja maailmaa ympärillään, joten kun naiset alkavat tunnustautua osaksi jotain, mikä on stereotyyppisesti nähty sosiaalisesti syrjittyjen miesten alueena, voi useampikin tuota aluetta asuttavista miehistä saada psyykettään suojaavan allergisen reaktion.

Tämä ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita, etteikö tuosta kohtauksesta tulisi päästä ylitse ja kohdella kaikkia ihmisiä tasa-arvoisesti. Siedätyshoito toimii useimpiin allergioihin.

Murrosaika mahdollisuutena nörttiyden vahvistamiseen

Väistämättä jonkin ilmiön ja sen määrittelyn rajojen muuttuessa joudutaan aina kohtaamaan kysymys siitä, kuinka paljon muutosta jokin asia kestää ennen kuin se lakkaa olemasta sitä, mitä se olennaisimmillaan on. Muutoksen edessä on pohdittava niitä piirteitä, jotka ovat muuttuvan asian ytimessä, niitä ominaispiirteitä, jotka määrittävät sen luonteen ja ainutlaatuisuuden. Mikä tekee nörttiydestä nörttiyttä? Mikä on nörttiyttä määrittävin tekijä? Onko se intohimoinen, pakkomiellettä lähentelevä suhtautuminen harrastuneisuuden kohteeseen? Niin sanotusti rakkaus lajiin? Vai onko se miessukupuoli?

Mikäli miehisessä nörttikulttuurissa ei koettaisi niin vahvasti nörttiyden määrittyvän naisten syrjimisen ja ulossulkemisen kautta, naiset eivät näyttäytyisi uhkana kulttuurille eivätkä naisnörttien kiinnostusten kohteet alempiarvoisempina. Kuten kaikki murros- ja muutosvaiheet, on tämä hyvä aika jokaiselle nörtille pohtia, minkä varaan he nörtteyttään rakentavat. Onko heidän nörtti-identiteettinsä kyllin vahva ja vakaa kestääkseen sen, että joku erilainen ihminen määrittää itsensä nörtiksi?  

Naisvastaisuudesta ja sukupuolijaosta huolimatta löytyy nörtteydestä myös positiivisia ja jokseenkin mutkattomia kokemuksia naisten keskuudesta. Tällaisesta kirjoitti muun muassa Saara Juutinen. Nörttikulttuurikin koostuu loppujen lopuksi ihmisyksilöistä, ei stereotypioista.

Sukupuolitettu keskustelu nörttiydestä laajemman kulttuurisen diskurssin viitekehyksessä

Keskustelu nörttiyden olemuksesta suhteessa sukupuoleen kiinnittynee yleiseen stereotypiaan naiseudesta ja naisen roolista. Kyse on pitkälti siitä, mitä piirteitä naiseuteen ja naisena olemiseen liitetään. Mitä mielikuvia, oletuksia ja odotuksia naiseuteen asetetaan kulttuurissamme. Kyse on tältä kannalta katsottuna laajemmasta diskurssista ja kulttuurisesta ilmiöstä kuin vain nörttikulttuurin sisällä käytävästä rajanvedosta. Toki nämä rajat vedetään nörttikulttuurin sisällä terävän tiukasti, mutta tämä on jatkuvassa murroksessa.

Lisäksi sukupuolitettu jako kytkeytyy laajempiin yhteiskunnassa ja valtakulttuurissa vallitseviin valtarakenteisiin, jotka määrittävät maskuliinisuutta ja feminiinisyyttä. Edelleen on aiheellista esittää huomio sukupuolisuuden koko kirjoa koskien: jos nörttiyttä pyritään määrittelemään miehisyyden tai naiseuden kautta, jäävät näkemättä kaikki muut sukupuolet. Tässä on aihe, joka vaatisi kokonaan oman postauksensa ja rutkasti viittauksia laajempaan kulttuuriseen tilanteeseen ja muutokseen.

Onneksi nörttiydessä on käynnissä murrosvaihe, joka voi tuoda muutoksen nörttiyden ja sukupuolen väliseen suhteeseen. Kenties nörttikulttuurin stereotypiat murtuvat ja kehittyvät sallivampaan suuntaan.