Identiteettien kysymyksiä
on pohdittu kovasti tällä nörttikulttuurin luentosarjalla, ja se linja
jatkukoon.
Nörteiksi tulkitaan usein
teknologiasta ja fiktiosta kiinnostuneet ihmiset, ja sitä kautta moni nörtiksi
identifioituukin. Itse tosin olen mietiskellyt, osin yhdellä luennoista käydyn
keskustelun ansiosta, kuinka voi olla nörtti myös muiden harrastusten parissa,
ja omalla kohdallani nimenomaan käsityöharrastuksen parissa. Oma
erikoisosaamisalueeni, cosplay, on melko universaalisti hyväksytty nörttiharrastukseksi,
koska se nähdään melko äärimmäisenä fanituksen muotona, ja näin kytkeytyy
osaksi nörtteilyä kun se mielletään fiktion "normaalia"
innokkaammaksi ihailuksi. Mutta nörtteillä voi käsitöiden parissa ilman niitä
fiktiivisiä hahmoja ja hassuja pukuja!
Neulominen on noussut
riemastuttavan yleiseksi harrastukseksi parikymppisten naisten parissa, vaikka
sillä on edelleen vahva maine mummojen puuhana. Anekdootillinen data entiseltä
työpaikaltani tukee tätä kokemustani: lankakaupassa vanhempi ikäpolvi oli
varsin riemuissaan kun myyjänä oli nuori aikuinen, joka oikeasti harrasti
neulomista itsekin, ja kertoilivat kuinka jossain vaiheessa tuntui, etteivät
nuoremmat ikäluokat harrasta käsitöitä laisinkaan. Myös oman ikäiseni neulojat
kertoilivat samoista ajatuksista: kaverit ihmettelee, että miksi parikymppinen
neuloo. Kovin tieteellistähän tämä data ei ole, mutta samaa virttä vuosikaudet
kuunnelleena vedän ainakin sellaisen johtopäätöksen, että ainakin neulomisen on
vahvasti koettu olevan mummohommia.
Näin Suomen
neulontaskeneä katselleena, ajattelisin nykyisen neulontapolven nuorentumisen
johtaneen muutamaan muutokseen: nykypäivän nuoret neulojat tekevät muutakin
kuin perussukkia, ja vaativat enemmän, sekä työvälineiltä että neulottavilta
asioilta. Tässä päästäänkin siihen nörtteyteen: neulominen voi olla myös melko
villiä välineurheilua! Sitä, kuten kaikkea muutakin, voi harrastaa leppoisasti
kiikkustuolissa, järki kädessä. Tai sitten voi hurahtaa täysin.
Neulepuikkoja on
erilaisia: on niklattua, bambua, koivua, ruusupuuta, hiilikuitua, jne. On
lanka-ohjainta, apupuikkoa, viidenlaista silmukkamerkkiä ja ties mitä.
Työvälineiden valinta ei ole vain mieltymyskysymys, vaan kuumentaa tunteita ja
asettelee hierarkioita neulontaryhmissä Facebookissa. Langat ovat kuitenkin se
työväline numero 1, ja niistähän ne suurimmat raivot repeävät: kuituja on
kymmenittäin ja niiden ominaisuudet ovat olennaisia, ja lankoihin upotetaan
rahaa kassikaupalla: yleisin kuultu lause lankakaupassa olikin "en saisi
ostaa lisää kun on vanhojakin varmaan kymmeniä kiloja..." Parhaat
nauroivat että voisivat perustaa oman kaupan varastoon, kun lankoja on satoja
kiloja. Lankoja on hamstrattava, koska aina on joku projekti, johon juuri sitä
silmään osunutta lankaa voisi tarvita, vaikka se projekti toteutuisi vasta
kymmenen vuoden kuluttua.
Neulemaailmassa on myös
julkkiksia, idoleita ja hierarkioissa korkeammalla olevia. Esimerkiksi
neulemallien suunnittelijat (kyllä: joku suunnittelee myös nämä vaatteet!)
saattavat olla suuriakin julkkiksia, vaikka heistä ei Pihtiputaan mummo (samat
sukat marketin langasta joka jouluksi anno 1950) ole koskaan kuullutkaan.
Omassa piirissään, eli neuleharrastajien parissa nämä tyypit kuitenkin
nauttivat suosiota, joka kasvaa internetissä, aivan kuten kaikkien muiden
suosio nykyään. Suunnittelijoita fanitetaan neulomalla heidän tuotoksiaan,
sillä suunnittelijat eivät siis suinkaan myy valmiita neuleita, vaan ohjeita
neuleiden tekemiseen. Fanit esittelevät neuleita toisilleen, ja ihastelevat
idoliaan ja tämän edesottamuksia, ja kun ulkomainen idoli saapuu Suomeen, fanit
osallistuvat heidän neulontakursseilleen, meet and greet -tilaisuuksiin ja
jahtaavat kohtaamisia idolin kanssa, sonnustautuneina tämän suunnittelemiin
neuleisiin tietenkin.
Neulomiseen liittyy selkeästi
siis myös yhteisöllisyyttä: ompeluseuroja on ollut ajat kaiket, ja neulonta
jatkaa tätä perinnettä. Modernisti yhteisöllisyys on siirtynyt nettiin, jossa
neulojat kokoontuvat sekä yhteisen harrastuksen pariin, että muodostamaan
merkityksellisiä ihmissuhteita tutustuessaan muihin. Yhteisöllisyys ulottuu
myös netin ulkopuolelle, ja neulojat tapaavat toisiaan neulemiiteissä,
iltamissa sekä käsityömessuilla ja neulefestareilla. Messuilla ja festareille
laitetaan visat vinkumaan ja täydennetään lankavarastoja, vaikkei niitä lankoja
ehkä ihan oikeasti tarvitsisi, eikä kukaan ehdi niitä kaikkia pitsihuiveja
yhden talven aikana käyttää.
Mitä on nörtteys? No
eikös se ole just tätä. Intohimoista suhtautumista harrastukseensa tavalla,
jota muut eivät ihan käsitä. Fiktionörttien kohdemateriaalia, eli kirjoja,
elokuvia, tietokoneita jne voi kuluttaa olematta nörtti, mutta kun siirrytään
intohimoisemmalle harrastamisen tasolle, siitä tuleekin nörttiä. ”Kaikki”
pelaavat videopelejä, mutta kun peleihin käytetty aika alkaa olla ”normaalia”
suurempinumeroista, siitä tulee nörttiä. Teatteriharrastus on ”normaalia”,
larppaaminen on nörttiä. Samoilla tavoilla neulomisesta tulee nörttiä: kun
villasukkia tehtaillaan enemmän kuin on tarve ja etsitään aina vain uusia
malleja ja tapoja tehdä pitsejä, se alkaa lähestyä nörtteilyä.
Kuluttamisen voi nähdä
oleellisena osana nörtteilyä: Esimerkiksi figuureihin upotetaan rahaa, niitä
asetellaan esille ja kuvataan omaa kokoelmaa. Neulojat upottavat rahaa
lankoihin ja neuleohjeisiin, kuvaavat valmiita neuleita ja esittelevät niitä
yllään. Kodinsisustuksen esineitä neuloessa ne asetellaan kirjaimellisesti
esille kotiin, kuten figuuritkin. Toki neuleista voi sanoa olevan enemmän
hyötyä kuin figuureista, jotka loppupeleissä ovat vain muoviköntsiä
vitriinissä, koska kyllähän vaatteita pitää olla, mutta kuinka moni tarvitsee
20+ villatakkia ja enemmän huiveja kuin eteisen kaappiin mahtuu? (Minä.)
En kuitenkaan usko kovin
monen neulojan itsensä myöntyvän nörtiksi omassa harrastuksessaan, vaikka
kuinka harrastaisi intohimoisesti ja hardcoresti. Ehkäpä kysymys on lopulta
siinä itseidentifioitumisessa? Itse ainakin koen oman neulomisharrastukseni
nörtteilynä, koska olen nörtti myös perinteisemmässä mielessä, ja näin sen
lokeron nieleminen on hivenen helpompaa. Käytän aikaa neulomiseen silloinkin,
kun en fyysisesti väkerrä silmukoita puikoilla, esimerkiksi suunnittelemalla
seuraavia projekteja, selailemalla neulontasivuja ja –ryhmiä, keskustelemalla
muiden neulojien kanssa jne. Suunnittelen myös neulomistani: ”Jes, vapaa
sunnuntai ja kämppä on jo imuroitu, saa neuloa KOKO PÄIVÄN!” Sormet syyhyää jos
ei ehdi neuloa joka päivä edes pikkasen. Ja oikeastaan niitä lankoja ei
tarvitsisi, mutta koskaan ei ole liikaa alpakkaa varastossa. Suhtaudun aika
samalla tavalla myös esimerkiksi kirjoihin, TV-sarjoihin, elokuviin… Joten
miksi tämä harrastus olisi jotenkin poikkeava? Miksi tämä ei muka ole yhtä
nörttiä? Jos voin samalla intohimolla keskustella tuntikausia taisteluplaneettojen
ylläpitämisen järjettömyydestä ja niiden hyödyllisyydestä Siirtokuntien
taloudelle (okei, tämä on enemmän monologi kuin keskustelu, terveisiä meidän
perheestä) kuin eri villalaatujen ominaisuuksista ja valmistajien välisistä
eroista, eikös ne ole molemmat aivan yhtä nörttejä aiheita, omilla tavoillaan?
Minä ainakin
neulenörtteilen, eikä tukkani ole edes harmaa. (Itseasiassa on, mutta hiusväri
auttaa.)
(P.S. Taisteluplaneetat
on ihan järjettömiä laitoksia aselevon aikana, mutta ilman niitä Siirtokuntien
talous romahtaisi koska ne työllistävät niin valtavan määrän kansalaisia.
Sotateollisuus ftw!)
2 kommenttia:
No nyt onkin hyvä aihe! Neulominen on minulle rakas harrastus - ja nyt kun sen sanoit, en näe neulenörttiyttä mitenkään mahdottomana terminä.
Mietit, onko perusneulojan (tai vähän hardcoremmankin) ja neulenörtin ero itseidentifioitumisessa: "perinteiseksi" nörtiksi itsensä mieltävän on helpompi liittää nörtti-nimitys myös muihin harrastuksiinsa. Olen samaa mieltä - sellainen ihminen, jolla ei ole mitään kosketuspintaa nörttiyteen, ei välttämättä tule ajatelleeksikaan, että hänen harrastuksessaan olisi jotain samaa kuin perinteisissä nörttiharrastuksissa. Pesunkestävä nörtti taas voi liittää olemassaolevaan identiteettiinsä minkä tahansa kiinnostuksenkohteen. (Voi toki pohtia, onko perusnörttiyteen taipuvainen ihminen myös alttiimpi hurahtamaan kaikenlaisiin asioihin...)
Toisaalta myös nörttiyden valtavirtaistumisen myötä nörtti-sana on tullut hyväksyttävämmäksi ja ylipäätään tutummaksi, ja sen merkitys on laajentunut. Nörtti on yhä vähemmässä määrin yksin tietotekniikkaorientoitunut, sosiaalisesti rajoittunut loner ja yhä useammin innostunut ja omistautunut harrastaja. Eräällä TAIP-kurssilla puhuttiin siitä, kuinka kulttuuri-sanan voi liittää miltei mihin tahansa substantiiviin; väitän, että nörtti-sanalle on jollain tasolla käymässä samoin. Kun alaa ei ole rajattu, voi nörtti intohimoisesti harrastaa mitä vain. Tein pienimuotoisen Instagram-tutkimuksen: hashtagilla #knittinggeek löytyi reilu tuhat kuvaa, #knittingnerdillä miltei 6000. Myös hashtagit #yarngeek ja #yarnnerd ovat olemassa. Häsäreitä löytyi myös muun muassa kalenterinörteille (joista kirjoitinkin johonkin toiseen kommenttiin) sekä kitara-, puutarha- ja leivontanörteille, kahvinörteistä nyt puhumattakaan.
Itse identifioidun enemmän neulojaksi kuin neulenörtiksi, mutta jos hifistelisin vähän enemmän, voisin kuvitella iskeväni nörttileiman myös neulomisharrastukseeni. Olen jossain määrin tietoinen eri puikkojen ja lankojen hienouksista ja pyörin neuleyhteisö Ravelryssa enemmän tai vähemmän aktiivisesti, mutta vielä näillä tiedoilla ja taidoilla en osaa kutsua itseäni nörtiksi. Mainitset kirjoituksessasi kuluttamisen roolin, ja osin asia liittyy siihenkin: tämänhetkisellä budjetilla ei oikein ole rahaa mitä upottaa alpakkaan, joten usein on tyydyttävä niihin markettilankoihin. Joskus voi investoida johonkin vähän spesiaalimpaan - niin kuin nyt vaikka Weasleyn jumpperia neuloessa. Ja tästä nähdäänkin, että neulominen voi kietoutua myös muihin nörttimäisiin harrastuksiin!
Neulominen on itsellenikin läheinen harrastus, ja olen jonkin verran tuskaillut pohtiessani, miten ilmaista, että en neulo vain tarpeeseen vaan pakosta. Koska jos jalkoja palelee, olisi varmasti paljon fiksumpaa tehdä parissa illassa hyvät perussukat niitä lämmittämään sen sijaan, että käyttää useita viikkoja tai jopa yli kuukauden mahtavan mallin suunnittelemiseen ja sitten siihen tarvittavien tekniikoiden opettelemiseen (erilaiset pitsit, palmikot, nypyt, intarsiat...). Ja vaikka lankoihin on jo tuhlannut muutamankin omaisuuden, silti pitää etsiä vielä vähän eri sävyä, materiaalia tai paksuutta oleva lanka. Ja jos samalla löytää muitakin hienoja lankoja, tietysti ne pitää varmuuden vuoksi ostaa myös. Mitä siitä, että samalla rahalla olisi voinut ostaa vaikka kirjoja tai mitä ei-nörtit ihmiset nyt ostavatkaan? Ja välineet! Kieltäydyn neulomasta millään muulla kuin neliskulmaisilla metallipuikoilla (ja nyt on paha ongelma, kun kadotin yhden puikon eikä mistään tunnu tällä hetkellä saavan uutta! Samalla tosin tulee käytyä vieroitusta, yyh.) Vaikka neuleryhmissä ihmiset hehkuttaisivat ruusupuun mahtavuutta, ne kerettiläiset ovat aivan hakoteillä.
Harrastan neulomista, mutta olen myös neulenörtti. Itse neulominen minulla sijoittuu on/off-kausiin (pitkin syksyä, talvea ja kevättä), mutta seuraan neuleryhmiä ympäri vuoden. Ja ostan niitä lankoja. Vaikka en saisi. En missään nimessä. Miksei kukaan pysäytä??
Suunnittelen myös uusia malleja itselleni jatkuvasti, ja tänä kesänä Jyväskylään tulee ensimmäistä kertaa neulefestarit. Ja kuka muu kuin täysin vinsahtanut nörtti käyttäisi opiskelijana 75 euroa kolme tuntia kestävälle luennolle Täydellinen villasukka osallistuakseen?
Vaikka netistä löytyy valmiita ohjeita, itselläni osa nörttiyttäni on pakko luoda myös malleja itse. Vaikka tietysti neulon myös löytämiäni muiden tekemiä upeita malleja. Nousevatko nörttipisteet itse suunnittelusta? Neulominen voi olla osa myös fanituotantoa, esimerkiksi tuon Weasleyn jumpperin muodossa. Valmiiden kopioiden ohjeiden lisäksi netistä löytyy kuitenkin myös tiettyjen kirjojen tms. inspiroimia ohjeita. Esimerkki: http://www.ravelry.com/bundles/designs-inspired-by-the-books-of-robin-hobb
Lähetä kommentti