Tietäisinkö mangasta tai animesta ilman internetiä? En.

Aloitan tämän jutun kahdella lainauksella:

Japanin talous-, kauppa- ja teollisuusministeriön laskelmien mukaan jo vuonna 2004 japanilaiseen animaatioon liittyvät markkinat olivat 4,48 miljardia dollaria (noin 3,3 miljardia euroa). Pokemon-animaation näkivät televisiosta ihmiset 67 maassa, ja se on tuottanut ainakin kymmenen miljardia dollaria. (Nakamura ja Onouchi 2006.) 

Suurin mangalehti Shonen Jump myi enimmillään vuonna 1995 keskimäärin 6,5 miljoonaa kappaletta, kun sen myynti oli vuoden 2008 tilaston mukaan keskimäärin noin 2,8 miljoonaa numeroa kohden. Shojo-mangaa myydään enemmän taskukirjakoisina albumeina (tankobon), mutta kaikkea tytöille suunnattua mangaa myydään vähemmän kuin pojille suunnattua. Manga- lehtien eniten myytyjen listalla vasta kuudes on shojo-mangaa, ja 27 eniten myydyn manga-lehden listalla shojo- tai naisille tarkoitettua mangaa on vain kahdeksan. Pienille lapsille (kodomo) tarkoitettuja lehtiä listalla on vain yksi. (Tsubasa 2009)

Valaskivi 2009, 40-41

Valaskivi mainitsee Pokemonin perilliset - Japanilainen populaarikulttuuri Suomessa aineistossa Suomen olevan lähes merkityksetön Animen osalta. Pääasiallisesti animen ja mangan toiminta koskettaa Japania ja muita vastaavia maita, jotka tuottavat paljon kyseistä materiaalia. Lainauksista myös huomaa, että kyseessä on iso asia, kerta puhutaan markkinoista, jotka ovat miljardeja arvoiltaan. Itselleni tämä on mielenkiintoista ottaen huomioon ne kanavat, joita kautta tutustuin animeen ja mangaan – netin kautta.

Ilman internetiä japanilainen populaarikulttuuri ei olisi levinnyt nykyisiin mittasuhteisiinsa. Internet on harrastajille paitsi tieto- ja yhteydenpitokanava ja julkaisukanava fanituotannolle, myös ostoskeskus ja hankintakanava, jossa tarjotaan laajasti sekä laillista että laitonta materiaalia. Esimerkiksi animen katselun tärkein muoto monille ovat vertaisverkot, vaikka niiden laittomuudesta ollaan yleisesti tietoisia. Fanikäännetyn materiaalin käyttöä perustellaan sillä, ettei kääntäjillä ole kaupallista hyötymistarkoitusta. Myös laillisten tuotteiden korkea hinta ja vertaisverkkolataamisen helppous mainitaan syinä vertaisverkkojen käyttöön. Lisäksi suurin osa materiaalista ei koskaan tule lailliseen levitykseen Eurooppaan. 

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että japanilainen populaarikulttuuri muuttaa nuorison kulutuskulttuuria ja mediakäytön tapoja. Muutokset haastavat kansainväliset media-alan toimijat arvioimaan uudelleen mediateollisuuden ja -markkinoiden rakenteita. Muutostarve ulottuu kotimaiseen ja kansainväliseen lainsäädäntöön, jotka eivät nykyisellään pysty käsittelemään verkkoajan mediakäyttöä, tuotantoa ja levitystä.

Valaskivi 2009, 3

Valaskivi kirjoittaa ihan asiaa. Ilman internetiä japanilainen populaarikulttuuri ei olisi levinnyt nykyisiin mittasuhteisiinsa. Olen itse kävelevä esimerkki japanilaiseen populaarikulttuuriin tutustumisesta internetin kautta. En enää muista kuinka monta mangaa ja animea olen katsonut, mutta jokaiseen olen tutustunut internetin kautta ja se oli helppoa. Keskustelupalstoilla annetaan suosituksia, YouTubessa näkee animeista pieniä (tai suuria) pätkiä, joiden perusteella voi jo katsoa haluaako seurata sarjaa. Itselläni yllättävän monen animesarjan katsomisen taustalla on ollut animen tyyli. Fate/stay night: Unlimited Blade Works on yksi esimerkki tällaisesta päätöksestä. Törmäsin muutamaan screenshottiin, katsoin traileria ja olin myyty.

Internetin käyttö tällaiseen syö edellä mainittuja tuottoja niitä tuottavilta yrityksiltä. Valaskivi kommentoi myös, että lainsäädäntö ei ole pysynyt tällaisen aineiston (manga ja anime) suojelussa mukana. Näin tuppaa käymään nykypäivänä, mutta uskon sen muuttuvan hiljalleen. Lakeja voidaan asettaa paikalleen, joilla pyritään rajoittamaan aineiston jakamista. Erin Andrewsin ja Hulk Hoganin saamat korvaukset heidän yksityisyyden rikkomisesta kertoo jo jotain siitä, että laki alkaa (ainakin hiljalleen ja toisella puolen maailmaa) ottaa huomioon internetin. Esitänkin, että muutaman kymmenen vuoden sisällä voi tapahtua paljon muutoksia koskien animen ja mangan jakoa. Mikäli niin halutaan tehdä. 

Miksei siis haluta pyrkiä lainsäädännön kiristämiseen animen ja mangan osalta? Minulla ei ole esittää tässä mitään faktaa puoleen tai toiseen, sillä en ole perehtynyt asiaan tarkemmin. Voin vain spekuloida ja esittää yhden argumentin. Ostovoima lisääntyy sitä myötä mitä enemmän ihmisiä tietää kyseisestä tuotteesta. Sanoin jo olevani kävelevä esimerkki henkilöstä, joka tutustui animeen ja mangaan internetin myötä. Olen yksi monista, joille tämä on täysin samoin. Moni näistä ihmisistä on myös niitä, jotka ostavat animesarjan tai mangan sen katsottuaan/luettuaan. Itselläni on Narutoa jonkin verran kirjahyllyssä.

Yritykset joutuvat kysymään itseltään seuraavan kysymyksen ratkaistessaan lähteäkö poistamaan kaiken aineiston internetistä ja valvomaan sitä – Onko siinä järkeä? Jatkuva valvonta, erilaisten kanavien tarkkailu ja rajoittaminen vs. vapaampi ote ja pelko rahavirran pienenemisestä. Itse pyrin ostamaan mangaa ja animea niiden mangojen/animeiden osalta, jotka olivat todella hyviä. Tuen tällä tavalla kyseistä tuotantoa enkä ole tässä ainoa. Jää nähtäväksi mitä tulee tapahtumaan, mutta tämä aihe sai minut pohtimaan.