Kun puhutaan jonkin tietyn asian
faneista ja tietystä fandomista, voisi kuvitella, että siihen kuuluvat ihmiset
tulevat toimeen mitä parhaimmin, ovathan he kaikki kuitenkin kiinnostuneita
samasta asiasta. Haluaisin verrata tilannetta esimerkiksi jalkapallofaneihin.
Manchester Unitedin fanit ovat hyvin tiivis joukko, jossa pidetään omien puolia
ns vihollisia (muiden joukkueiden kannattajia) vastaan. Voisi siis kuvitella
että näin toimitaan myös muissa fanituksissa, esimerkiksi TV-sarja
Supernaturalin fandomissa (johon itse kuulun). Fandomiin vasta ”soluttautuvalle”
saattaakin tulla suurena yllätyksenä kuinka paljon vastakkainasetteluja yhden
fandomin sisään voikaan mahtua.
Haluan käydä tätä asiaa läpi Supernatural ja Teen Wolf fandomien
kautta, sillä ne ovat minulle tuttuja alueita ja olen mukana molempien sarjojen
fanien keskenäisessä kanssakäymisessä monien eri nettisivujen kautta (mm
Instagram, Tumblr, Archive of our own, FanFiction.net). Alkaessani seurata
kyseisten fandomien juttuja uutena tulokkaana huomasin melko pian aspektin,
johon en ollut aiemmin muissa fandomeissa kiinnittänyt niin paljon huomiota.
Aloitan Supernatural-fandomista, sillä siinä on kaksi esille nousevaa suurta asiaa,
jotka tuntuvat jakavan faneja kuin Mooses punaista merta. Ensimmäinen on
wincest, eli päähenkilöiden Sammyn ja Deanin välinen romanttinen suhde fan
fictionissa ja fan artissa. Tämä tuntuu olevan sellainen aihe, josta osa
faneista pahoittaa mielensä ja suorastaan raivostuu. On toki ymmärrettävää että
wincest on konseptina erittäin kiistanalainen, onhan kyse kuitenkin
homoseksuaalisesta insestistä, sillä Sam ja Dean ovat veljekset. Alle kokosin
pari kommenttia mitkä löysin wincestiin keskittyvistä Instagram-tileistä,
wincestia käsittelevien postauksien alta:
”THEY’RE
BROTHERS YOU CAN’T”
“Love it
looove it”
“WHAT THE
CRAP, I DONT GET THIS. THIS IS GONNA HAUNT MY NIGHTMARES”
“Fucking
gross”
“AAHAHAAHHHGGGGG
YESSS”
Kuten edellä olevista (etten sanoisi erinomaisesti
artikuloiduista) kommenteista voi nähdä, hajonta pelkästään fandomin sisällä on
todella suurta. Toinen suuri jakautumista Supernatural-fandomin sisällä
aiheuttava tekijä on Destiel, eli Dean x Castiel slash fiction. Tosin Destieliin
liittyvät reaktiot eivät tunnu olevan aivan yhtä vahvoja kuin wincestia
koskevat (ymmärrettävistä syistä).
Mistäs tämä tämmöinen sitten oikein johtuu? Ensinnäkin
täytyy ottaa huomioon Supernaturalin laatu sarjana. Päähenkilöitä on hyvin
vähän ja oikeastaan ainoat joita kirjoittajat eivät ole vielä tappaneet pois (ainakaan
pysyvästi) ovat Sam, Dean ja Castiel. Sarja on myös tunnettu siitä, kuinka
siinä ei ole romanttista sivujuonnetta, toisin kuin useissa muissa
toiminta/fantasiasarjoissa (vrt esim Buffy, vampyyrintappaja). Vaikka
päähenkilöillä on toki välillä romanttisia suhteita eri naisten kanssa, ei
yksikään näistä suhteista ole ollut vielä pysyvä. Tämä on siis melko otollinen
alusta slash fictionille, mikä tuntuu yleisesti ottaen olevan todella suosittua
Supernatural-fandomissa, piti enemmistö siitä tai ei.
Toinen fandom jota käsittelen on Teen Wolf TV-sarjan fandom.
Yllättäen tässäkin sarjassa yhteisöä jakavat eniten ohjelman paritukset. Teen
Wolfissa mies- ja naishahmojen ratio on huomattavasti tasaisempi kuin
Supernaturalissa (josta naishahmot puuttuvat lähes kokonaan). Siitä huolimatta tuntuu,
että sarjan fanit ovat toistensa kurkussa kiinni milloin mihinkin paritukseen
liittyen. Suurinta närää Teen Wolf- fandomissa tuntuvat herättävän Stydia
(Lydia x Stiles), Sterek (Derek x Stiles) ja Stalia (Stiles x Malia). Varsinkin
naispuoliset fanit ovat toistensa kurkussa ja riitelevät siitä, kuka on
Stilesille paras puoliso. Stydia ja Stalia ovat sarjassa oikeasti esiintyviä
parisuhteita, kun taas Sterek on fanien luomaa slash fictionia, mutta erittäin
suosittua, itse asiassa yhtä suosittu kun olemassa olevat paritukset. On mielenkiintoista
seurata, kuinka syvällisesti fanit analysoivat sarjan parisuhteita ja sitä,
minkä takia kyseinen paritus on kaikista paras ja loogisin. Tässä näkyy hyvin
myös fanin ja pelkän sarjaa huvin vuoksi seuraavan henkilön ero. Fanit
tuottavat tätä kautta sarjalle ”lisäsisältöä”, analysoimalla sen ihmissuhdedynamiikkaa,
syitä ja seurauksia. Tässä päästäänkin siis osittain myös faniuden ytimeen
(puuttumatta siihen kuka on ”tosi fani” ja kuka ei): faneille pelkkä sarjan
seuraaminen ei riitä, vaan heidän kiinnostuksensa siihen on syvällisempää ja
analyyttisempaa.
Miksi fandomien sisällä sitten on niin paljon hajontaa?
Kuten alussa jo totesin, luulisi että samasta asiasta intohimoiset ihmiset
tulisivat mitä parhaiten toimeen keskenään. Tästä nouseekin asian keskeisin
ongelma, intohimo asiaan. Sarjan fanit, jotka osallistuvat faniuteen muutenkin
kuin pelkällä sarjan seuraamisella, ovat faniudessaan todella intohimoisia. He
tuottavat fandomiin koko ajan lisää sisältöä ja kun tämä sisältö ei olekaan
kaikkien muiden yhteisön fanien mieleen, yhteentörmäyksiltä ei voida välttyä.
Fandomien sisäisiin ristiriitoihin pätevät siis samat ”säännöt” kuin muuhunkin
fanaattisuuteen; kun on ottanut jonkin jutun sydämen asiakseen, herättää se
todella voimakkaita tunteita. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, kuinka
Supernatural- sarjan fanit riitelevät keskenään siitä, kuinka Jensen Ackles
(Deanin näyttelijä) on ilmaissut aikaisemmin tuntevansa olonsa epämukavaksi
Destielin vuoksi ja tämän vuoksi joidenkin mielestä Destiel fanitaiteen
tekeminen on väärin.
Fandomeissakin ihmisillä on erilaisia rooleja. Jotkut ovat
sitä mieltä, että vaikka he eivät itse henkilökohtaisesti ”shippaisi” tiettyä
paristusta, niin he eivät silti ole sitä vastaan tai yritä kieltää sitä muilta
Äänekkäimmät fanit puolustavat kuitenkin omaa faniuttaan ainoana oikeana
faniuden muotona, lytäten kaikkien muiden mielipiteet. Eli ehkä fandomeidenkin
hajontaan pätee sama sääntö kuin muuhunkin ihmisten väliseen kanssakäymiseen;
äänekäs vähemmistö saa koko touhun yhteisön näyttämään todella jakaantuneelta
ja riitaisalta, vaikka tosiasiassa suurin osa fandomin jäsenistä on leppoisia
ja muiden näkökulmat huomioon ottavia. Ehkäpä alussa käyttämäni
jalkapallovertaus ei ollutkaan niin kaukaa haettu kuin olisi voinut luulla,
sillä jos miettii että eri shippaajat ovat eri joukkueiden kannattajia ja
näihinkin ryhmiin kuuluu hiljaisempia ja äänekkäämpiä faneja ja ikävä kyllä
äänekkäimmät ovat aina ne jotka saavat eniten huomiota ja leimaavat omalta
osaltaan koko ryhmää tietynlaiseksi.
Toinen aspekti mikä fandomien sisäisissä ristiriidoissa
tulee ottaa huomioon on niiden ikäjakauma. Käsittelemieni Supernaturalin ja
Teen Wolfin fandomeissa fanit ovat suhteellisen nuoria ja varsinkin Teen Wolf
on suunnattu teini-ikäisille, noin 15-19-vuotiaille. Pääsääntöisenä
yleistyksenä haluaisin sanoa, että niin Supernaturalin kuin Teen Wolfinkin
fanien enemmistö koostuu tytöistä/naisista. Tilastotietoja minulla ei väitteeni
pohjalle ole, mutta en ole oman fanitukseni aikana törmännyt kovinkaan moneen
miespuoliseen faniin näiden sarjojen parissa. Ehkäpä siis osa fandomien
sisäisistä kiistoista voidaan laittaa teini-ikäisten tyttöjen draaman piikkiin,
näin ilkeästi ja seksistisesti yleistäen.
Suurin syy vastakkainasetteluun kuin kuitenkin melko selkeä
ja se seuraa ”todellisen faniuden” kaavaa: jos et fanita samalla lailla kuin
minä, et ole oikea fani. Ehkäpä fandomien kannattaisi keskinäisen riitelyn
sijaan antaa kaikkien kukkien niin sanotusti kukkia ja keskittyä pitämään
toistensa puolia, sillä tuntuu että TV-sarjojen/kirjojen/ynnä muun ”nörtiksi”
lueteltavan fanit joutuvat jo puolustamaan itseään ja intohimoaan muita ihmisiä
vastaan, peruskommentin ollessa ”Kuinka sä viitsit tuhlata aikaas tollaseen?”
-Mia
2 kommenttia:
En tiedä meneekö fandomin hajonta pelkästään intohimon piikkiin. Toki ihmiset suhtautuvat intohimoisesti fanittamaansa asiaan, kuten parituksiin, mutta mielestäni kyseessä on syvempi asia kuin intohimo. Kahden henkilön fanittamisessa ei ole sääntöjä. Sinä fanitat niitä pareja, joiden koet olevan toisilleen tarkoitettuja. Tällaisen parin löydettyä luetaan/katsotaan näiden henkilöiden välisiä kommunikaatioita sarjan/kirjan maailmassa. Tämän jälkeen voidaan keskustella muiden ihmisten kanssa, jotka fanittavat samaa paria tai lukea fanfictionia aiheesta tms. Fani investoi aikaansa fanittamaan ja fanituksen kohteesta tulee läheisempi fanittajalle ajan kuluessa. Fanitusta voidaan mm. testata lukemalla erilaisia fanfictioneita, joissa nämä kaksi henkilöä ovat ”starcrossed lovers”, eli tarinassa käy huonosti näille pareille (huomaako tästä jo, että olen shippaillut joskus).
Pointtinani on se, että fani käyttää aikaa fanittamansa parin kanssa. Niiden kanssa eletään erilaisia tarinoita (fanfictioneja löytyy tuhansia). Fanittamasta parista tuleekin fanille hyvin henkilökohtaista omaisuutta. Täten kun/jos fanittaja törmää toiseen faniin joka fanittaa toista parin henkilöä jonkun muun kanssa, niin yhteentörmäys voi olla raju. Tällöin kyseessä ei ole enää intohimo, vaan fanien väliset hajonnat/törmäykset voidaan nähdä eri ihmisten puolustusreaktioina. Toisen fanin parin hyökkääminen voidaan nähdä samanlaisena kuin perheenjäsentä kohtaan hyökkääminen. Mitä läheisemmäksi jonkin asian kokee itselleen, sitä hanakammin sitä puolustaa.
Wincest itsessään saa ihmiset jakautumaan kahtia. Onhan kyseessä kahden veljen välisestä parituksesta. Olen myös katsonut erään animen (mai-otome), jossa (spoiler alert) lopuksi sarjan toinen päähenkilö päätyy yhteen kasvatti-isänsä kanssa (kyseinen isä menetti muistinsa ja hänen kasvattitytär oli koko ajan kuolannut hänen peräänsä). Katselin kyseistä loppuratkaisua hyvin kummastuneena ja tuijottelin hetken seinää loppuratkaisun jälkeen. En pystynyt shippaamaan niitä kahta henkilöä keskenään. Ymmärrän siis hyvin miksi wincest jakaa ihmiset kahtia. Ihmiset voivat nähdä veljien välisen vuorovaikutuksen romanttisena tai vain veljellisenä (riippuen miten asioita katsoo).
Joo allekirjoitan tämän kommentin kyllä aika vahvasti, sillä huomaan kun luen wincestia ja kirjoitan sitä niin minulle on muodostunut hyvin voimakkaita mielipiteitä ja näkemyksiä siitä, että mitä esim wincest slashiin kuuluu ja mitä ei. Pystyn samaistumaan aika voimakkaasti näihin ilmaisuihin mitä muutkin wincest-fanit käyttävät, esim 'my babies!' on varmaan yksi lemppareitani. En kestä sitä, että joku tekee jotain pahaa pikku mussukoilleni ja esimerkiksi sam/dean death ficin lukeminen olisi nykyään varmaan sula mahdottomuus.
Lähetä kommentti