Jumalainen näytelmä
on tuttu teos taiteen ja kulttuurin opiskelijalle. 1321 valmistunut kolmiosainen
teos on vaikuttanut syvästi länsimaisen taiteen kuvauksiin kristillisestä
tuonpuoleisesta. Paratiisi, Kiirastuli ja kenties kiehtovimpana Helvetin piirit
ovat inspiroineet kulttuurintuottajia vuosisatoja. Ikoniseksi on muodostunut
myös teoksen luoja, italialainen Dante Alighieri, jonka laakeripäinen, punakaapuinen
hahmo on helposti tunnistettavissa. Kirjailija kulkee teoksessaan läpi Helvetin
oppaansa Vergiliuksen vanavedessä ja toisinaan pyörtyilee myötätunnosta, pelosta
tai inhotuksesta hornan kauhujen keskellä.
Helvetin kuvauksiin perustuvan, Visceral Gamesin kehittämän
ja EA:n julkaiseman Dante’s Inferno-videopelin
(2010) sankari on runoilijaesikuvaansa verraten hieman toista. Hauraan ja
helläsydämisen kirjailijan sijaan tarinan sankari on ristiretkeläissoturi
haarniskaa myöten. Pelin alussa sotilasurho palaa pyhästä sodasta rakkaan
Beatricensa luokse, mutta löytääkin tämän surmattuna. Nuorikon sielu ilmestyy
hyvästelemään ja ilmoittamaan lyöneensä Paholaisen kanssa vetoa Danten
uskollisuudesta. Matkoillaan toisen naisen sylistä lämpöä hakenut mies on
tuominnut luottavaisen kultansa sielun kadotukseen. Pääpiru itse saapuu
kaappaamaan Beatricen mukaansa ja kaksikko kirjaimellisesti painuu Helvettiin.
Ja mitä Beatrice edellä, sitä Dante perässä. Peli rakentuu nimikkosankaria
ohjaavan pelaajan matkasta Helvetin piirien läpi enemmän tai sellaisina kuin
runoilija ne tunnetuimmassa teoksessaan esitti.
Visuaalisesti pelihahmo-Dantella on kaikki perinteisen
heeroksen attribuutit. Hän on kohtalaisen nuori, valkoihoinen mies, jolla on
komeat lihakset ja taipumus esiintyä yläosattomissa. Maskuliinisuudessaan
koomisen puolelle ulkoasu menee sankarin yläruumiin iholle suoraan ommellussa
ristinmuotoisessa punaisessa kankaassa ja itse Kuolemalta käsirysyssä
niistetyssä epäkäytännöllisen kokoisessa viikatteessa. Laakeriseppele tältäkin
Dantelta kyllä löytyy, mutta se on metallia ja valettu suoraan haarniskasettiin
sopivaan kypärään.
Helvetissä edetään eteenpäin, tai oikeammin alaspäin,
väkivalloin. Aina Limbosta Yhdeksänteen piiriin asti tarinan päähenkilö ei ole
esikuvansa tavoin niinkään sivullinen tarkkailija vaan saa toimijuutensa ja
voimansa vallastaan raivata tuomittuja sieluja ja demoneja tieltään.
Työkaluinaan hänellä on jo edellä mainittu Viikatemiehen tavaramerkkiviikate ja
sen lisäksi hellän Beatricen jälkeensä jättämä risti, joka säteilee pirulaisia
vahingoittavaa pyhää valoa. Aseita voi päivittää ja parantaa pelin edetessä
keräämällä niihin voitettujen kadotettujen sieluja. Viikatetta voimistetaan
rankaisemalla sankarin haaviin tarttuneita graafisen väkivaltaisesti. Päät
lentelevät, raajat irtoilevat ja ruumiit menevät keskeltä kahtia kun helvettiin
tuomitut maksavat jälleen kerran synneistään. Ristiasetta parannellakseen
pelaaja voi myös antaa kadotetuille synninpäästön, joka ei sekään kovin
lempeältä vaikuta. Pienempien vihollisten edessä pelastavaa ristiä vain
pidetään kunnes sen eteen pelastettavaksi joutunut yksinkertaisesti hajoaa
rististä hohkaavaksi valoksi. Vakavasti otettavammat demonit pelastetaan
iskemällä maihin ja työntämällä pyhää ristiä vastustelevan ja tuskasta karjuvan
pedon kasvoihin kunnes tämäkin muuttuu valoksi. Armoa ei tunnuta antavan edes syntejä
armahdettaessa. Hiukan humaanimpaa kohtelua osakseen saavat kirjailijan
helvettiin sijoittamat sielut, jotka erottuvat persoonallisuudellaan ja
nimillään kadotettujen massasta. Antiikin tarujen sankareiden ja runoilijoiden
lisäksi Jumalaisen näytelmän
Helvetissä on myös Danten omia aikalaisia, poliittisia vaikuttajia ja
vihamiehiä. Dante’s Infernossa
heillekin voi antaa joko lisärangaistusta tai synninpäästön, jonka päätteeksi
toiminnallinen sankari heittelee nasevia, joskaan ei kovin mielikuvituksellisia
one-linereita.
Toinen vallitseva maskuliinisuus löytyy Helvetin kuninkaasta
ja vanhimmasta vangista, Luciferista. Sovitustyön lisäksi hän tarjoaa motiivina
tietynlaista oikeutettua kostoa tai kostoväkivaltaa, vaikkei olekaan henkilökohtaisesti
käynyt päähenkilöön käsiksi. Neitseellisen valkoisen Beatricen visuaalisena
vastaparina hän on iholtaan pikimusta ja kaikin puolin ilkeä. Kiusaten ja syytellen
Dantea tämän pyhässä sodassa tekemistä rikoksista Paholaisella on myös otsaa
suunnitella ottavansa tämän puhtoinen morsian omakseen. Naiseus näyttäytyy
tuttujen hyveidensä lempeyden, uskollisuuden ja anteeksiannon lisäksi
haluttavana jo viehättävässä ulkomuodossa aina vähäpukeisuuteen asti. Beatricen
toisilleen vastakkaisina esiintyvät kosijat käyvät kiivasta sananvaihtoa
Luciferin suunnitelmista hänen varalleen. ”But she is innocent!”, Dante
protestoi. ”Not for long.”, pahalainen vastaa ilkikurisesti.
Naisen osa ei ole kovin toiminnallinen. Pelin huomattavin
naishahmo, pelastettava Beatrice edustaa kaikessa passiivisuudessaan hyvyyttä
ja puhtautta. Hänen hyveensä toimivat osaltaan koko matkan laukaisevana tekijänä
kun hän luottamuksestaan sulhoonsa löi paholaisen kanssa vetoa. Suurimman osan
ajasta hän kulkee haamumaisen kaappaajansa vanavedessä sen suurempia
protestoimatta. Toisinaan hän vetoaa väräjävällä äänellä perässä tulevaa
kultaansa tulemaan apuun. Neidon visuaalinen ilme sopii Danten hahmossa esiin
tuotuun toimintasankaridiskurssiin. Hän on nuori, kaunis ja hoikka. Hänen ihonsa
ja hiuksensa ovat vaaleat ja hänkin syystä tai toisesta viettää valtaosan
esilläoloajastaan rintamus paljaana. Hän on Dantelle motivaation lähde ja
mahdollisuus hyvittää sodassa tekemänsä vääryydet.
Beatrice siirtyy trofeesta toiminnalliseksi hahmoksi
oikeastaan vasta antauduttuaan Paholaiselle ja tultuaan osaksi Helvetin
asukaskuntaa. Hänestä tulee Helvetin yhdeksännen piirin eri alueiden valtiatar
ja päihitettävä vastus. Pahuus on korruptoinut hänet ja saanut
hyveellisyydenkin henkilöitymän antautumaan katkeruudelle, vihalle ja
ylpeydelle. Suoraa konfliktia ex-rakastavaisten välille ei kuitenkaan tule,
sille Beatrice tyytyy lähettämään laumoittain pienempiä vihollisia Danten
viikatteen tielle.
Pulassa olevan neidon lisäksi huomattavan naisroolin saa
eräs rangaistukseen omaa syytään tuomituista. Helvetin toisen piirin, himon
hallitsija kuningatar Kleopatra istuu valtakuntaansa mainiosti. Beatricen
tavoin hän edustaa tietynlaista heteronormatiivista viehättävyyttä nuorekkaine
vartaloineen, kauniine kasvoineen ja paljastettuine rintoineen. Hyveelliselle,
kainolle feminiinisyydelle vastakohtaisesti hän pilkkaa karkein sanakääntein
Danten lankeamista toisen naisen syliin. Taistelu Kleopatran kanssa saa
mielenkiintoisia piirteitä, sillä siinä missä Dante pullistelevine lihaksineen
on äärimaskuliininen, Kleopatra saa naurettavan oikukkaita ja yltiöpinnallisia
maneereja. Taistelussa kerrostalon kokoista demonia vastaan pelaajan tulee
häntä vahingoittaakseen tähdätä muun muassa koreaksi maalattuihin kynsiin,
joiden saamia vaurioita harmistunut kuningatar vetäytyy korjailemaan, antaen
pelaajalle aikaa edetä. Hänen rinnoistaan sikiää kimppuun karkaavia
kastamattomien lasten sieluja, ja myöhemmin kuvaan astuu vielä vanha rakastettu
Markus Antoniuskin taistelemaan kehoaan häikäilemättä käyttävän ja näyttävän syöjättärensä
puolesta. Soturinsa epäonnistuttua Kleopatra koettaa vielä viime töikseen
vietellä Danten kuin kunnon vamppi ainakin. Naiselliset avut ovat konfliktissa
olleet hänen tärkein aseensa, mutta varsinainen suora taistelu hänen kanssaan
typistyy mutamaan quick time eventiin.
Hyvän ja pahan erot ovat melko mustavalkoisia, joskus jopa
kirjaimellisesti. Inhimilliset Dante ja Beatrice ovat vaaleita, kauniita ja
oikeamielisiä. Ainakin suurimmaksi osaksi. He puhuvat ja käyttäytyvät Helvetin
väkeen nähden siististi ja ylevästi. Danten menneisyyden hairahdukset paljastavat
takaumat huomioonkin ottaen pelin nykyhetkessä hän on naiselleen uskollinen ja
hyväntahtoinen. Pimeälle puolelle väliaikaisesti hairahtanut Beatrice löytää
lopulta tästä katumustyöstä sijaa anteeksiannolle ja omalle pelastukselleen. Antaessaan
hyveellisesti miehelleen anteeksi hänen sielunsa vapautuu Helvetin kahleista ja
enkeli saapuu noutamaan häntä Paratiisiin. Pahan edustajat ovat tarinassa
tummanpuhuvia, ruumiillisia, seksuaalisia ja karkeita.
Vaikka kaikilta hahmoilta jää puuttumaan syvyyttä,
mahdollisuudet vaikuttaa ympäristöön ja tapahtumien kulkuun on varattu
miehekkäille hahmoille tai ihanteesta poikkeaville, pahoille, syntiensä
korruptoimille naisille. Vaikka Dantea moititaan väkivaltaisuudestaan ja
kehotetaan jäämään Helvettiin, peli ei tarjoa muuta keinoa edetä. Naiset vaikuttavat
jäävän paikoilleen ilman heitä suuntaan tai toiseen työntäviä miehiä, olivat he
sitten alamaailman ruhtinattaria tai eivät. Väkivalta voimaannuttaa pelissä
molempia sukupuolia, mutta kenties esiintyy etenemisen keinona vain toiselle.
Dante:
Beatrice:
Kleopatra:
Synninpäästö:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti