Koska kiinnostaa. Negatiivisia asioita on vaikeaa myöntää tai kieltää.

Onko noloa olla kiinnostunut asioista? Miten typerä kysymys, haluan uskoa. Jätän kuitenkin huomioimatta niin sanoessani nörttiyden, faniuden ja kaiken harrastamisen ihmisten keskuudessa. Lukija voi nähdä miksi sana nolo voi tulla esiin jokaisen kolmen kohdalla. Kiinnostuminen yleensä myös kuuluu niihin. Hyvin yksinkertaista. Mikä on tehnyt mielenkiinnosta, joka luultavasti auttoi meidät tähän päivään kaikkine keksintöineen ja aatteineen, jotain miksi lapset piikittelevät toisiaan mentaaliseen väkivaltaan asti näin esimerkkinä. Kenties on tuttu myös asenne, ettet voi avoimesti olla liian innostunut koska se koetaan ainakin oudoksi jos ei muuta. Psykologiaa on tutkittava tarkemminkin jos haluaa vastauksia. Rajaamista tarvitaan. Kokemukset ovat lähteenäni, voin kertoa, että kiinnostus on aiheuttanut minunkin suuntaani vinoja katseita. En halua mainita missä, en tässä ja olin kiinnostunut silloin itse instituution toiminnasta yhtälailla kuin harrastuksistani. Kumpaakin oudoksuttiin. Arvioin että syynä katseisiin oli hyvin yksinkertainen selitys: koska ei kiinnosta.

Manga, sarjakuva, jossa hahmot ovat epäinhimillisen näköisiä ja muutenkin muoteista suoraa valettuja. Pelkkiä tissijä ja peppuja näkyy joka sarjassa. (Niin, eihän tällaista ilmiötä kirjallisuudesta tai supersankareiden keskeltä löydy. Mihin voimme huutaa, että jokainen teos on oma kokonaisuutensa, eri tekijän kynästä, omasta genrestä, eri kohdeyleisölle.) Niin, mutta sitten niitä kirjoja vielä luetaan väärinpäin.

Miksi olet kiinnostunut jostain tällaisesta, miksi tuo ei vain mene muualle harrastuksineen, miksi joku muu ei voi pitää kanssani samoista asioista. Ihmisen tervekin itsekeskeisyys, se on hiljainen. Ei sitä halua muille kertoa, tulet vainoharhaiseksi koska kuvittelet olevasi narsistinen. Silti, siellä se on. Erottamassa meidät siitä viereisestä henkilöstä. Samalla pidämme hänestä, sillä olisi tylsää jos maailmassa kaikki olisivat samanlaisia. Tämä on kaukana rakettitieteestä, eikö vain? Tarvitaan hieman keittiöpsykologiaa, hieman itsetietoisuutta ja asettumista muiden asemaan. Lapsi pelkää erottomista, vielä ei ole itsevarmuutta, vielä ei ole tietoa siitä millä tavalla maailmassa pärjää, millä tavalla ei tarvitse jäädä yksin. Kaikki tämä, on meidän mielenkiintomme tiellä, ainakin vähän, joskus enemmän. Kuljen yksinkertaistuksin nyt, tämä on yksipuoli, koskaan ihmistä ei voi täysin analysoida.

Videopelit? Virtuaalitodellisuus? Ei niitä voi syödä, miten naurettavaa… (Paitsi, että 3D-tulostin on keksitty ja tekniikka kenties vie meidät massojemme keskeltä avarampaan paikkaan pilvien taa.) Ihminen lakkaa elämästä omaa elämäänsä, unohtavat todellisuuden. (Mikä on todellisuus huomenna? Miten paljon keskiajan ihmiset olisivat pelänneet maailmaamme tänä päivänä? Miten yksikertaista sanon taas.)

Vanhempamme pärjäsivät maailmassa tuntemiemme keinojen takia, heidän esimerkkinsä on meillä takana. Onko olemassa uusia keinoja, tietenkin on. Kun nuo keinot irtoavat tarpeeksi entisestä varmuus katoaa täysin, epäluulo kasvaa. Yhteiskuntamme sitoo ihmisiä yhteen, tarkoituksemme on auttaa niitä, jotka eivät onnistu tai, joita kohtaa huono-onni. Tuo toinen on mielenkiintonsa takia menossa suuntaan joka saattaa heittää hänet minun harteilleni. Sellaisen aiheen tähden, harrastuksen vuoksi ja mielenkiinnon takia, joka ei voisi vähempää kiinnostaa, jolla ei ole minulle arvoa (ymmärrän tietenkin että muille sillä on mutta silti). Hypoteesini on säälimätön. Uusi ei ikänä tule olemaan suosittua, ei todella. Riippuen ihmisestä, uusi voi olla asia joka keksittiin satoja vuosia sitten tai jokin meemi joka keksittiin eilen. Epäluulo merkitsee ihmishengissä edelleenkin, missä päin maailmaa sitten ollaan. Siitä emme koskaan pääse eroon, meidän ei kannata päästä siitä eroon. Meidän kannattaisi kuitenkin muuttaa se työkaluksi, ei tunteidemme talutushihnaksi.

Ihmiset juoksee pitkin metsiä haarniskassa ja huitovat ilmaa puumiekoilla tai muuten vain omaksuvat rooleja, joilla ei tee yhtään mitään ja joilla ei makseta vuokraa. (Meillä on joka tilanteeseen omat kasvot, työntekijä, kaupassakävijä ja opiskelija. Miksi vapaalle siirtyessämme emme voi olla jotain täysin muuta? Jotain jännittävää? Jotain erilaista kuin tilintarkastajia tai siivoojia, ministereitä tai putkimiehiä?)

En halua pyydellä aneeksi omia yksikertaisia ajatuksiani, en halua pyydellä anteeksi mistä pidän, kuka haluaa, en halua selitellä kun olen jostain muiden luomasta asiasta niin kiitollinen tai nautin siitä. Kuka haluaa? Et voi menestyä jos et käytä aikaasi innovaatioon, yrittämiseen, kovaan työhön, jonka tulos on näkymättömissä ja ole hyvänen aika kiitollinen kun voit tulla kotiin rättiväsyneenä työstä. Sinulla on juuri ja juuri aikaa nukkua, jotta voit toistaa saman huomenna. Todellisuus ja rationaalisuus sinut ruokkii. No, mitä ikinä työstä ajattelette tai näistä väitteistä, ihmisellä on aivot, jotka mahdollistavat tajunnan, tietoisuuden. Millä sinä pidät tietoisuudestasi huolta?

Elokuvien asemaa kukaan ei varmaan enää viitsi kyseenalaistaa olematta tietoisesti tekopyhä. (Voin olla väärässä.) Ei silti tarvitse huutaa ja seota tuehan tähden, ainakaan meidän suomalaisten. (Small-talkin taitoon kuuluu sadan filmitähden tunteminen. Olet outo jos et tiedä.)

Haluaisin esittää pienen ajatusharjoitteen, kaikella ystävyydellä. Täydennä seuraaviin kahteen väitteeseen sulkujen kommentit. Jokainen nörtti varmasti osaa, sinä normaali ihminen, haastan sinut yrittämään.

Kirjoitat fanfiktiota? No… anteeksi mutta näin yhden kaverini toisella puolella baaria.

Hänellä ei ole elämää, kai matemaattisuus vie muilta ominaisuuksilta aivoissa tilaa. Kaikkihan ne ovat sosiaalisestirajoittuneita.

Vai onko sittenkin niin, että nämä ovat kaikki vain kiinnostuksen kohteita, sen enempää sormella osoittamatta ja pisteitä keräämättä? Sosiaalisenmedian käyttäjä nauraa kommenteilleni, ne ovat jotain mitä jokainen lukee jossain muodossa päivästä toiseen keskustelupalstoilla. Kiistelyä puhtaista makuasioista, maustettuna ennakkoluulon terävällä epäoikeudenmukaisuudella, se tekee vain vihaiseksi tai kyllästyttää loputtomiin. Todistelu on taitonsa, siitä on tullut välttämätöntä, jokainen huomaa joskus yrittävänsä todistella kantaansa. Minä teen sitä tässä, juuri nyt, menestyksestä en voi paljoa itse sanoa.

Tulevaisuudesta haluaisin tietää, mikä meitä silloin kiinnostaa ja miksi. Mitä me tulevaisuudessa joudumme todistelemaan? Mikä on mahdollista tulevaisuudessa? Mikä on normaalia? Nörtteys saattaa kuolla kokonaan siinä merkityksessä missä se nyt on, tai sitten löytyy vain yksinkertaisesti uusi kiinnostuksen kohde, uusi ulottuvuus, josta emme voi olla varmoja ja joka kenties pelottaa.

Laimeaa eikö?