Uhkailu ja vihakulttuuri, nörttiyhteisön varjopuolet

Uhkailu on erittäin ikävä ilmiö ja menee joskus hyvin henkilökohtaiselle tasolle, varsinkin kun ihmiset esiintyvät oikeilla nimillään ja kasvoillaan. Ensimmäisenä aiheesta tulee ainakin itselleni mieleen erilaisilla palstoilla ja keskustelukanavilla tapahtuva ilkkuminen. Henkilökohtaiselle tasolle meneminen näkyy kuitenkin hyvin esimerkiksi tubettajien keskuudessa. Luennoilla tuotiin hyvin esille naisiin kohdistunutta swattaamista, joissa sanat olivat muuttuneet konkreettisiksi teoiksi ja näin ollen asettaneet uhrin ja hänen henkensä todelliseen vaaraan.

Mitä swattaamisella sitten oikeastaan tarkoitetaan? Swatting- sanalla viitataan ilmiöön jossa tehdään turha ilmoitus häirittävästä henkilöstä polisiivoimille. Ilmiö on ollut olemassa nörttiyhteisön ulkopuolella ja kohdistunut julkkiksiin, mutta siitä on tullut huolestuttava osa verkko- ja pelaajayhteisöä. Twitchin ja streamaamisen kautta se tuli yleiseen tietoon, ja Youtube on pullollaan videoita joissa kesken streamaamisen swat- tiimi ryntää paikalle. Laitoin lähteisiin muutamia linkkejä swattaamistapauksiin. Ilmiö on vaarallinen ja erittäin huolestuttava. Uhri saattaa joissain tapauksissa olla hyvinkin nuori, tai hänellä saattaa olla pieniä lapsia. Sen lisäksi että se lisää turhaa kuormitusta poliisivoimille asetetaan siinä aina yksi tai useampi henki vaaraan.

Luennoillakin mainittu Anita Sarkeesian on saanut oman osansa nettikiusaamisesta ja häneen on kohdistettu paljon niin henkilökohtaista kuin tutkimukseen liittyvää kritiikkiä. Tutkimukseen on kohdistettu myös paljon asiallista kritiikkiä, mutta se osittain ymmärrettävistä syistä on estetty, koska trollit ja ”naisvihaajat” ovat ottaneet hänet maalitaulukseen. Lähteistä löytyy linkki, jossa näkyy joitain hänelle kohdistuneita törkeitä viestejä.

Monet tubettajat, joihin Sarkeesianin luen, koska hänen videonsa ovat saatavilla myös Youtubesta kokevat häirintää ja saavat tappouhkauksia. Tämä on valitettavan yleinen ilmiö, eikä uhka katso sukupuolta. Monet tubettajat ovat trollien ja kommenttien epäasiallisuuden takia poistaneet kommentit kokonaan käytöstä. Tällaisia tubettajia ovat mm. TotalBiscuit, PewDiePie ja Sarkeesian. Naisiin uhkaukset kohdistetaan ehkä eri tavalla ja heitä saatetaan uhkailla mm. raiskauksella. Tarkoitusperä on kuitenkin sama ja niillä halutaan luoda turvattomuuden tunnetta, trollata tai päästä uhrin ihon alle. Nettikiusaaminen, uhkailu sekä uhkauksien konkretisoituminen ovat kasvavia ongelmia, ja niihin tehokkaasti puuttuminen tulee toivottavasti kehittymään seuraavilla vuosikymmenillä.

Sukupuolikysymykset ovat tällä hetkellä pinnalla nörttiyhteisössä. Tämä nousi moneen kertaan esille kurssilla. Naisten asemaan ja sitä käsittelevän tutkimuksen kritisointiin liittyy kuitenkin paljon ongelmia. Mikäli aiheeseen sanoo poikkipuolisen kommentin, tulee äkkiä leimatuksi ”poikaklubin” edustajaksi ja saa herkästi paljon vihapalautetta, yhtälailla kuin asian puolestapuhujat sitä saavat. Verkossa käytävä keskustelu ei jätä paljoa tilaa järjelliselle argumentoinnille, juuri tämän syyn takia argumentit hukkuvat vihapostin, trollien sekä sjw- kommenttien alle ja vastapuolta halutaan monissa tapauksissa sensuroida. Tämä on syy miksi haluan käsitellä myös tätä aihetta tekstissäni.

The Amazing Atheist jaThnderf00t lienevät tunnetuimmat feminismin kritisoijat Youtubessa. Heidän tapansa esittää asioita on paikka paikoin erittäin kärkäs ja jokseenkin provosoiva. Heidän kanavaltaan löytyy paljon muun muassa kritiikkiä Damsel in Distress- sarjaa vastaan. Heitä kritisoisin osittain samoilla sanoilla joilla kritisoin Damsel in Distress tutkimussarjaa aiemmassa blogipostauksessani. Hukkuvatko pointit kärkkään esitystavan ja omien mielipiteiden liiallisen korostamisen alle? Voi olla. The Amazing Atheist organisoi vähän aikaa sitten kampanjan jonka tarkoituksena on kerätä rahaa organisaatiolle joka auttaa tyttöjä kolmannessa maailmassa ja mahdollistaa muun muassa tyttöjen koulutuksen näissä maissa. Video löytyy lähteistä, ja videossa The Amazing Atheist lyttää kovin sanoin Feminist Frequensin uuden tutkimushankkeen rahoituksen keräämisen. En avaa videota tarkemmin, mutta sekä Sarkeesianin että The Amazing Atheistin videot ja hanke on linkitettynä lähteissä. The Amazing Atheistin keräystä ei ole huomioitu mediassa käytännössä ollenkaan, vaan se levisi muuhun mediaan Sarkeesianin tekemän postauksen välityksellä, jossa hän leimaa The Amazing Atheistin (nimeä mainitsematta, mutta viittaa kuitenkin selvästi häneen) tunnetuksi häiriköksi joka pilkkaa feminismiä ja feministejä Youtubessa, sekä katsoo The Amazing Atheistin tarkoitukseksi mustamaalata hänet. The Amazing Atheist videossa kritisoi rahankeräystä, koska Feminist Frequensin edellinen tutkimushanke on vielä kesken ja yrityksellä kuitenkin tulotietojen mukaan on paljon rahaa käytössä. Vastakkainasettelu näkyy mielestäni hyvin, kun katsoo kummankin tahon lähdevideot. Kummassakin tapauksessa toisen tahon lähtökohtia ei välttämättä haluta nähdä, ja kommenttiosiossa viha toista osapuolta kohtaan paistaa läpi. Tämä näkyy myös muilla keskustelukanavilla, ja kumpaa puolta tahansa puolustat, sinut leimataan mielipiteesi takia negatiivisesti.

Mitä ajan tällä tekstillä takaa? Uhkaukset, swattaaminen ja trollaus ovat vakava, kaikkia netin käyttäjiä koskettava ongelma. Ne eivät ole sidoksissa sukupuoleen, mutta sukupuoli voi tarjota väylän käyttää erilaisia uhkauksen ja loukkauksen muotoja. En ollut aiemmin perehtynyt swattaamiseen tai näihin videoihin.

Monet ”miesvihaajat” esiintyvät internetissä feministi nimikkeen alla ajaakseen omia agendojaan. Tämä on todennäköisesti yksi syy miksi sana ”feministi” on voinut saada internetin ihmemaailmassa hyvinkin negatiivisen leiman. Sanan syvempää merkitystä ja taustoja ei pohdita, vaan se leimataan heti miesvihaksi koska kuten ensimmäisessä blogipostauksessani sanoin ryhmiin kohdistuvat olettamukset ja stereotypiat muodostuvat usein ns. ”ääriaineksen” perusteella. Itselleni feminismi on muuttunut ongelmalliseksi käsitteeksi. Tämä johtuu siitä, etten enää nykyisin näe sitä aidon tasa-arvon edustajana, koska sukupuolten ongelmia ei tuoda esille tasa-arvoisesti. Se on joissain tilanteissa vääristynyt provokatiiviseksi miesvihan välineeksi. Tämä ei tarkoita sitä että tuomitsisin kaikki feministit tai itse feminismin, mutta tietyissä konteksteissa sana on saanut hyvin vääristyneitä piirteitä. Laitoin loppuun kaksi linkkiä jotka summaavat miksi en itse halua enää lukeutua feministiksi, vaan koen olevani equalisti tai ihan vaan humanisti.

Itse vietän peliyhteisöissä ja peleissä paljon enemmän aikaa kuin erilaisilla keskustelufoorumeilla. Sielläkin vihaaminen ja uhkailu ovat läsnä. Se näkyy muun muassa pään aukomisena ja kettuiluna muille pelaajille. Mikäli mennään mauttomuuden puolelle niin tällaiset henkilöt kuitenkin hyvin äkkiä lentävät yleensä, pelistä riippuen, joko pois serveriltä tai peliyhteisöstä. Aina näin ei kuitenkaan tapahdu ja fps sekä muissa tiimipeleissä on mukana ryhmäpaine. Jos joku pelaaja on selkeästi huonompi kuin muut ja aiheuttaa tiimille sen takia ongelmia, herättää se paljon eripuraa ja mahdollisesti jopa aggressioita. Haukkuminen saatetaan joissain tapauksissa hyväksyä ja moni muukin pelaaja saattaa lähteä siihen mukaan. Myös liian hyvää pelaajaa saatetaan alkaa haukkumaan ja hänet saatetaan kikkiä pois serveriltä, koska ”i call hack!”. Tässäkin asiassa sukupuoli tarjoaa joskus väylän haukkumiselle. Yksi ikimuistoisimmista TF2 peleistäni oli venäläisellä serverillä. Vastapuolen sniper pyöri engineer baceni ulkopuolella ja voicechatin välityksellä ilmoitti ”i'm gonna stuck my rifle in your wet pussy”. Huumorintaju kuitenkin loppui kun pääsin hänen taakseen iskien jakoavaimella hänen takaraivoonsa tokaisten ”Better luck next time”. Tiedän kuitenkin joitain tapauksia jossa henkilö on saanut tappouhkauksia pelin sisällä toiselta pelaajalta, ja eräs ystäväni alkoi tämän takia käydä itsepuolustuskursseilla.

Kuinka suojautua tai suhtautua verkossa tapahtuvaan uhkailuun? Tähän ei liene kaiken kattavaa varmaa vastausta. Turvallisinta lienee ettei paljasta itsestään liikaa, mutta jos haaveilee ammatikseen streamaamista, voi se olla hyvinkin vaikeaa. Tavallisena pelaajana harva kuitenkaan saa koskaan tietää missä asut, ellet erehdy antamaan oikeaan nimeäsi peliyhteisön tietoon. Vaikka verkko on täynnä vaaroja, se on loppujen lopuksi täynnä myös ihmisiä. Itse olen mukana aktiivisessa pelikillassa, jonka kanssa tapaamme vuosittain. Joten vaikka kirjoituksessani puhun negatiivisista ilmiöistä, ei pidä unohtaa sen positiivia puolia. Niitäkin löytyy.

Swattaaminen pelaajayhteisössä, uutisia:

http://www.theguardian.com/technology/2015/feb/05/gaming-streamer-gets-swatted-as-online-griefing-enters-real-world

https://www.youtube.com/watch?v=3lcrarmTtno

https://www.youtube.com/watch?v=TiW-BVPCbZk

http://www.fastcompany.com/3046908/the-worlds-unfunniest-prank-is-terrifying-gamers-and-costing-police-a-fortune

TotalBiscuit, uutinen jossa hän poistuu sosiaalisesta mediasta

http://kotaku.com/totalbiscuit-quits-social-media-with-emotional-goodbye-1754991166

Anita Sarkeesian häirinnästään:

http://feministfrequency.com/2015/10/29/talking-publicly-about-harassment-generates-more-harassment/

Amazing Atheistin kamppanja sekä hänen vastauksensa Sarkeesianin krtittiikiin

https://www.youtube.com/watch?v=LLXqJb_Efrk

https://www.youtube.com/watch?v=8g-zpc-QQCM

Anita Sarkeesianin kamppanija ja vastaus The Amazin Atheistin kamppanjaan:

https://www.seedandspark.com/studio/ordinary-women#wishlist

http://archive.is/0yHHZ

MMORPG = Many Men Online Role Playing as Girls...!? - Avatarin yhteys pelaajan sukupuoli-identiteettiin

Monet World of Warcraftia (lyh. WoW) pelanneet ovat saattaneet törmätä otsikon mukaiseen ilmiöön. Nörttikonferenssissa oli pari esitystä käsittelivät WoWia, ja Maria Ruotsalaisen esityksessä käytiin läpi myös naispuolisia pelaajia ja sukupuolen rakentumista pelaaja vastaan pelaaja -yhteisössä. Kommentoinkin monien miesten pelaavan naispuolisilla hahmoilla eli avatareilla mielessäni tämä kuva. Selityksiä, joita Ruotsalainen oli kuullut, oli muutama:

"Naishahmoilla on kivemmat loitsimisanimaatiot!"
"Tietyt varusteet näyttävät paremmilta naishahmoilla."
"Ja noh, ovathan naishahmot WoWissa muutenkin esteettisempiä..."

Mutta onko pelikokemuksen esteettisyys ainoa syy pelata naispuolisilla hahmoilla? Palataan vielä linkittämääni kuvaan: joukko naispuolisia Blood Elf -rotua edustavia pelaajahahmoja huutosakkijoukkueen varustuksessa. Kuvan mukaista roolipelaamista harrastetaan WoW-yhteisössä, kun tahdotaan ottaa kuvia pelaamisesta, tehdä machinimaa tai muuten vain olla sosiaalisia ja tehdä muuta tavallisesta pelaamisesta poikkeavaa.

Tässä yhteydessä voisi toki puhua siitä, miten videopeleissä (yli)korostetaan etenkin naishahmojen seksuaalisuutta: suuret rinnat, pyöreät muodot, kauniit piirteet ja hädin tuskin peittävät varusteet. Feministit ovat usein vetämässä herneitä nenään, ja onhan miespuolisiakin hahmoja esineellistetty esimerkiksi Tekkenin ja Guilty Gearin kaltaisissa tappelupeleissä. Kyseisten pelien mieshahmot ovat lihaksikkaita ja komeita (esimerkiksi Tekken-pelisarjan Jin Kazama) tai joissain tapauksissa siroja ja jopa kauniita (esimerkiksi Guilty Gear-sarjan Ky Kiske).

Will Burns puhuu blogiartikkelissaan siitä, miten (nais)hahmojen esineellistämistä - esimerkkinä on oiva kuva Tera-nettiroolipelin naishahmosta, jonka varustus on sitä paljastavampi, mitä korkeamman tason varustus on kyseessä - ei voida pitää seksisminä, sillä myös miespuoliset hahmot saavat usein osansa esineellistämisestä luettelemieni esimerkkieni tavoin. Kyse ei Burnsin mukaan ole siis seksismistä vaan stereotypioista: miehet tihkuvat testosteronia eli ovat supervahvoja lihaskimppuja, ja naiset puolestaan estrogeenia eli ovat uhkeita ja hoivaajia.

Myös World of Warcraftin maailmassa mieshahmot ovat tunnetusti erityisen lihaksikkaita ja naishahmot muodokkaita - miespuoliset hahmot muistuttavat Arnold Schwarzeneggeria ja naishahmot keikistelevät minihameissaan, kuten Mark Milian toteaa artikkelissaan. Heinäkuussa 2014 julkaistussa artikkelissa pohditaan, saavatko WoWin naishahmot viimein enemmän vaatteita päälleen. En ole pelannut uusimpia WoW-laajennuksia, joten en osaa sanoa, että näin olisi ainakaan tapahtunut.

Sen sijaan tulevan Warcraft-elokuvan ohjaaja Duncan Jones toteaa Timen haastattelussa, etteivät WoWin naishahmot tarvitse "lutkamaisia asuja", vaan jokainen saa pukea hahmolleen mitä tahtoo. Jones korostaa, että WoWia ovat aina pelanneet useammat naiset kuin monia muita pelejä, ja että WoW-yhteisö on ottanut naiset aina hyvin vastaan. Myös tulevaa elokuvaa tehdessä Jonesille on ollut tärkeää säilyttää tasapaino ja sisällyttää elokuvaan myös avainasemassa olevia naishahmoja.


Stereotypiohin nojaava suhtautuminen näkyy WoW-yhteisössä miesten pelatessa naishahmoilla: Victoria McNally kertoo artikkelissaan amerikkalaistutkimuksesta, jossa seurattiin 375 WoWin pelaajaa. Miehistä noin 23 prosenttia pelasi naishahmoilla, kun taas naisista vain seitsemän prosenttia pelasi mieshahmoilla. Naispuolisilla hahmoilla pelaavat miehet käyttäytyivät tutkimuksen mukaan aivan eri tavalla kuin naishahmoilla pelaavat naiset. Tämä ilmeni hahmojen tavasta liikkua: naisina pelaavat miehet liikuttivat hahmojaan taaksepäin useammin ja pitivät enemmän etäisyyttä muihin pelaajiin, käyttivät paljon enemmän hymiöitä, tekivät paljon viehättävämmän näköisiä hahmoja ja hyppivät ympäriinsä enemmän kuin naispelaajat hahmoillaan. Hyppimistä oli 116 keraan enemmän kuin naispelaajilla. Tällä saattettiin tutkijoiden mukaan hakea muiden pelaajien huomiota.

Miespelaajat saattoivat tutkijoiden mukaan ajatella, että heitä kohdeltaisiin paremmin jos he pelaisivat naisina - tämä ajatuskulku on siinä mielessä huvittavaa, kun miettii, miten naisia nettipeleissä yleensä kohdellaan. Tästä ilmiöstä oli paljon puhetta kurssimme luennoilla ja konferenssissa, sillä tyypillisestihän naisia pidetään automaattisesti huonompina pelaajina. "Girl's luck", "Tits or GTFO" ja muut naisia vähättelevät termit ja käytännöt ovat WoWissakin arkipäivää, kuten konferenssissa totesimme. Tutkimuksessa todettiin, että miehet käyttivät sellaisia strategioita, joiden mukaan he olettivat naisten käyttäytyvän, mutta nämä strategiat eivät kuitenkaan vastanneet lainkaan naisten käytöstä. Sukupuoli on siis vahva sosiaalinen kategoria ja sitä voidaan ilmaista monin tavoin. Tutkimuksessa käsiteltiin kuitenkin vain kahta sukupuolta, mikä on sinänsä sääli, sillä WoW-yhteisöstä löytyy muidenkin sukupuolien edustajia.

Ted Lee käsittelee blogimerkinnässään samaa kuin minäkin tässä yritän: miksi miehet pelaavat jatkuvasti naisina. Hän mainitsee pöytäroolipelit, Dungeons and Dragonsin, ja juuri murrosikään tulleen pojan, joka ensin pelaa väkivaltaisella, supermaskuliinisella hahmolla, joka on puoliksi lohikäärme, ja seuraavaksi muodonmuuttajalla, joka ottaa useimmiten naisen hahmon. Nuori pääsee kokeilemaan vielä outoja sukupuolen rajoja ja viihtuu molempia hahmoja pelatessaan - hän pitää kuitenkin enemmän muodonmuuttaja-hahmosta, sillä sitä pelatessaan hänellä on enemmän vapauksia ja mahdollisuuksia. Puolilohikäärme ei voi vietellä ja huijata vastustajia samalla tavalla kuin muodonmuuttaja. Lee kuvaa myös sitä, miten WoWin ja vastaavien MMO-pelin (engl. Massively Multiplayer Online) maailmassa miespuoliset hahmot ovat melko yksiulotteisia: WoWissa lähes kaikki mieshahmot muistuttavat ruumiirakenteeltaan kaappimaisia portsareita, jotka lyövät ensin ja kysyvät vasta sitten. Naishahmona voi Leen mukaan ilmaista enemmän tunteitaan ja kehittää hahmosta muutakin kuin tappokoneen. Leen itsensäkin on ollut helpompi pelata monipuolisemmin naishahmona.

Merkinnässä mainitaan myös Leigh Alexander, joka kertoo artikkelissaan miten Persona 3 Portable -pelissä pääsee ensimmäistä kertaa Persona-pelien historiassa pelaamaan itse naishahmoa. Pelaajahahmo on aina alussa tyhjä taulu, tabula rasa, joka jungilaisen psykologian periaatteiden mukaisesti omaksuu erilaisia rooleja eri tilanteissa. Kun pelaaja pääsee naisen rooliin, saattaa pelikokemus muuttua edellisiin sarjan peleihin verrattuna, sillä naisena on vaikeampi tehdä aggressiivisia valintoja. Mieshahmoa pelatessa on Alexanderin mukaan helpompi olla "tunteeton tappaja", kun taas naishahmoa pelatessa tekee itse pelissä empaattisempia valintoja, vaikka hahmoa kehittäisikin vahvemmaksi.

Voidaan siis ajatella, että miehet eivät pelaa naisina pelkästään ulkonäkösyistä. Pelatessaan naisina pääsevät ilmaisemaan empaattisempaa puoltaan ja nauttimaan pelistä muutenkin kuin lahtaamalla hirviöitä. Tuskin kaikki miehet sentään pelaavat naishahmoja vain saadakseen huomiota ja ilmaista kultaa, vaikka Battle.netin foorumilla tämä argumentti nostaa päätään aina silloin tällöin.

Lähteet:

• Kuvat:

http://images.mmosite.com/my/upload/e6/f5/mikanagi/09/0207/2009020790636_858.png
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgWmRDO5zid4ch9KiU3k2BsKOLKriddOV79JChX50loWY8EUO6MKy-jQ1Wt70UWIPhBgwr3WIgTLw6pXtvTGoQvyJSxtwBZRQtglfrpnFHs3KD3JIErEqmq5SeKEXF8uomaXQObD9XHOEhJ/?imgmax=800

• Artikkelit ja muut tekstit:

http://tekken.wikia.com/wiki/Jin_Kazama
http://guilty-gear.wikia.com/wiki/Ky_Kiske
http://cityofnidus.blogspot.fi/2014/10/unrealism-sexism-in-video-games.html
http://www.bloomberg.com/news/2014-07-17/world-of-warcraft-s-hyper-sexualized-orcs-may-finally-get-more-clothing.html
http://time.com/3954154/duncan-jones-warcraft-movie-female-characters/
http://www.themarysue.com/male-gamers-female-avatars/
https://cohabitationchronicles.wordpress.com/2010/07/29/gender-roles-and-video-games-or-why-do-guys-play-as-girls-all-the-time-online/
http://kotaku.com/5598679/what-i-discovered-from-gaming-like-a-girl
http://eu.battle.net/wow/en/forum/topic/7669137151

PS. Merkintäni meni kirjoittamisvaiheessa aluksi aivan aiheen vierestä, joten jouduin poistamaan pitkän pätkän ja kirjoittamaan uudestaan. Jos tämä merkintä ilmestyi blogiin aivan liian myöhään, niin kertokaa mitä minun pitää tehdä, oi ohjaajat!

Nörttiys ja naiseus: kuka päätti miehisyyden olevan tärkein piirre nörtissä?

Nörttiys vaikuttaa olevan hankalasti määriteltävä käsite ja ilmiö. Se lipsuu ja kiemurtelee karaten otteesta vähän väliä ja paeten määrittelyä. Valtavirrasta katsottuna se rakentuu pitkälti stereotypioille ja oman kulttuurinsa sisältä koettuna sitä määrittää intohimo ja leimaa leikkaavan tiukat rajanvedot.

Nörttiys on ensisijaisesti identifioitumiskysymys, kuten kurssin aikana on toistettu useaan otteeseen. Mikäli ihminen itse määrittelee itsensä nörtiksi, on hän tällöin nörtti. Yksinkertaista, eikö vain. Kuitenkin on olemassa ihmisiä, jotka identifioituvat nörteiksi, mutteivät siitä huolimatta koe täysin kuuluvansa nörttiyden piiriin. Erityisesti tällaista kokevat naisnörtit, jotka kohtaavat sukupuolensa tähden vähättelyä, syrjintää ja mitätöimistä.

Tässä postauksessa hahmotan nörttiyttä suhteessa naiseuteen ja viittaan erityisesti Victoria McNallyn kirjoitukseen siitä, kuinka vuonna 2016 naisnörttejä ei voi enää jättää huomiotta. Sitaatit kautta kirjoituksen ovat McNallyn oivasta tekstistä. Vedän jälleen suuria linjoja yksityiskohtien sijaan – tämä näyttää olevan ominainen tapani kirjoittaa – ja pyrin hahmottamaan lyhyesti ilmiön historiallistakin taustaa.

Sitkeä harha

”Geek is mainstream! Anybody can be a nerd if they work hard, believe in themselves, and have very specific ideas about what they want from a “Batman” movie!

Unless, of course, you’re not a man.”

Kuten yllä oleva lainaus Victoria McNallyn artikkelista oivasti toteaa, on yhä vallalla ajatus nörttiydestä miehien alueena.

Nörtin stereotyyppinä on pitkään ollut valkoinen nuori mies, jolla on välinpitämätön suhtautuminen hygieniaan ja tyyliin, kömpelöt sosiaaliset taidot sekä majoitus vanhempiensa luona. Nörttikulttuuri on tarjonnut alakulttuurin, jossa poikkeavuuden diskurssi on keskeinen ja nörttiys on edustanut ”vääränlaista” valkoisuutta ja maskuliinisuutta ympäristössä, jossa valtakulttuuri painottaa maskuliinisuudessa piirteitä, joita ei perinteisesti liitetä nörttiyteen. Tällaisia ovat esimerkiksi urheilullisuus, sosiaalinen karisma ja fyysinen vahvuus.

Vaikka tämä mielikuva on vain stereotypia ja niin luennoilla kuin konferenssissakin on toistavasti todisteltu sitä vanhanaikaisesti ja pyritty näyttämään, kuinka monivivahteista nörttiys voikaan olla, pitää mielikuva silti sitkeästi pintansa. Sillä joka ainoa kerta, kun luennolla tai konferenssissa aloitettiin keskustelu nörteistä ja nörttiydestä, lähestyttiin ilmiötä tämän stereotypian kautta. Aivan kuin nörtteyden eri puolia ja ilmentämismuotoja ei voisi pohdiskella tai esitellä nostamatta vähintään kerran esille tätä syvälle juurtunutta mielikuvaa niin sanotusta aidosta ja alkuperäisestä nörtistä.

Kuten huomaatte, lähdin itsekin liikkeelle tästä mielikuvasta ja sen perkaamisesta. Miksi tämä mielikuva sitten on niin sitkeästi nörtteyden ytimessä ja minne sen juuret oikeastaan ulottuvat?

Historia ja juuret scifissä

Nörttikulttuurin juuret löytyvät scifi-kirjallisuuden piiristä. Scifiä on pidetty miehisenä genrenä erityisesti sen painottaman logiikan ja ajattelun ylivoiman tähden. Erityisesti miesten genrenä scifi vakiintui pulp-kirjallisuuden kulta-aikana 1920—1950-luvuilla, jolloin scifi-kirjallisuus tarkoitti pitkälti miesten kirjoittamia mieshahmojen seikkailuja, joissa naishahmojen rajoittuneena roolina oli lähinnä poistaa mahdolliset homoseksuaaliset vivahteet miesten välisistä toverisuhteista. Pulpin kultakautena scifi näyttäytyi mielen ja älykkyyden genrenä, joka saastuisi, mikäli naisten ruumiillisuus pääsisi ujuttautumaan sen piiriin. Tästä kasvaneet säikeet kantavat nykypäivään saakka ja ovat edelleen nähtävissä nörttikulttuurin sisällä.

Alun perin nörttiys tarkoitti obsessoitunutta tietotekniikan harrastajaa. Tältä kantilta katsottuna onkin huvittavaa, että niin sanotun alkuperäisen nörtin mielikuvan ytimessä on mies, sillä naiset ovat olleet aktiivisesti läsnä tietotekniikan kehittämisessä historian saatossa. Usein he vain jäävät näkymättömiin. Naisten osuutta tietokoneiden kehittämisessä avasi Jonne Arjoranta omalla Internet- ja hakkerikulttuuria käsitelleellä luennollaan. Arjoranta toi esille muun muassa Ada Lovelacen, jonka nimen alta löytyy ensimmäinen algoritmi, sekä ensimmäisen digitaalisen tietokoneen, ENIAC:n, kuusi ensimmäistä operaattoria, jotka kaikki olivat naisia.

Naisten määrä tietotekniikan parissa kasvoi kasvamistaan, kunnes se 1970—1980-luvuilla romahti. Tällöin kotikoneet alkoivat olla kuluttajien saatavilla ja kuvaan astui mainonta. Mainoskuvastossa tietokone brändättiin miesten välineeksi, vakavaksi kapineeksi, jolla voi tehdä miehisiä asioita, kuten laskea veroja tai laatia taulukoita. Kuvissa naishahmot ovat usein taustalla, joko keittiössä tai kodinhoidollisissa puuhissa. Tietokoneet siis asetettiin mainonnan kautta osaksi ajankuvansa mukaista kulttuurin sukupuolitettua kuvastoa, jossa mies on toimija ja nainen taustalla.

Onneksi ajat muuttuvat ja kulttuuri kehittyy. Nörttiyskään ei enää määrity ensisijaisesti tietotekniikkaharrastuneisuuden kautta, vaan on ajansaatossa laajentunut kiihkeämielisen intohimoisesta tietotekniikan harrastajasta miltei mistä tahansa intohimoisesti kiinnostuneeksi harrastajaksi. Nykyään nörttiys käsitetään lähes elämäntapana. Tällä eittämättä on yhtymäkohtansa nörttikulttuurin valtavirtaistumiseen, mutta onko se syy vai seuraus, se on yhä epäselvää. Ja kuinka naisten tunnustautuminen nörteiksi liittyy tähän?

Naiseus ja valtavirtaistuminen: nörttiyden sukupuolisuus murroksessa 

”And while young men are still considered the primary audience for most science fiction and fantasy films, they aren’t the only ones lining up on opening weekend.”

Naisten tulo nörttiyteen on tapahtunut yhtä aikaa nörttikulttuurin valtavirtaistumisen kanssa ja onkin aiheellista kysyä, onko kyse syy—seuraus-suhteesta. Löysivätkö naiset nörttiyden ilot kulttuurin valtavirtaistumisen myötä vai valtavirtaistuiko nörttikulttuuri naisten julistautuessa sen kannattajiksi?

Varmaa on, että naiset muodostavat ison osan esimerkiksi uusimpien fantasia- ja supersankarielokuvien, kirjojen ja tv-sarjojen kuluttajista. Tästä huolimatta valtaosa tuotannosta kohdennetaan edelleen miehille. On kuin naisnörtit muuttuisivat näkymättömiksi ostaessaan leffalipun, DVD-boxin tai jonottaessaan fanittamansa kirjasarjan uusinta teosta.

Oman kirjoituksensa valtavirtaistumisen ja naisnörtteyden ongelmallisestakin suhteesta kirjoitti MiaS. Hän kirjoittaa oivasti: ”Ilmeisesti elokuvayhtiöiden keski-ikäiset heteromiehet eivät ole kuitenkaan aivan vielä päässeet 50-luvulta nykypäivään, joten he kuvittelevat, että ainoa elementti mikä voisi houkutella naisia katsomaan tällaista elokuvaa on romantiikka.” MiaS jatkaa:

”Tehdessään supersankarielokuvia elokuvatuottajat ovat onnistuneet loukkaamaan naisia kahdella tapaa. Ensinnäkin naissupersankareista ei voida tehdä elokuvia, koska naiset eivät lue sarjakuvia (huomaa sarkasmi) eivätkä siis tule omasta mielenkiinnostaan katsomaan kyseisiä elokuvia ja miehille naispäähenkilö on taas liian epäkiinnostava. Samaan aikaan elokuvatuottajat kuitenkin pilaavat ne elokuvat joita he oikeasti tuottavat, ajattelemalla, että naiset saadaan houkuteltua paikalle tunkemalla elokuvaan jokin lopputuloksen ja juonen kannalta irrelevantti romanttinen suhde.”

Tältä osin ilmiö linkittyy laajempaan kulttuuriseen diskurssiin naiseudesta ja valtasuhteista miehisyyden ja muiden sukupuolien välillä. Jostain syystä naisten innostusten ja kiinnostusten kohteet tulevat valitettavasti edelleen vähätellyiksi ja sivuutetuiksi binaaristen sukupuolistereotypioiden nojalla.

”women, as a whole, can’t really be geeks like men can be.”

Koska nörttiys on alun perin edustanut eräänlaista vääränlaista miehisyyttä, voi nörttiyden rajojen hämärtyminen ja muuttuminen nörttiyden valtavirtaistumisen ja naisten tulemisen myötä näyttäytyä uhkaavana kulttuurin sisältä käsin. Rajanvedot ovat kuitenkin aina yritys hahmottaa ja jäsentää itseään ja maailmaa ympärillään, joten kun naiset alkavat tunnustautua osaksi jotain, mikä on stereotyyppisesti nähty sosiaalisesti syrjittyjen miesten alueena, voi useampikin tuota aluetta asuttavista miehistä saada psyykettään suojaavan allergisen reaktion.

Tämä ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita, etteikö tuosta kohtauksesta tulisi päästä ylitse ja kohdella kaikkia ihmisiä tasa-arvoisesti. Siedätyshoito toimii useimpiin allergioihin.

Murrosaika mahdollisuutena nörttiyden vahvistamiseen

Väistämättä jonkin ilmiön ja sen määrittelyn rajojen muuttuessa joudutaan aina kohtaamaan kysymys siitä, kuinka paljon muutosta jokin asia kestää ennen kuin se lakkaa olemasta sitä, mitä se olennaisimmillaan on. Muutoksen edessä on pohdittava niitä piirteitä, jotka ovat muuttuvan asian ytimessä, niitä ominaispiirteitä, jotka määrittävät sen luonteen ja ainutlaatuisuuden. Mikä tekee nörttiydestä nörttiyttä? Mikä on nörttiyttä määrittävin tekijä? Onko se intohimoinen, pakkomiellettä lähentelevä suhtautuminen harrastuneisuuden kohteeseen? Niin sanotusti rakkaus lajiin? Vai onko se miessukupuoli?

Mikäli miehisessä nörttikulttuurissa ei koettaisi niin vahvasti nörttiyden määrittyvän naisten syrjimisen ja ulossulkemisen kautta, naiset eivät näyttäytyisi uhkana kulttuurille eivätkä naisnörttien kiinnostusten kohteet alempiarvoisempina. Kuten kaikki murros- ja muutosvaiheet, on tämä hyvä aika jokaiselle nörtille pohtia, minkä varaan he nörtteyttään rakentavat. Onko heidän nörtti-identiteettinsä kyllin vahva ja vakaa kestääkseen sen, että joku erilainen ihminen määrittää itsensä nörtiksi?  

Naisvastaisuudesta ja sukupuolijaosta huolimatta löytyy nörtteydestä myös positiivisia ja jokseenkin mutkattomia kokemuksia naisten keskuudesta. Tällaisesta kirjoitti muun muassa Saara Juutinen. Nörttikulttuurikin koostuu loppujen lopuksi ihmisyksilöistä, ei stereotypioista.

Sukupuolitettu keskustelu nörttiydestä laajemman kulttuurisen diskurssin viitekehyksessä

Keskustelu nörttiyden olemuksesta suhteessa sukupuoleen kiinnittynee yleiseen stereotypiaan naiseudesta ja naisen roolista. Kyse on pitkälti siitä, mitä piirteitä naiseuteen ja naisena olemiseen liitetään. Mitä mielikuvia, oletuksia ja odotuksia naiseuteen asetetaan kulttuurissamme. Kyse on tältä kannalta katsottuna laajemmasta diskurssista ja kulttuurisesta ilmiöstä kuin vain nörttikulttuurin sisällä käytävästä rajanvedosta. Toki nämä rajat vedetään nörttikulttuurin sisällä terävän tiukasti, mutta tämä on jatkuvassa murroksessa.

Lisäksi sukupuolitettu jako kytkeytyy laajempiin yhteiskunnassa ja valtakulttuurissa vallitseviin valtarakenteisiin, jotka määrittävät maskuliinisuutta ja feminiinisyyttä. Edelleen on aiheellista esittää huomio sukupuolisuuden koko kirjoa koskien: jos nörttiyttä pyritään määrittelemään miehisyyden tai naiseuden kautta, jäävät näkemättä kaikki muut sukupuolet. Tässä on aihe, joka vaatisi kokonaan oman postauksensa ja rutkasti viittauksia laajempaan kulttuuriseen tilanteeseen ja muutokseen.

Onneksi nörttiydessä on käynnissä murrosvaihe, joka voi tuoda muutoksen nörttiyden ja sukupuolen väliseen suhteeseen. Kenties nörttikulttuurin stereotypiat murtuvat ja kehittyvät sallivampaan suuntaan.

Dante’s Inferno -Toimintasankaruus ja sukupuoli klassisen kirjallisuuden adaptaatiossa

Jumalainen näytelmä on tuttu teos taiteen ja kulttuurin opiskelijalle. 1321 valmistunut kolmiosainen teos on vaikuttanut syvästi länsimaisen taiteen kuvauksiin kristillisestä tuonpuoleisesta. Paratiisi, Kiirastuli ja kenties kiehtovimpana Helvetin piirit ovat inspiroineet kulttuurintuottajia vuosisatoja. Ikoniseksi on muodostunut myös teoksen luoja, italialainen Dante Alighieri, jonka laakeripäinen, punakaapuinen hahmo on helposti tunnistettavissa. Kirjailija kulkee teoksessaan läpi Helvetin oppaansa Vergiliuksen vanavedessä ja toisinaan pyörtyilee myötätunnosta, pelosta tai inhotuksesta hornan kauhujen keskellä. 

Helvetin kuvauksiin perustuvan, Visceral Gamesin kehittämän ja EA:n julkaiseman Dante’s Inferno-videopelin (2010) sankari on runoilijaesikuvaansa verraten hieman toista. Hauraan ja helläsydämisen kirjailijan sijaan tarinan sankari on ristiretkeläissoturi haarniskaa myöten. Pelin alussa sotilasurho palaa pyhästä sodasta rakkaan Beatricensa luokse, mutta löytääkin tämän surmattuna. Nuorikon sielu ilmestyy hyvästelemään ja ilmoittamaan lyöneensä Paholaisen kanssa vetoa Danten uskollisuudesta. Matkoillaan toisen naisen sylistä lämpöä hakenut mies on tuominnut luottavaisen kultansa sielun kadotukseen. Pääpiru itse saapuu kaappaamaan Beatricen mukaansa ja kaksikko kirjaimellisesti painuu Helvettiin. Ja mitä Beatrice edellä, sitä Dante perässä. Peli rakentuu nimikkosankaria ohjaavan pelaajan matkasta Helvetin piirien läpi enemmän tai sellaisina kuin runoilija ne tunnetuimmassa teoksessaan esitti. 

Visuaalisesti pelihahmo-Dantella on kaikki perinteisen heeroksen attribuutit. Hän on kohtalaisen nuori, valkoihoinen mies, jolla on komeat lihakset ja taipumus esiintyä yläosattomissa. Maskuliinisuudessaan koomisen puolelle ulkoasu menee sankarin yläruumiin iholle suoraan ommellussa ristinmuotoisessa punaisessa kankaassa ja itse Kuolemalta käsirysyssä niistetyssä epäkäytännöllisen kokoisessa viikatteessa. Laakeriseppele tältäkin Dantelta kyllä löytyy, mutta se on metallia ja valettu suoraan haarniskasettiin sopivaan kypärään. 

Helvetissä edetään eteenpäin, tai oikeammin alaspäin, väkivalloin. Aina Limbosta Yhdeksänteen piiriin asti tarinan päähenkilö ei ole esikuvansa tavoin niinkään sivullinen tarkkailija vaan saa toimijuutensa ja voimansa vallastaan raivata tuomittuja sieluja ja demoneja tieltään. Työkaluinaan hänellä on jo edellä mainittu Viikatemiehen tavaramerkkiviikate ja sen lisäksi hellän Beatricen jälkeensä jättämä risti, joka säteilee pirulaisia vahingoittavaa pyhää valoa. Aseita voi päivittää ja parantaa pelin edetessä keräämällä niihin voitettujen kadotettujen sieluja. Viikatetta voimistetaan rankaisemalla sankarin haaviin tarttuneita graafisen väkivaltaisesti. Päät lentelevät, raajat irtoilevat ja ruumiit menevät keskeltä kahtia kun helvettiin tuomitut maksavat jälleen kerran synneistään. Ristiasetta parannellakseen pelaaja voi myös antaa kadotetuille synninpäästön, joka ei sekään kovin lempeältä vaikuta. Pienempien vihollisten edessä pelastavaa ristiä vain pidetään kunnes sen eteen pelastettavaksi joutunut yksinkertaisesti hajoaa rististä hohkaavaksi valoksi. Vakavasti otettavammat demonit pelastetaan iskemällä maihin ja työntämällä pyhää ristiä vastustelevan ja tuskasta karjuvan pedon kasvoihin kunnes tämäkin muuttuu valoksi. Armoa ei tunnuta antavan edes syntejä armahdettaessa. Hiukan humaanimpaa kohtelua osakseen saavat kirjailijan helvettiin sijoittamat sielut, jotka erottuvat persoonallisuudellaan ja nimillään kadotettujen massasta. Antiikin tarujen sankareiden ja runoilijoiden lisäksi Jumalaisen näytelmän Helvetissä on myös Danten omia aikalaisia, poliittisia vaikuttajia ja vihamiehiä. Dante’s Infernossa heillekin voi antaa joko lisärangaistusta tai synninpäästön, jonka päätteeksi toiminnallinen sankari heittelee nasevia, joskaan ei kovin mielikuvituksellisia one-linereita. 

Toinen vallitseva maskuliinisuus löytyy Helvetin kuninkaasta ja vanhimmasta vangista, Luciferista. Sovitustyön lisäksi hän tarjoaa motiivina tietynlaista oikeutettua kostoa tai kostoväkivaltaa, vaikkei olekaan henkilökohtaisesti käynyt päähenkilöön käsiksi. Neitseellisen valkoisen Beatricen visuaalisena vastaparina hän on iholtaan pikimusta ja kaikin puolin ilkeä. Kiusaten ja syytellen Dantea tämän pyhässä sodassa tekemistä rikoksista Paholaisella on myös otsaa suunnitella ottavansa tämän puhtoinen morsian omakseen. Naiseus näyttäytyy tuttujen hyveidensä lempeyden, uskollisuuden ja anteeksiannon lisäksi haluttavana jo viehättävässä ulkomuodossa aina vähäpukeisuuteen asti. Beatricen toisilleen vastakkaisina esiintyvät kosijat käyvät kiivasta sananvaihtoa Luciferin suunnitelmista hänen varalleen. ”But she is innocent!”, Dante protestoi. ”Not for long.”, pahalainen vastaa ilkikurisesti.

Naisen osa ei ole kovin toiminnallinen. Pelin huomattavin naishahmo, pelastettava Beatrice edustaa kaikessa passiivisuudessaan hyvyyttä ja puhtautta. Hänen hyveensä toimivat osaltaan koko matkan laukaisevana tekijänä kun hän luottamuksestaan sulhoonsa löi paholaisen kanssa vetoa. Suurimman osan ajasta hän kulkee haamumaisen kaappaajansa vanavedessä sen suurempia protestoimatta. Toisinaan hän vetoaa väräjävällä äänellä perässä tulevaa kultaansa tulemaan apuun. Neidon visuaalinen ilme sopii Danten hahmossa esiin tuotuun toimintasankaridiskurssiin. Hän on nuori, kaunis ja hoikka. Hänen ihonsa ja hiuksensa ovat vaaleat ja hänkin syystä tai toisesta viettää valtaosan esilläoloajastaan rintamus paljaana. Hän on Dantelle motivaation lähde ja mahdollisuus hyvittää sodassa tekemänsä vääryydet. 

Beatrice siirtyy trofeesta toiminnalliseksi hahmoksi oikeastaan vasta antauduttuaan Paholaiselle ja tultuaan osaksi Helvetin asukaskuntaa. Hänestä tulee Helvetin yhdeksännen piirin eri alueiden valtiatar ja päihitettävä vastus. Pahuus on korruptoinut hänet ja saanut hyveellisyydenkin henkilöitymän antautumaan katkeruudelle, vihalle ja ylpeydelle. Suoraa konfliktia ex-rakastavaisten välille ei kuitenkaan tule, sille Beatrice tyytyy lähettämään laumoittain pienempiä vihollisia Danten viikatteen tielle.

Pulassa olevan neidon lisäksi huomattavan naisroolin saa eräs rangaistukseen omaa syytään tuomituista. Helvetin toisen piirin, himon hallitsija kuningatar Kleopatra istuu valtakuntaansa mainiosti. Beatricen tavoin hän edustaa tietynlaista heteronormatiivista viehättävyyttä nuorekkaine vartaloineen, kauniine kasvoineen ja paljastettuine rintoineen. Hyveelliselle, kainolle feminiinisyydelle vastakohtaisesti hän pilkkaa karkein sanakääntein Danten lankeamista toisen naisen syliin. Taistelu Kleopatran kanssa saa mielenkiintoisia piirteitä, sillä siinä missä Dante pullistelevine lihaksineen on äärimaskuliininen, Kleopatra saa naurettavan oikukkaita ja yltiöpinnallisia maneereja. Taistelussa kerrostalon kokoista demonia vastaan pelaajan tulee häntä vahingoittaakseen tähdätä muun muassa koreaksi maalattuihin kynsiin, joiden saamia vaurioita harmistunut kuningatar vetäytyy korjailemaan, antaen pelaajalle aikaa edetä. Hänen rinnoistaan sikiää kimppuun karkaavia kastamattomien lasten sieluja, ja myöhemmin kuvaan astuu vielä vanha rakastettu Markus Antoniuskin taistelemaan kehoaan häikäilemättä käyttävän ja näyttävän syöjättärensä puolesta. Soturinsa epäonnistuttua Kleopatra koettaa vielä viime töikseen vietellä Danten kuin kunnon vamppi ainakin. Naiselliset avut ovat konfliktissa olleet hänen tärkein aseensa, mutta varsinainen suora taistelu hänen kanssaan typistyy mutamaan quick time eventiin.

Hyvän ja pahan erot ovat melko mustavalkoisia, joskus jopa kirjaimellisesti. Inhimilliset Dante ja Beatrice ovat vaaleita, kauniita ja oikeamielisiä. Ainakin suurimmaksi osaksi. He puhuvat ja käyttäytyvät Helvetin väkeen nähden siististi ja ylevästi. Danten menneisyyden hairahdukset paljastavat takaumat huomioonkin ottaen pelin nykyhetkessä hän on naiselleen uskollinen ja hyväntahtoinen. Pimeälle puolelle väliaikaisesti hairahtanut Beatrice löytää lopulta tästä katumustyöstä sijaa anteeksiannolle ja omalle pelastukselleen. Antaessaan hyveellisesti miehelleen anteeksi hänen sielunsa vapautuu Helvetin kahleista ja enkeli saapuu noutamaan häntä Paratiisiin. Pahan edustajat ovat tarinassa tummanpuhuvia, ruumiillisia, seksuaalisia ja karkeita.

Vaikka kaikilta hahmoilta jää puuttumaan syvyyttä, mahdollisuudet vaikuttaa ympäristöön ja tapahtumien kulkuun on varattu miehekkäille hahmoille tai ihanteesta poikkeaville, pahoille, syntiensä korruptoimille naisille. Vaikka Dantea moititaan väkivaltaisuudestaan ja kehotetaan jäämään Helvettiin, peli ei tarjoa muuta keinoa edetä. Naiset vaikuttavat jäävän paikoilleen ilman heitä suuntaan tai toiseen työntäviä miehiä, olivat he sitten alamaailman ruhtinattaria tai eivät. Väkivalta voimaannuttaa pelissä molempia sukupuolia, mutta kenties esiintyy etenemisen keinona vain toiselle.

Dante: 

http://vignette1.wikia.nocookie.net/p__/images/6/6b/236789-stranger.jpg/revision/latest?cb=20130315220435&path-prefix=protagonist

Beatrice:

https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEirLsJgtogtzQHqAThe8w6wdqpAekEdi7NAUeU1PBVUTLSky8bGIbJRh55QcZjUrTmmPuHqu84RJhcLhrSbrOCUH287vefQGa1yQGmt8ma0LK-EuSGSNdd9dLO4R0Tdb74y-ZKyUtOllYo/s400/beatriceafterdeath.png

Kleopatra:

 http://www.gamereactor.se/media/22/dantesinferno_202289.jpg  (Nainen yläosattomissa)

Synninpäästö:

 https://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/4/4b/Dante's_Inferno_Screen.jpg

Nuortenkirjallisuutta, faniutta ja voimaa

Tiedättekö sen valtaisan ilon tunteen, joka syntyy kun löytää toisen ihmisen, joka on yhtä innostunut lempikirjastanne? Molempien silmät alkavat loistaa ja samassa keskustelu muuttuu valtaisaksi kysymystulvaksi. Kumpikin tahtoo kokeilla kepillä jäätä ja selvittää, miten fanituksenne kyseistä kirjaa kohtaan mahdollisesti eroaa toisistaan. Onko toinen toisen vihaaman hahmon pauloissa vai oletteko vain yksinkertaisesti tyytyväisiä siitä, että kirja on luotu? Onnellisimmassa tapauksessa se yhteys, joka sillä hetkellä muodostuu välillenne, lähentelee sanatonta ymmärrystä. Teillä on jokin yhteinen asia, josta voisitte puhua tuntikausia. Se on kuin salaisuus, joka yhdistää teitä ja sitä fanius parhaimmillaan mielestäni on. Se on ihmisiä yhteen liittävä voima. Voima, joka saa ihmiset tuntemaan. Valitettavasti fanien kokoontuminen yhteen ei välttämättä tarkoita sitä, että kaikki kukat saisivat kasvaa vapaasti. Intohimojen kohtaamiset eivät aina suju sulassa sovussa ja törmäykset ovat 

taattuja.

Kuva: Miia Nurmilaakso 

Lukuisten eri kirjasarjojen fanit ovat mielestäni yksi vahvimmista faniuden voiman ilmentäjistä. Tuskin on olemassa kirjaa tai kirjasarjaa, joka olisi kohonnut maailman tietoisuuteen ilman fanejaan. Lisäksi yhä useampi elokuva on filmatisointi jostakin menestyskirjasta.

Erityisesti nuortenkirjallisuuteen liittyy voimakas ja laaja fanikulttuuri, joka ajoittain räjähtäessään täyttää jopa massahysterian kriteerit. Esimerkiksi viime vuosina -ansiokkaiden fanien toimesta- nuortenkirjallisuudesta ovat nousseet koko maailman tietoisuuteen Nälkäpeli-ja Divergent-kirjasarja ja Tähtiin kirjoitettu virhe-romaani. Kirjat ovat saaneet rinnalleen elokuvia ja suuren määrän oheistuotteita. Myös tapahtumia, jotka keräävät kirjojen fanit yhteen järjestetään yhä jatkuvasti, vaikka varsinaisten kirjojen julkaisusta on jo vuosia aikaa. On siis täysin oikeutettua kysyä, että miksi juuri nuortenkirjallisuuden fanien voima on niin valtava? 

Mielestäni yksinkertaisin selitys on se, että nuortenkirjojen fanit ovat iältään usein 15-24 vuotiaita nuoria internetin maailmassa ennakkoluulottomasti toimivia ihmisiä. Heillä on kova tarve kuulua johonkin ryhmään ja löytää samanhenkisiä ihmisiä ympärilleen. He kuluttavat ja luovat fanituotantoa eri sosiaalisten medioiden kautta päivittäin ja luovat itselleen näkyvyyttä. He keskustelevat ja väittelevät internetissä fanituksensa kohteesta huomattavasti aktiivisemmin kuin esim. suurten klassikkojen ystävät. Eikä aktiivisuus internetissä ole edes mielestäni se suurin ero, sillä suurin ero on keskustelun tavassa. Riitaa, rakkautta ja draamaa ei nuortenkirjallisuuden faniyhteisöistä puutu.

On erikoista, että nuortenkirjallisuus on saanut usein vähemmän arvostusta osakseen faniyhteisöissä ja kirjamaailmassa kuin esimerkiksi aikuisten- tai lastenkirjallisuus. Monet nuortenkirjat nähdään todellisuuspakoisten ihmisten viihdykkeeksi tai ns. naisten kioskikirjallisuudeksi. Tämän vuoksi nuortenkirjojen lukija kokee usein tarvetta peitellä lukuharrastustaan, sillä useissa faniyhteisöissä tietyt kirjat katsotaan noloiksi. Yksi esimerkki ”nolona” pidetystä kirjasarjasta on Stephenie Meyerin käsialaa oleva Twilight, josta Susanna ja Lotta jo kirjoittivatkin täällä. Epäilen, että nuortenkirjallisuuden arvostuksen puute juontaa osittain juurensa myös siitä, että nuortenkirjallisuudesta ovat aikaisemmin kirjoittaneet esim. valtakunnallisiin lehtiin pääasiassa aikuiset, joilla on saattanut olla vaikeuksia ymmärtää nuortenkirjojen maailmaa ja päähenkilöitä.  Nykypäivänä nuortenkirjojen arvostus on kuitenkin ehdottomasti nousukiidossa, kiitos Harry Potterin kaltaisten, ikärajoja ylittävien kirjasarjojen. Lisäksi arvostuksen nousuun on varmasti vaikuttanut nuortenkirjojen saama näkyvyys ympäri maailmaa, sillä viime vuosina menestystä niittäneet nuortenkirjat ovat parhaimmillaan luoneet varsinaisia buumeja. Velhot, vampyyrit ja erilaiset dystopiat ovat tulleet tutuiksi yhä laajemmalle yleisölle.

Jos aikuiset eivät aikaisemmin kokeneet voivansa lukea nuortenkirjoja niin tänä päivänä yhä useampi aikuinenkin tarttuu genren kirjallisuuteen. Mutta mistä aikuisten kiinnostus nuortenkirjoja kohtaan sitten kumpuaa? Voisin tiivistää vastauksen kolmeen sanaan: uteliaisuus, nostalgia ja näkyvyys. Nuortenkirjat ovat faniensa ansiosta niin pinnalla ja osa kulttuuria, että aikuistenkin uteliaisuus herää. Lisäksi nuortenkirjailijoille on jopa tyypillistä, että he luovat itsestään kiinnostavan kuvan ja ovat paljon esillä eri medioissa. Tämä johtunee siitä, että genren kirjailijat ovat faneilleen usein idolin kaltaisia henkilöitä siinä missä esim. elokuvien näyttelijätkin. Heitä ja heidän teostensa hahmoja palvotaan kuin rock-tähtiä, joten kirjamaailmaa ei tarvitse seurata edes kovin tarkasti törmätäkseen heihin. Tästä esimerkkinä voidaan mainita sankan fanijoukon kerännyt kirjailija John Green, joka kirjailijan uransa ohella tekee Youtube-videoita tai Harry Potterin luoja J. K. Rowling.

Nuortenkirjallisuudessa käsitellään aiheita ja kokemuksia, joista nuori lukija uneksii tai johon vastaavasti aikuinen lukija toivoo nostalgiahuumassaan voivansa palata. Seikkailu, yliluonnollisuus, unelmat, rakkaus, tulevaisuus ja vapaus ovat esimerkkejä näistä aiheista. Yksi nuortenkirjallisuuden parhaista puolista onkin mielestäni se, kuinka voimakkaita tunteita se voi saada lukijassa aikaan. Päähenkilöinä toimivat nuoret ihmiset kokevat ja tuntevat jokaisella solullaan. He ovat yleensä hyvin ehdottomia mielipiteissään ja näkevät maailman avoimena. Mitä tahansa voi tapahtua. Kokemukset ja tunteet, joita päähenkilöt käsittelevät ovat heille uusia, mutta sitäkin merkityksellisempiä. Tietynlainen naivius ja henkilöiden kokemattomuus myös lisäävät hauskuutta vanhemmalle lukijakunnalle. Ei sovi myöskään unohtaa, että todellisuuden pakeneminen on aina yksi kirjallisuuden houkuttimista.

Yksi mielenkiintoisimmista ilmiöistä nuortenkirjallisuuden fanikulttuurissa on, että suuri osa faneista on tyttöjä ellei oteta lukuun Harry Potterin tai Taru sormusten herrasta kirjojen faneja. Oma näkemykseni on, että sukupuolijakauma nuortenkirjallisuuden faneissa johtuu siitä, että useimmat nuortenkirjallisuuden tarjoamat aiheet mielletään tyttöjä kiinnostaviksi ja markkinoidaan sen mukaan. Asiaan ei myöskään auta se, että nämä tyttöjä villitsevät kirjat arvotetaan alas ja niitä pidetään noloina erityisesti eri fandomeissa. Lisäksi se, että nuortenkirjallisuuteen liittyy nykyään vahvasti mielikuva kiljuvista fanitytöistä luo jo itsessään ennakkoluuloja ja vähättelyä. On itse asiassa melko ristiriitaista, kuinka alhaalle näiden fanien fanitus arvotetaan, kun mietitään heidän fanituksensa voimaa.

Tulevaisuudessa onkin jännittävää seurata, kuinka nuortenkirjallisuuden kenttä lukijoineen kehittyy ja selviää haasteistaan. Tulossa on aikamatkustusta, satuja ja paljon muuta, mutta kuinka kauan kestää, että pinnalle nousee Harry Potterin kaltainen nuortenkirjallisuuden rajoja rikkova kirjasarja? Vaikuttavatko aiheiden muutokset ja kasvava suosio faneihin? Entä voiko näiden fanien voima ja fanituksen määrä vielä tästä kasvaa? Ja jääkö nyt kasvuun lähtenyt arvostus vain kaukaiseksi haaveeksi?