"Etkö sä oo jo vähän liian vanha tollaseen?": ajatuksiani nörttiydestä

Muistan kuinka sain 11-vuotiaana ensimmäisen Harry Potter-kirjani. Viisasten kivi oli juuri tullut markkinoille ja Tammella töissä ollut kummitätini lähetti sen minulle heti sen ilmestymisen jälkeen. Jälkikäteen ajateltuna voisin sanoa, että tuo oli se hetki jonka jälkeen paluuta ”normaalien” maailmaan ei enää ollut. Ei sillä että olisin siihenkään asti ollut mitenkään erityisen ’cool’: ylipainoinen, liikuntaa vihaava introvertti, joka viihtyi paremmin kirjojen kuin ihmisten kanssa. Vähän koulukiusattu ja aina ’se outo’. Harry Potterin jälkeen tuli kaikki muu fantasiakirjallisuus, Buffy vampyyrintappaja ja 14-vuotiaana anime ja manga sekä fan fiction. En kuitenkaan koe, että olisin tuossa vaiheessa varsinaisesti vielä identifioitunut nörtiksi, sillä olin aina kokenut, että nörttiys vaatii tietotekniikan ymmärtämistä sekä jonkinlaista peli-innostusta.

Lukion alkaessa jouduin kuitenkin siihen tilanteeseen, ettei kukaan entisistä kavereistani tullut kanssani samalle luokalle ja suurin osa meni eri kouluihin. Yhtäkkiä jouduin etsimään uusia kavereita luokalta, jolta en tuntenut ketään. Joskus näillä main mielenkiintoni kohteet jäivät enemmän ja enemmän taka-alalle, sillä vaikka en ollut aiemmin kokenut mielenkiintoani muun muassa mangaa ja animea kohtaan oudoksi, aloin pikkuhiljaa huomaamaan, että muut pitivät sitä kummallisena harrastuksena. Tässä vaiheessa olin myös aikuistunut sen verran nuoruuden introverttivuosista, etten kokenut luonteeni enää soveltuvan nörtteilyyn, sillä eiväthän nörtit ole ulospäinsuuntautuneita ja kiinnostuneita urheilusta ja bilettämisestä (huomaa sarkasmi).

Kuva 1. Hello Kitty-kigurumini

 

 

Jotenkin kaikki nörttiyteen liittyvät mielenkiinnonkohteeni jäivät moneksi vuodeksi taka-alalle keskittyessäni enemmän urheiluun, sosialisoimiseen ja muihin harrastuksiin. Asiaan vaikutti myös varmasti se, ettei kukaan läheisistä ystävistäni ollut kiinnostunut esimerkiksi animesta tai fan fictionista. Aloittaessani kirjallisuuden opiskelun yliopistossa vuonna 2014 alkoivat vanhat harrastukset kuitenkin jälleen kiinnostaa, sillä pääsin takaisin siihen ympäristöön, missä olin ollut 14-vuotiaana: olemaan ihmisten kanssa, jotka ovat hyvin avoimesti kiinnostuneita kaikesta, minkä valtavirta mieltää nörtiksi.

En missään vaiheessa mieltänyt, että olisin varsinaisesti hävennyt kiinnostuksenkohteitani, mutta jälkikäteen ajateltuna asiassa saattoi olla myös jotain tällaista mukana. Haluaisin sanoa, että nuoruuden epävarmoina vuosina moni haluaa ennemmin sulautua joukkoon ja häpeää omia kiinnostuksenkohteitaan, mutta en suoranaisesti koe tunteneeni näin. Olen aina ollut itsevarma ja hyvin sinut itseni kanssa enkä ole koskaan oikein välittänyt siitä, mitä muut minusta ajattelevat.

Kuva 2. Lontoon matkalla kävin katsomassa asemalaituria 9 3/4

 

Yliopistossa opiskelun aloitettuani koen kuitenkin, että en pelkästään miellä itseäni nörtiksi vaan olen ylpeä niistä asioista mitä aiemmin pidin sen verran outoina etten puhunut niistä muille kuin läheisille ystävilleni. Tämän kurssin myötä olen myös miettinyt, mikä tekee minusta nörtin? Mitkä ovat ne seikat, minkä vuoksi identifioidun nörttiyteen? Minun on pakko myöntää, ettei minulle ole tähän yksiselitteistä vastausta. En usko, että tarpeeksi perusteltu vastaus on se, että kaikki mistä olen kiinnostunut on valtavirran mielestä outoa.

Ehkä asiaa on parempi purkaa faniuden ja nörttiyden erojen miettimisen kautta. Olen kiinnostunut tietyistä TV-sarjoista, joilla on paljon faneja (Supernatural, Teen Wolf, Buffy vampyyrintappaja). Miksi en sitten koe olevani vain näiden sarjojen fani? Näkisin suurimman eron olevan siinä, kuinka intohimoisesti ja syvällisesti paneudun näihin asioihin. Analysoin sarjoja syvällisellä tasolla, olen mukana erilaisilla fanifoorumeilla, etsin kyseisistä sarjoista tehtyä fan artia sekä luen ja tuotan fan fictionia. Kiinnostukseni näihin asioihin menee siis huomattavasti syvemmälle kuin pelkkään sarjan seuraamiseen ja siitä nauttimiseen.

 

Haluaisin verrata tilannetta siihen, kuinka esimerkiksi poikaystäväni nauttii suuresti Moderni perhe- nimisestä TV-sarjasta ja kokee olevansa kyseisen sarjan fani. Hän osaa ulkoa suurin piirtein kaikki sarjan vitsit ja muistaa jaksot läpikotaisin. Kuitenkaan hän ei koe tarvetta katsoa YouTubesta sarjan näyttelijöiden haastatteluja tai blooperseja (epäonnistuneita kohtauksia). Toinen asia minkä koen kategorisoivan minut nörtiksi on se, että identifioin itse itseni nörtiksi. Koenkin, että identiteettiin liittyvissä asioissa omalla kokemuksella on hyvin suuri rooli.

Kuva 3. Ravenclaw pride!

Nörttiys on minulle suurelta osalta eriytymistä (mutta ei kuitenkaan eristäytymistä) omaan maailmaani. En ymmärrä, miksi on hyväksyttävämpää mennä todella pitkälle esimerkiksi jonkin urheilujoukkueen fanittamisessa, mutta TV-sarjojen fanittaminen on outoa? Enkä halua edes puhua siitä, kuinka outona osa ihmisistä pitää sitä, että 26-vuotias nainen on kiinnostunut mangasta ja animesta. Äitiäni lainatakseni: ”Etkö sä oo jo vähän liian vanha tollasiin lasten juttuihin?” Tässä piilee osasyy siihen, miksi identifioidun nörtiksi. Kollektiivisesti nörttiys tuntuu yhteisönä ryhmältä, joka ymmärtää kiinnostuksen kohteitani eikä tuomitse tai naura niille. Saan olla juuri niin ’outo’ kuin olen.

Iän myötä olen alkanut vaalimaan tätä identiteettiä ja puhun puolitutuillekin ihmisille mm Boys’ Love mangasta mitä keräilen tai slash fictionista mitä luen tai miksi en ole koskaan oikein lämmennyt Attack on Titanissa muulle kuin Erenille. Jos kerran poikaystäväni ja hänen kaverinsa voivat selittää minulle urheilujuttuja joista en ymmärrä mitään, miksi minun pitäisi salailla kiinnostuksen kohteitani? Minusta tuntuukin, että minun sukupolveni ja meidän jälkeemme tulevat sukupolvet ovatkin ottaneet nörtti-sanan omaan käyttöönsä ja poistaneet (ainakin osan) sen stigmaa käyttämällä sitä ylpeästi kuvaamaan itseään. Samaan aikaan sanan merkitys on myös laajentunut, eikä alussa mainitsemani tietotekniikkaosaaminen ole enää oleellinen kriteeri nörttiydessä. Pikkuhiljaa on alkanut katoamaan myös vastakkainasettelu sen kanssa, että nörtit ovat lihavia (tai vastakohtaisesti surkean laihoja) eivätkä he urheile. Itse en oikein ymmärrä, millaisesta yksioikoisesta lähtökohdasta tämä ajatus kumpuaa. Itse viihdyn yhtä hyvin salilla ja lenkkipolulla kuin sohvalla katsomassa animea. Onneksi siis myös tämä puoli nörttiyden määritteestä on muuttumassa.

Oman kokemukseni mukaan nörttiys on siis monipuolistunut vuosien saatossa. Enää sinun ei tarvitse olla introvertti, finninaamainen, tietokoneella suurimman osan ajastaan viettävä teinipoika voidaksesi kutsua itseäsi nörtiksi. Nörttiyttä on yhtä monenlaista kuin nörttejäkin: on animenörttejä, kirjanörttejä, tiedenörttejä, TV-sarjanörttejä, tietokonenörttejä ja ennen kaikkea ihmisiä, jotka eivät välttämättä luokittele itseään nörteiksi, vaikka ovatkin kiinnostuneita jostakin nörtiksi luokiteltavasta. Nykyään näidenkin ihmisten on ehkä helpompi ”tulla kaapista” kiinnostuksen kohteidensa kanssa, ilman että se herättää niin paljon kummeksuntaa kuin joskus aiemmin.

                                                             Kuva 4. Osa BL-mangoistani

BBC:n artikkeli käsittelee tätä aihetta pohtimalla, onko sanoista ’geek’ ja ’nerd’ tulossa positiivisia termejä. Artikkeli käsittelee sanojen historiaa ja sitä, kuinka niiden merkitys on muuttunut nykypäivänä. Mielenkiintoiseksi kohdaksi nousi kuitenkin artikkelin loppu, jossa käsiteltiin sitä, että niin sanotut ’old-school’ nörtit eivät ole olleet tästä muutoksesta kovin mielissään, sillä he kokevat, että heidän oma alueensa on vallattu ja muutettu joksikin, mitä se ei ole.

Osittain ymmärrän tämän tunteen, itselläni oli samanlainen olo siinä vaiheessa, kun animesta ja mangasta ja kaikesta niihin liittyvästä tulikin muotia. Tuntui kuin minun oma alueeni olisi kaapattu ja viety pois minulta. Toisaalta koen, että tämä on myös melko hipster-ajattelutapa, joka sulkee osan ihmisistä pois määrittelemällä hyvin tiukasti sen, mitä ’oikea nörttiys’ on. Kaiken kaikkiaan koen nörttiyden määritelmän avautumisen ja neutralisoitumisen positiivisena asiana. On hienoa, että ihmiset saavat toteuttaa itseään vapaammin ja ennakkoluulot alkavat pikku hiljaa hälvetä . Go nörtit!

 

-Mia

(Kaikki kuvat itse ottamiani)