torstai 24. maaliskuuta 2016

Fandom joka aikuistui: isoksi kasvaneet potteristit

Harry Potterin tarinan alkamisesta on kulunut jo miltei kaksikymmentä vuotta. Tuollaisessa ajassa ehtii tapahtua paljon: ensimmäiset fanit eivät ole enää niitä alakouluikäisiä lapsia, joille sarja ehkä alun perin kirjoitettiin. Tässä kirjoituksessa pohdin sitä, miten Harry Potter on vaikuttanut omaan kasvamiseeni esikoululaisesta yliopisto-opiskelijaksi, millainen oikeastaan on aikuistunut potteristi ja miten sarja voi näkyä täysikasvuisen ihmisen elämässä. Väritän pohdintaani palasilla omasta elämästäni, mutta pyrin myös tarkastelemaan aikuiseksi kasvanutta fandomia kokonaisuutena. Osa ajatuksistani on silkkaa spekulaatiota, ja toivonkin, että saisin teiltä muilta kommentteja sen suhteen, kuinka itse näette aiheen. 

Alkuun on todettava, etteivät Harry Potter -fandomin ovet sentään sulkeutuneet, kun viimeinen kirja tai elokuva näki päivänvalon. Päinvastoin – luulen, että taikamaailman uudet tuulet, kuten tuleva elokuvatrilogia ja Lontoossa esitettävä näytelmä, tuovat joukkoon paljon uutta verta. Kirjat istuvat nätisti kirjaston hyllyssä, josta kuka tahansa voi ne poimia mukaansa ja sukeltaa tarinaan. Uudet potteristit ovat enemmän kuin tervetulleita! Keskityn tässä kirjoituksessa kuitenkin erityisesti niihin faneihin, jotka kokevat kasvaneensa Harryn ja kumppaneiden mukana. Viimeisen muutaman vuoden aikan kelkkaan hypänneiden potteristien fanius ei ole yhtään vähempiarvoista, mutta se on tietyllä tavalla erilaista: yhdessä uusia kirjoja jonottaneiden ja ensi-illoissa istuneiden fanien sukupolvikokemus on kenties vahvempi. (Sukupolvikokemuksen voimasta kirjoittaa esimerkiksi Caroline Siede.)

Oma tarinani alkoi joulukuussa 2000, kun avasin aikaisen joululahjan, joka osoittautui paksuksi kirjaksi – niin paksuksi, etten ollut koskaan sellaista lukenut. On ihmeellistä, miten hyvin muistan tuon hetken, sen missä istuin, ilmassa leijuneen taikuuden. Kirja oli Harry Potter ja viisasten kivi, ja se lumosi pienen eskarilaisen täysin. Seuraavan kirjan sain parin kuukauden päästä syntymäpäivälahjaksi, mutta kolmatta en saanut lukea heti perään, koska jo basiliski oli vähän liikaa mielikuvitukselleni. Näkyvimmillään Potter-faniuteni oli 11-12-vuotiaana, jolloin perustin kavereiden kanssa erilaisia kerhoja, puhuin aiheesta jatkuvasti ja kirjoittelin lainauksia vihkojen kansiin. Tuolloin löysin myös Vuotavan noidankattilan, Suomen suurimman Harry Potter -foorumin, josta tuli seuraavien vuosien aikana minulle hyvin tärkeä yhteisö. Myöhemmin faniudesta alkoi muodostua yhä enemmän identiteettikysymys, jotain, joka määrittelee minut. Nykyään useimmille tutuilleni on selvää, että olen potteristi, ja yhä useammin muiden kanssa pääsee myös jakamaan sukupolvikokemuksiaan. Koen, että Harry Potter on vaikuttanut ajatusmaailmaani, mielikuvitukseeni, moniin ystävyyssuhteisiini – ja lopulta jopa alavalintaani. 

Ensimmäinen Harry Potter -kirja ilmestyi vuonna 1997. Sen ensimmäiset lukijat saattavat siis olla tänä päivänä kolmenkympin kriisissä painiskelevia perheellisiä ja työssäkäyviä ihmisiä. Heidän elämänsä on radikaalisti erilaista kuin parikymmentä vuotta sitten; velvollisuuksia ja vastuuta on luonnollisestikin reilusti enemmän kuin alakouluikäisellä ja aika menee ehkä muuhun kuin säännölliseen kirjojen uudelleenlukemiseen tai miiteissä kulkemiseen – tai miten kukin on tahollaan fanittanutkaan. Resursseja osallistua fandomin toimintaan ei välttämättä ole enää samalla tavalla kuin ennen. Moni on varmasti kasvanut ulos taikamaailmasta eikä koe sen vaikuttavan elämäänsä millään lailla, mutta uskon vakaasti, että paljon on myös meitä, joiden elämässä Harry on edelleen hyvin tiiviisti läsnä. Fanius ja fanitus on kyllä erilaista kuin ala-asteikäisenä, ja jotain on pudonnut pois: esimerkiksi minua miittailu lakkasi innostamasta siinä vaiheessa, kun huomasin olevani muita osallistujia reilusti vanhempi ja aivan erilaisessa elämäntilanteessa. Tilalle on kuitenkin voinut tulla jotain muuta; olen esimerkiksi löytänyt käsityöt niin yleisesti kuin fanituotannonkin muotona, ja ylpeänä kannan pakkaspäivinä sinistä Weasleyn jumpperiani. 

Aktiivisen toiminnan lisäksi Harry Potter vaikuttaa elämääni alati jossain taustalla. Se on hyvin konkreettisesti läsnä arkipäivässäni: kuuntelen opiskellessani usein elokuvien soundtrackeja tai saatan kietaista aamulla ranteeseeni siepillä koristellun rannerenkaan. Sarjan vaikutusta ajatteluun taas on vaikeampi osoittaa ja havaita, mutta se on myös ehdottomasti olemassa. Eräs hyvä ystäväni sanoi kerran olevansa taikamaailmassa niin syvällä, että se vaikuttaa ihan kaikkeen. Minä tunnen samoin: kun on elänyt vain kuusi vuotta elämästään ilman Potteria, on sillä väkisinkin vaikutuksia maailmankuvaan ja ajatteluun. Itseään on vaikea määritellä tai esitellä mainitsematta sarjaa. Jos minua haluaa todella ymmärtää, on parempi kahlata läpi nuo seitsemän kirjaa. 

Ihan aito aikuiseksi kasvanut potteristi
Kuva: Venla Leppälä
Millainen sitten on Potterin parissa kasvanut aikuinen? Paljon huomiota on viime aikoina saanut tutkimus, jonka mukaan Harry Potter tekee lukijoistaan empaattisempia ja suvaitsevaisempia. Tämä johtuu erityisesti siitä, että kirjoissa on erilaisia stigmatisoituja ryhmiä, joiden kohtaaminen fiktion maailmassa kasvattaa hyväksymään tosielämän vastaavia ryhmiä. (Lisää tutkimuksesta esimerkiksi täällä.) Ei mielestäni lainkaan hullumpi ominaisuus miltei kokonaiselle sukupolvelle, joka on hiljalleen nousemassa vallankahvaan. Mututuntumalla sanoisin myös, että aikuiset potteristit arvostavat lukemista ja hyvin todennäköisesti ovat poimineet tuhansilta lukemiltaan sivuilta oppia omaankin kielenkäyttöönsä. Maailmassa, jossa kommunikaatio perustuu hyvin suurissa määrin kirjoitetulle kielelle, ovat lukiessa huomaamatta omaksuttu kielen rikkaus ja taito ilmaista itseään suuria etuja. Toki potteristit ovat elämänsä aikana lukeneet valtavan määrän muutakin kirjallisuutta, mutta Harry Potterin roolia suurten lapsijoukkojen lukuinnon herättäjänä ei voi kiistää. Potterit ovat olleet monelle ovi kaikenlaiseen kirjallisuuteen. Uskon, että potteristeilla on myös voima siirtää jälkikasvulleen tämä into ja rakkaus kirjoihin, jolloin Rowlingin kynästä lähtenyt lukemisbuumi voi jatkua seuraavankin sukupolven keskuudessa. Suurella todennäköisyydellä moni lukee lapsilleen – jo nyt tai tulevaisuudessa – myös Pottereita, paitsi siksi, että ne ovat saavuttaneet klassikon aseman lastenkirjallisuuden joukossa, myös palatakseen omiin lapsuuskokemuksiinsa ja tarjotakseen omalle jälkikasvulleen mahdollisuuden samanlaisiin elämyksiin. Tunnustan, että minullakin on hyllyssä uusi kuvitettu Viisasten kivi, osin ihan vain koska rakastuin kuvituksiin, mutta osin myös siksi, että näen itseni jonain päivänä saattamassa seuraavan potteristisukupolven edustajaa Harryn matkaan. 

Ei ole myöskään mahdotonta, että Potterin ja kumppaneiden rinnalla kasvaminen määrittää tulevan työn ja elämänuran. Caroline Siede mainitsee esimerkiksi HP-parodia A Very Potter Musicalin, joka vei tekijänsä suuremmille areenoille, sekä wizard rock -bändit, jotka ovat voineet jatkaa uraansa velhomaailman ulkopuolella. Fanifiktion kirjoittaminenkin voi johtaa ihan oikeaan kirjailijuuteen. Tällaiset tapaukset ovat tietysti melko harvassa, mutta Potterien vaikutus on havaittavissa maanläheisemmissäkin yhteyksissä: kun fuksivuonna tulevilta äidinkielenopettajilta ja kieliasiantuntijoilta kysyttiin lempikirjoja, melko lailla puolet mainitsi Harry Potterin olleen jollain asteella läheinen jossain vaiheessa elämää. Kuten sanottua, Potter voi avata oven lukemisen ihanuuteen ja sitä myötä monenlaisiin kirjoihin, mikä taas saattaa herättää kiinnostuksen kieleen ja kirjallisuuteen liittyviä ammatteja kohtaan – sekä kehittää taitoa menestyä tällaisella alalla. 

Nörttikulttuurin nousu -konferenssissa puhuttiin niin sanotusta väärin aikuistumisesta – ikään kuin vinoon kasvamisesta tai jollain tasolla lapsuuteen jumiin jäämisestä. Olenko minä nyt sitten jumissa, kun ostan lomareissulta taikasauvan tai saan itkukohtauksen Warner Brosin studiokierroksella? Onko Potterin perintöä mukanaan kantava aikuinen väärin aikuistunut? Höh, enpä usko: miltä kuulostaa suvaitsevainen ja mielikuvituksellinen ihminen, jolla on takanaan vuosia intohimoista omistautumista asialleen sekä repussaan hyvä luku- ja kirjoitustaito, monta eettistä opetusta sekä arvostusta lukemista kohtaan? TanjaM kirjoitti mielestäni hyvin siitä, kuinka nörttien mielikuvitus, leikillisyys ja luovuus ovat tänä päivänä juuri sitä, mitä työelämässä, ja elämässä yleensä, kaivataan. Ehkä minunkin pitäisi kirjoittaa ansioluettelooni "potteristi vuodesta 2000". Onhan siinä nyt meriittiä kerrakseen! 

Haluaisin kernaasti kuulla muidenkin mielipiteitä asiasta. Millainen sinun mielestäsi on Harry Potterin mukana kasvanut aikuinen? Millainen on oma tarinasi ja miten koet Potterin vaikuttaneen elämääsi?

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Pottereiden yhteydessä sukupolvikokemus on hyvä huomio. Nekin, jotka eivät ole Rowlingin kirjoja lukeneet, ovat saaneet osansa itse ilmiöstä.

On varmaan hyvin vaikea tutkia millä kaikilla tavoilla lukemamme vaikuttaa ajatteluumme. Wikipedian mukaan Harry Potter ja viisasten kivi-kirjaa on myyty noin 107 miljoonaa kappaletta. Aika hullua ajatella, että yli 100 000 000 ihmistä on seikkaillut läpi saman seikkailun kuin itsekin olen. En ihmettele jos lukijoissa voidaan havaita kasvanutta suvaitsevaisuutta ja empaattisuutta, mutta muitakin vaikutuksia varmasti on eikä niitä välttämättä osata tai pystytä tutkimaan kovin eksaktisti. No, jos Harry Pottereiden suosio vähentää Dursleyiden määrää maailmassa, niin en voi olla kuin iloinen.

Harrynsä lukeneiden keskuudessa on samojen arvojen (empaattisuus ja suvaitsevuus) lisäksi potentiaali ymmärtää samanlaista huumoria, arvostaa tiettyjä luonteenpiirteitä ja mielikuvitusta. Itse luin Potterit ensimmäistä kertaa varhaisteininä ja olen lukenut ne monta kertaa uudelleen, mutta minun on vaikea eritellä, millä kaikilla tavoilla Potterit ovat vaikuttaneet minuun. Jos on astunut velhomaailmaan jo 6-vuotiaana, on se varmasti vielä vaikeampaa :)

Oma suhtautumiseni Pottereihin ei ole aikuistumisen myötä kummemmin muuttunut. En palaa niiden pariin enää niin usein, enkä puhu niistä enää yhtä paljon siskoni kanssa (hän on todellinen potteristi, itse olen vain sillälailla semisti), mutta yhä ne imaisevat mukaansa jos sattuu raottamaan kirjan kantta. On kyllä kiinnostavaa nähdä miten tuleva potteristisukupolvi kasvaa kirjojen parissa, mutta epäilen että varsinaisen pottermanian aika on jo takana. Muistan kuinka uusien kirjojen odottaminen oli tärkeä osa omaa Potter-kokemustani. Nyt kaikki on jo julkaistu, myös elokuvat, ja vaikka uusia näytelmiä ja ties mitä on tulossa, jaan Potter-aikakauden selkeästi "ennen Kuolmen varjeluksia ja Kuoleman varjelusten jälkeen"-osioiksi.

Rakastettuna klassikkona Harry Potterin tarina varmasti pysyy.

Memmi kirjoitti...

Rowling on itse joskus muinoin haastattelussaan ilmaissut, että yksi hienoimmista hänen saamistaan kommenteista oli kun nuori nainen lähestyi häntä ja sanoi "olet lapsuuteni". Se tiivistää minusta hyvin osuvasti mentaliteettiä, jonka tämä sarja on jättänyt jälkeensä. Se tunne on vahva minussa itsessänikin, mutta sen kohtaa myös muissa ihmisissä pian sen jälkeen kun on aloittanut ties monetta kertaa keskustelemaan aiheesta. Siitä, mitä sanot ääneen Potter-maailmasta on oltava faktaa sen maailman ehdoin tai muuten voisi yhtä hyvin läpsäistä päin kasvoja. (Kukaan ei anna fandomissa anteeksi sitä, miten hermostunut ja äkäinen Dumbledore oli lähestyessään Harrya Liekehtivän Pikarissa tämän nimen ilmestyessä.)Se kertoo jo paljon siitä, miten kovaan imuun on joutunut.

Kirjat ovat ilmestyneet omassa elämänkaaressani siinä määrin sopivasti, että opin lukemaan Pottereiden avulla ja vanhenin Harryn kanssa samoihin kehitysvaiheisiin. Feeniksin kilta kohtasi hyvin anarkistisen ja hormoonien heikentämän persoonani ilmestymisajankohtanaan; ehkä se siksi pysyi pitkään kestosuosikkinani kaikista sarjan teoksista.
Se tuntuu oikeastaan nyt hyvältä ajatella jälkeenpäin, että tämä kirjallisuushistoriaan yhdeksi merkkipylvääksi jäänyt sarja on ilmestynyt juuri sopivasti omaan elinaikaan. Kuten Hannakin ilmaisi, kokemukseen kuului vahvasti tämä tulevan materiaalin odottaminen ja kirjakauppojen avautumisen kyyläys öisin. Ehkä tämä on samanlainen ilon aihe kuin iloita olevansa nopein siittiö, mutta tuntuu hyvin etuoikeutetulta olla osana seuraamassa klassikon muodostumista.

Potterit eivät ole lakanneet antamasta tänäkään päivänä. Olen nähnyt fandomin pyörittelevän yhä teorioitaan (Draco on ihmissusi? Ron = Dumbledore???) ja löytävän yksityiskohtia, jotka käyvät järkeen nyt sarjan loputtua.
Minua kiehtoo ajatus siitä, että elämäni aikana tulen nähneeksi vielä lisää materiaalia Pottereihin liittyen (kuten onkin jo luvattu). Tahdon nähdä kirjasarjasta vielä tulevaisuudessa uudelleen filmatisoinnin tai mahdollisesti kokonaisen sarjan, joka tarkentaa ja laajentaa Tylypahkan koulun elämää. Todennäköisesti joku rikas taho havaitseekin tämän markkinaraon.